keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Nuottiavaimesta päähän!

En ole tuohon profiiliini laittanut harrastuksia, suosikkielokuvia enkä muitakaan hömpsötyksiä, koska ajattelen ettei niiden perusteella minusta saa kuitenkaan järjellistä kuvaa.
Olen niin kaikkiruokainen eri asioiden suhteen, että menisivät ihmiset vain sekaisin. Ei saisi tolkkua siittä!

Yksi minulle tärkeistä asioista on musiikki. Se on tullut ihan perimän myötä, koska kummaltakin puolelta minua on siunattu musikaalisilla geeneillä.

Vauvakirjaani on kirjoitettu lempilaulukseni kaksivuotiaana Oolannin sota(kun se oli niin kauhia) ja Jänis istui torppuen! Samalta ajalta on Papan äänittämä otos, jossa laulaa lurittelen omiani.

Siskoni soitti viulua ja veljeni haitaria. Siskoni viulun kävi kalpaten kun pääsin siihen käsiksi! Veljeni haitaria en saanut rikotuksi, ja hän opetti minulle ainoan osaamani haitarikappaleen Metsäkukkia! Se mis Metsään on tullut jo syyyyys....diiidiiidiii ...yön hääämäääryys, hongat ne huokaillessaaaan....
Olin niin innostunut soittamisesta, että soitin pöydällä pianoa, kun aitoa ei ollut. Myöhemmin kävin ystävieni ja vanhempiensa hermoille, koska jos huushollissa oli piano, minä liimauduin siihen kuin nenä puuhun!

Sain oman pianon kun olin 10v. Se oli niin suuri asia etten tiedä mihin vertaisi. Tuntui että maailma avautui ja taivas olisi rajana, jos sekään. Sen tuoma ilo ja elämän sisältö oli jotain uskomatonta.
Sitä kesti aikansa. Otin myös laulutunteja, olin kuorossa ja ajattelin jopa uraa ...

Toisin kävi.

Myin pianoni opintovelkojeni kattamiseksi. Lopetin laulun osittain myös rahanpuutteen takia. Laulutunnit eivät olleet ihan halpoja. Olin jopa haaveillut oopperalaulajan urasta, ja sittemmin kun olin Pop - Jazz-opiston opettajan tunneilla, ajattelin tulevani Artistiksi! Tunsin, että minua oli lyöty kovaa ja korkealta nuottiavaimella päähän! Vaan kuinkas sitten kävikään?

Halusin kiihkeästi hoito-alalle, ja kun pääsin opiskelemaan Apuhoitajaksi v.80, siirtyi musiikki taka-alalle.
Pahus!

No nyt olen mielestäni ihan oikealla alalla, ja annan lemmestä " tilaa" Karita Mattilalle ja muille menestyjille :)
No heh! En ikinä olisi yltänyt tasollensa, mutta saahan sitä aatella....

Nyt tuntuu, kuin oisin eksynyt aiheesta, mistä mun pitikään kirjoittaa...

Heureka!

Siis että musiikki on ihmeellinen asia.
Se kantaa, antaa voimaa, lohduttaa, avaa kyynelkanavat, vie matkalle, aiheuttaa sydämen muljahduksia, auttaa jaksamaan, puhuttelee surussa ja ilossa...

Mitä olisikaan maailma ilman musiikkia?
Jos osaisin laittaa tähän semmosen video-pläjäyksen, niin laittaisin Nina Simonen musiikkia.

Mut ku en osaa, niin heitän haasteen.
Kenen musiikkia haluaisit juuri nyt kuunnella?

Ääähh... ei tartte kertoo, mut mulla on nyt joku ihmeen siitepöly tai joku kevään riesoist menny silmään....
...............

22 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Oi...

Köyhyys on...
Niin tuttua tekstiä...


Mie kuuntelisin varmaankin Johanna Kurkelaa juuri nyt. =)

Arjaanneli kirjoitti...

"Köyhyys" on jotenkin hullulla tavalla tullut voimavaraksi. Osaan arvostaa aioita toiseltapaa.
Johannan kappale "Sun särkyä anna mä en" saa hanat aukeamaan täälpääs! NIIN kaunis ääni ja kauniit sanat. Herranpieksut ku paruttaa pelkkä tekstin lukeminen...mie oon vähä tälläne!

BLOGitse kirjoitti...

herkistaako?

soitatko enaa ollenkaan? edes kylassa?

mina olen myos moniruokainen musiikin suhteen mutten suuremmin lampene metallille tai speedmetallille...
Dusty Springfield, Tina Turner, James Brown, Buddha Bar, Cafe del Mar, kevyt klassinen, Yo-Yo Ma, jazz muttei vinkufuusio, evergreenit...
suomalainen musa ei oikein iske...
en kuuntele suomi-iskelmaa ollenkaan, paitsi jos radiosta tyrkkasi tulemaan...
taalla kuuntelen paaasiassa klassista tai NileFM jossa arsyttavat englantilaiset juontajat, yleensa tyhmaa musaa mutta valilla sitakin voi kuunnella...
muut kanavat kun tuppaa olemaan pelkkaa arabialaista...en jaksa mitaan yhta lajia loputtomiin...
vaihtelu virkistaa...

Arjaanneli kirjoitti...

BLOGitse:
Soitan kyl kylässä, jos kukaan ei oo kuulemassa..
En enää muista alennus/ylennys-merkkejä, ja nuotitkin on vähä hakusessa.
Laulan kyllä aina jos on mahdollista, vaik yleisö vastustaisi :)
Minä tykkään iskelmästä ja arabialainenkin kolahtaa pieninä annoksina.
Melodinen jazz uppoaa aina... varsinkin saksofonin tai klarinetin kera.
Käyn sillointällöin kuuntelemassa pienissä pubeissa jazzia...hyrrrrr

BLOGitse kirjoitti...

mita tasta seuraa! oltiin jo yhdella kierroksella ja nyt pitais lahtea jazzibaariin - mennaanko vasta ens viikolla? taytyy kerata voimia valilla... :)

Arjaanneli kirjoitti...

BLOGitse:
Jo vain!
Nukkumalla selviääpi pää, ja unelmoimalla saahaan rahat seuraavaan matkaan:)
Kato sie paikka, mie metsästän meille sen fonistin!
AI juu! Mikähän se olikaan se maa mis meidän piti tavata?

BLOGitse kirjoitti...

maa?
Suomen ja Egyptin valilla...jossain Euroopassa...
ehdota sina! :)

Arjaanneli kirjoitti...

Loora tökkii taas!
Italia?

BLOGitse kirjoitti...

mika loora sulla tokkii?

Italia - jees! ja city?

Arjaanneli kirjoitti...

No ensisijaisesti tää kommenttiloora... muista puhumattakaan.
Alpeille. Eija Wagerin kirjojen innoittamana.
Eija on muuten laulanut Markus-sedän lastenohjelmassa( jonkilainen aasinsilta tuohon nuottiavaimeen:)

SusuPetal kirjoitti...

Saat liitettyä videon blogiisi esim. youtubesta kopioimalla videon vieressä olevan embed-koodin, sitten siirryt bloggerissa tekemään uutta tekstiä, klikkaat "muokkaa html-koodia"-kohtaa kirjoitusosion oikeassa ylälaidassa, liität kopioimasi embed-koodin kirjoitusosioon, klikkaat "luo"-kohtaa ja kirjoitat mitä haluat tavalliseen tapaan.

Youtubessa voi valita videon koon embed-koodin vieressä olevasta tähdestä klikkaamalla: näkyviin tulee eri kokoja, voit myös valita videon reunuksen värit. Valinnan jälkeen kopioit sitten sen embed-koodin.

Huh, kuulostaa aina hankalalta, kun yrittää kirjoittaa ohjeita, mutta oikeasti ihan helppoa.

***

Musiikki on tärkeää, pari vuotta sitten toteutin elinikäisen haaveen ja menin laulutunneille. Esiintyjää minusta ei koskaan tule, mutta laulaminen on niin ihanaa ja terapeuttista.

Arjaanneli kirjoitti...

JEEE!
Kiitän kuustoista kertaa SusuPetalia!!!
Sain sen siihen sittenkin:)

Nyt voidaan yhess lauleskella Ninan tahtiin!
Eikä oo mitään syntikka-musaa!

SusuPetal kirjoitti...

Eläköön hiuslakka, jota voi vääntää blondille:)

Yeah, my baby just cares for me...

Elegia kirjoitti...

No on sinulla tosiaan musiikkia piisannut. Itsekin rakastan metelin tuottamista ja mieluummin jollain instrumentillä. Pääasiassa hakkaan pianoa, mutta myös huuliharppu ja haitari ovat tuttuja. Hanuria en tosin osaa kunnolla soittaa, mutta ei se minun soittointoa häiritse. Hitsi, kun osaisin minäkin Metsäkukat - sehän on ihana rallatus!

Arjaanneli kirjoitti...

Huuliharppua olis kiva osata soittaa!
Mulla mennee pää sekasin, kun en tiiä puhkuakko vai imeä!
Meillähän alkaa olla kohta bändi kasassa! Rumpali ja basisti jostain, nii se ois siinä!
Ja fonisti ja klarinetisti.... ja Lumpuilta stailisti!

isopeikko kirjoitti...

Peikko kiittää uudesta rytmistä.

Arjaanneli kirjoitti...

Isopeikko:
Peikko on hyvä vaan!

Äijä kirjoitti...

Menee näköjään eri lailla nämä asiat. Jotkut pääsee musiikista irti, toiset ei, vaikka pyristelis.

Minä möin mentyäni ensimmäisen kerran naimisiin neljä syntetisaattoria ja sähköpianon ja lopetin keikkailun. Ostin kotiin pianon, ja aloin harjoitella.

Piano ulosmitattiin, ja ajattelin, että pääsen nyt musiikista eroon. Vaan kuis käve? Löysin itseni kirkon parvelta harjoittelemasta, ja laulamaankin aloin.

No, minusta ei artistia tullut, mutta semmoinen vähäinen viheliäinen kylälukkari, joka pelaa urkuja ja möykkää. Mutta hyvä näinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa niin kivale, itse jäin musiikkia vaille kotona, mutta lapseni ovat saaneet kukkuralla.. Meillä saksofonit, trumpetit, klarinetit ja pianokin (Ajattele, nyt ei kukaan halua vanhoja pianoja, niitä saa 50 eurolla)

Arjaanneli kirjoitti...

Äijä:
Ei musiikista pääse eroon pyristelemällä. Se istuu olkapäällä ja antaa rytmin vaikkei aina tahtoiskaan!
Ajattele mitä olis se kylä ilman lukkaria? Ja kuinka monelle "mölisijälle" olet tärkeä!
Urut ei ole niitä helpoimpia pelejä, joten tuskin sua voi sanoa viheliäisen vähäiseksi:)
Minusta sulla on hieno ammatti!

Sain pentuna kokeilla Tapiolan kirkon urkuja ja sain "soittoni" kuulostamaan ihan Adam`s Familyn tunnarilta.

Hannele:
Mitä? 50€? Ei voi olla totta.
Jos olisi tilaa ostaisin oitis.

Olen ihan heikkona puhaltimiin, ja käyn kesällä kuuntelemassa Espan lavalla niitä livenä.
Klarinetilla soitettu Petit fleur tekee polvista pastaa!
Se on hieno harrastus lapsille.
Meidän piltti oli vaan aika usein sitä mieltä, että vain lahjattomat harjoittelee:)

Olli kirjoitti...

No ei tässä nyt kyllä musiikki ollut mielessä ensinkään, mutta jos musiikkia pitää olla niin Nina Simone käy varsin hyvin. Tai mikä tahansa muukin rauhallinen tasainen nukuttava.. ei mitään radikaalia eikä rajua nyt.. kiitos. Kun vain saisi nukkua.. kunnolla.. pitkään.

Arjaanneli kirjoitti...

Olli:
Auttaako kuuma tee ja tyyny?
Pane kone kiinni, puhelin äänettömälle ja peitto korville..
Onko sun pakko herätä aikasin?