tiistai 29. joulukuuta 2009

Bad hair - day!

Oon huomannu kaks asiaa.
Toinen on se, että täs kiivaassa vanhenemis-prosessissa mä tunnen jääväni jälkeen.
Siis sillai, että en millään pysy perässä ku tää kroppa vanhenee ja minä en!
Eilen siinnä ei ollu esimerkiks yhtään ryppyä tuos ranteen sisäpinnassa.
Nyt sitte on!


Se eka on se, että mun hiukset on jotenki hävinneet!

Ennen niitä oli aika monta ja nyt ei.

Niitä on enemmän harjassa ja tuolin selkänojassa ja lavuaarissa ku mun päässäni.
Siskon tyttö on kampaaja, ja se leikkas mun otsatukkaa kun en enää nähny mitään.
Se sano sillai kauniisti:
- Leikkaisinko niin, että näyttäis vähän paksummalta...?

Viksu tyttö.
Ei sanonu et Kaamee kun tää on ohentunu!
Teki edelliskerralla sillai ja sai heti sähähdyksen, että Neiti keskittyy vaan siihen leikkaamiseen eikä höpötä joutavia!

Mulla on aina ollu pitkät ja vaaleet hiukset.
Paitsi sillon kun ne on ollu lyhyet ja mustat, tai punaset, ruskeet, keltaset tai viininpunaset..

Pienenä Pappa leikkas meidän tyttöjen hiukset.
Malli oli sellanen, että jätettiin runsaasti kasvunvaraa.
Otsatukka oli sitten melkein takaraivossa, ettei heti tarvinnu uudestaan leikata.
Letit Pappa laitto aina niin kireelle, että silmät meni ihan vinoon.
Eikä ne ees pysyny ku hetken ennenkuin vähintäänkin toinen rusetti oli jossain huitulassa.

Mä oon kokeillu kaikenlaisia hauskoja malleja ja värejä aina kun oon kyllästyny niihi samoihin pitkiin.

Kerran menin Tilkkalaisten suosimaan paikkaan, ja annoin vapaat kädet.
Juu saa leikata. Juu saa värjätä.
Juu, se oli virhe.

Mä menin sinne pitkähiuksisena plondina ja tulin ulos viininpunasena peikonpoikana.
Kampaajalle sattui oikeasti moka sen värin kanssa.
Takahuoneesta kuului sellanen huuto:
- Apua se VÄRI! Miksi se kello ei soinut?
Jatkoin tyynenä lukemistani ja aattelin, että voi sitä parkaa jonka päätä toi koski.
Sitten mä huomasin olevani ainoo, jolla oli väri päässä!

Sain aikamoisen alennuksen hinnasta, mutta ei se tosiasiaa miksikään muuttanu.

Menin kotiin ja olin parvekkeella kun silloinen mieheni tuli kotiin.
Tuli luokseni, tuijotti ja meni ovelle ja kävi rappukäytävässä.
Tuli takaisin ja sanoi:
- Anteeksi rouva! Tässä osoitteessa ei kyllä asu tuonväristä naista!


Kerran taas kyllästyin ja menin kampaajalle.
Tuli halu että nyt just ja heti on päästävä!
Menin ja annoin vapaat kädet.
Nips ja loiskis.
Mulle tehtiin ihanan lyhkäset ja mustan-ruskeen-punaset hiukset!
Olin ilonen ku lintunen ja menin rallatellen kotiin.
Pojat oli pieniä vaahtosammuttimia ja tulivat eteiseen vastaan.

Ne jähmettyi paikoilleen ja ottivat toisiaan kädestä kiinni.
Ja tuijottivat!
Ja sitten toiselta kimposi iso jalkapallon kokonen kyynel poskelle ja siltä pääsi rääkäisy:
- Voi Äiti ku sä oot NIIN RUMA! Byäääääää...!
Pienempi plopsautti tutin suustaan ja alkoi nyyhkiä veljensä mukana.

Ihan ku mä oisin murhannu niiden äidin ja ne ois nyt orpoja!


Kerran mä aattelin säästää ja tehdä itte raitoja.
Olin lähdössä etelään hoitamaan ihotautipotilaita ja halusin, että karvat ois kauniit!
No siinä paketissa oli semmonen ohje, että piti sutia pienellä pensselillä niitä raitoja sinne päähän.
No.
Mulla ei ollu kärsivällisyyttä siihen pipertämiseen ja aattelin oikasta.
Tupsuttelin ne käsin ja ootin jonkunaikaa.
En sitte malttanu oottaa ihan kunnolla ja pesin ne mönjät pois.

IIIIKKKKK!
- Haloo!
- Täällä on Arska! Nyt on PAKKO päästä heti!
Kyllä, ei voi oottaa. Oon huomenna lähdössä matkalle, enkä todellakaan voi mennä potilaiden eteen tän näkösenä! Pliiis!!!

Myssy päässäni menin tutulle kampaaja-pojalle.
Tämä katsoi mua ja purskahti nauruun.
- HEHHEEH...tuo on kyllä ollu muotia itärajan toisellapuolella joskus vuosia sitten...hihihihi!
- Lakkaa nauramasta siinnä ja auta nyt mua!

Mun pääni oli kaikkee muuta ku söpö.
Mä näytin ihan Oltermannilta!
Kandee sitte säästää ja laittaa ite.
Jos tahtoo kirkkaan keltasen pään.

Et jos aattelee tarkkaan, nii hiuksista ei oo ku harmia.
Ja niistä saa harmaita hiuksia.


Tai keltasia.



Täs oon mä, kun ei viel ollu mitään huolta jotta onko niitä vai ei.
Jos oisin tienny mitä kaikkee harmia niistä tulee, oisin lakannu kasvattamasta niitä yhtään enempää.

maanantai 21. joulukuuta 2009

HAUSKAA JOULUA !

Täs kaiken joutenolon ja lorvimisen keskellä aattelin laittaa tämmösen Joulutervehdyksen.


En nimittäin ole laittannu tänävuonna saatika nyt Jouluna yhen ainutta posti, vappu, juhannus, helluntai, halloween, ystävänpäivä, pääsiäis, unikeon, talvipäivänseisaus, helatorstai, äitienpäivä, perhepäivä, maalismarkkinat, hullutpäivät,"Ne päivät", nimipäivä, ja tässäkohtaa testi että lukiko kukaan tänne asti että mitkä päivät-korttia....enkä edes syntymäpäivä, saatika muutakaan korttia, NIIIIN nyt laitan tämmösen melkein-kortin:

Vaikka ISOILLA kirjaimilla kirjoittaminen kuulemma tarkoittaakin huutamista, niin laitan silti:

KIITOS TEILLE KAIKILLE LUKIJOILLE JA ERITYISESTI TEILLE, JOIDEN KIRJOITUKSIA JA KUVIA OLEN SAANUT KÄYDÄ LUKEMASSA, KATSOMASSA JA KOKEMASSA!

En ala selittämään sen enämpi, mutta kyllä te tiedätte...


No sitte.

Kun mä olen tämmönen, nii halusin laittaa tän Jopen laulun tähän.
Se on tuottanut iloa ja naurunvipatusta täälläpäässä jo monta kertaa.
Myönnän ettei ole millääntavoin harras eikä ehkä edes hyvänmaunmukainen, mutta luotan siihen, että teillä muilla on.
Siis kauniita ja tunnelmallisia kuvia ja muuta.

No juu.

Mä en ole oikeasti ihan tällänen ku vois päätellä näistä mun höpöhöpö-jutuista, mutta tämä on se mulle sopiva ilmaisumuoto.

Jos saan HorTTonia lainaksi, niin menen ihan omanlaiseeni hiljentymis-hetkeeni ennen aattoa.

Tuonne saaren eteläkärkeen.
Korkeammalle kohdalle.

Tuoksutan pakkasta.
Katselen merelle.

Lausun äänettömästi oman kiitokseni.
Kaikesta.


Aattona kello 11:55 hiljennyn kuuntelemaan Joulurauhan julistusta.
Siskon perheen ja omien pilttieni kanssa.

Toivottavasti myös Teillä Kaikilla on Oikein Lämmin Joulu!


Ja nyt se hömppä.
Tässä tulee ja täs on yks pointti näin hoitajan näkökulmasta katteltuna:
Pitäkää sydämen ohella huolta myös niistä kaikista muista...!





Toivoo:
Arska ja Jorma-Kyllikki!

...TÄS KOHTAA ON PIPAREITA JA SYDÄMIÄ...JA TÄS TAAS...

lauantai 19. joulukuuta 2009

Kyllä mä oon kuulkaa pönttö!

Mulle kävi tänää sillee hassusti.
Ei, en tullu raskaaks mutta muuten...



Saarella on semmonen kyläyhteisö-meininki, että jos joku menee kauppaan nii kysytään muiltakin jotta tartteeko kyytiä tai muuta...
Täällä ei ole enää yhtään kauppaa.
Ennenvanhaan oli kolme.
Ja posti.
Ja pankki.

Sattu silleen, että hukkasin eilen klasini.
Ne toiset joilla nään lukea.
Kamalaa kun olin aamupalalla, eikä nähny lukea samalla!

Onneksi Tuula oli menossa Itiksen ohi ja pääsin kyytiin. Takaisinkin pääsisin, kun olisi asiansa toimittanut.

Tiimariin vei tieni ja sain kuin sainkin sopivat kakkulat.

Ne ei kyllä oo mitkään Reibanit tai Cuccit, mutta ei haittaa.
Ei oo käyttäjäkään enää nii kovasti kummonen...
Parasta ennen-päivästä on jo jonninverran aikaa!

No olin iloinen ku piän lintunen kun taas näin, ja menin ulos ettimään sopivaa paikkaa missä odottelisin hakijaa.
Kuljin ulkona tupruttelevien ihmisten ohi, ja jäin seisomaan vähän syrjemmälle.

Samassa takaani kuului miehen ääni:

- Anteeksi, saanko vähän häiritä?

No joopa joo! Taas joku hörhö...
Olin jo päästämässä suustani möläystä, kun käännyin.
Vedin sen äkkiä takasin ja hymyilin kauniisti.

- Juu, saa....tai siis ei saa. Eiku ei se mitään. Saa häiritä..!!!

OIKEIN miellyttävän oloinen mies katsoi hymyillen silmiini!

- No kun minulla olisi pulma.
Kun te siis olette SELVÄSTI nainen, niin ajattelin että voisitteko mahdollisesti auttaa?
Mies varmisti naiseuteni katsomalla mua kulmakarvoista kengänkärkiin.
- Minulla on kaksikymppinen tytär ja hänelle pitäisi löytää aamutakki. Toive olisi joku lämmin, kun kuulema palelee aina aamuisin. Mistähän minun kannattaisi mennä etsimään?
- ÖÖ... tuota...ööö...juuuuh...
- Niin, tytär sanoi, ettei tarvitse olla mikään kallis, kunhan on lämmin...Minkähänlainen sen pitäisi nyt sitten olla? Onkohan täällä muitakin kauppoja....? Ja anteeksi nyt kovasti, kun tällätavalla...!
- Ei mitään, tuota tuolla on kyllä se ja se Kauppa, ja taitaa siellä olla sekin Kauppa ja...niin! Siitä Kaupasta kannattaa mennä katsomaan! Öööö ja juuuhhh....

Voi herranpieksut! Mitä mä oikein sekoilen??
Oisin voinu purra itteeni nenään ku sönkkäsin ihan höröjä!

Jostain hassusta syystä menin ihan kipsiin ja rupesin kaivelemaan kassista puhelinta, jottei ois tarvinnu katsoa tämän miehen nauravia silmiä.
Hmmm....missäs se puhelin oikein on?? Hmmm.... jaa tässähän se.
Hmmm.... onkohan kukaan soittanu? Hmmm... voi kääk...huhhuhh..SOIS NYT EDES, NII PÄÄSISIN TÄSTÄ...!!!...dippaadaa...

- Niin että mistähän minun nyt sitten kannattaisi mennä etsimään? Olisiko teillä ehdotuksia?

Jaa että oisko mulla ehdotuksia? Olis juu.... mutta ei ne koske aamutakkeja! Voi kauheeta!
- Köh, no jos vaikka alottaisitte Siitä Kaupasta... sanoin ja tuijotin tärkeenä puhelintani.
Sitä joka ei ees soinu eikä laulanu.
Laitoin toosan kassiini ja olin tekevinäni lähtöä.

- No kiitos nyt kovasti, ja anteeksi vielä kovasti kun häiritsin....
- Juuhhh... ei mitään...näkemiin vaan.
Läksin ku ohjus.

Voi apua...kaameeta...!
Mies puhuu mulle, ja minä sitte sössötin ihan tyhymänä ööö:tä ja huuhhh:hia!

PÖNTTÖPÖNTTÖPÖNTTÖ!

Kaikenaikaa oon valittanu, ku mitään ei tapahdu ja ku kukaan ei mitään ja minä en koskaan mitään ja ......!
Nyt kun olisi ollu ihan tarjottimella mahdollisuus ottaa tilaisuudesta Vaari, niin meen ihan kipsiin!
Oisin voinu vaikka tarjoutua menemään makutuomariks tai vaikka näyttämään, että TÄSSÄ on nyt Se Kauppa ja tuolla Se Toinen ja...voi että kun nyt kävi niin kahvihammasta kolottamaan, että josko mentäi...?

Minkä ihmeen takia mun piti lähtee sillai lippahivoon?

Potkin itteeni täällä nyt päähän ja nenäni on jo purtu!

Mulla alkaa ihan selvästi ote lipsumaan!
Tai sitten on kysymys varhaisesta rementiasta... tai jostain paljon vakavammasta:
Jospa musta on tullu hölömö?


????????

maanantai 14. joulukuuta 2009

Ihan kaameeta kaksi!!



- Määä....huokaus...hohhoijjaa...
- No mitä?
- Mull ei oo mitään tekemistä...
- Leiki jotain!
- Höhlä...yksinkö?
- No vaikka sillä lelullas. Tuo tänne, nii mä heitän.
- Duodaduoda... se taitaa olla vähän hankalaa...
- No tuo vaan...
- Kato ku siinnä kävi sillee, että....ku sä nukuit ja mä en sitte voinu mitään, ja se oli sillee sopivasti siinnä.... heh =I
Mut siittä saa kyl ihan kivan kuusenkoristeen.... tai jotain..



- !!!!!!!

- Tsori... mut voitaisko kattoo vaikka Poliisikoira Rexiä? Oisko hienoo olla poliisi!! Sullon noi leivätki sillai valmiina, nii siin samalla vaikka...?






- Heti ku toi loppuu, nii lähetään ulos! Saat purkaa tota vimmaas tuol Saharassa.

Kaverukset lähtivät pikkupakkasessa kohti Saharan hiekkakenttää. Ensin mentiin ihan metsään.

- Hei Arska. Leikitääks sille, etä tää ois koira ja sä heittäisit keppii ja mä sit hakisin?? Jookojoooko???
- No okei! Vimps...hae!
- Läählääählääh, kato mä osasin!!!
- Vimps... hae!
- Lääähläähh...JIPII...läähläääh..jne..jne x 100.
- Vimps...hae! Tai ootas. Leikitääks jotain muuta?
- No miks ku tää on kivaa! Mitäs muuta sitte?
- Leikitään välillä, et se ois niiku vaikka orava!
- Tä????
- No joo, kato ku mä heitin sen sun keppis vahingossa tonne puuhun!HAHHAHHAA!!!




- Höh! Toi oli ihan tyhmä juttu. Mä en enää ala tätä...


Päästiin Saharan laitaan ja Hortton laukkasi pitkin kenttää kuono maassa!

- Arska Arska! Nyt mä keksin! Leikitään, et tää ois se "siiäsain" poliisi se Horation! Se, josta Annie kirjotti täs jokuaika sitten! Joo.. mä oon The Horation ku mun nimikin on melkein se! Sä oisit sitte se naispoliisi ja kantasit sitä piäntä laukkua missä on niitä välineitä! Mut muista, et MÄ oon pomo! Mullei kyl nyt oo niitä aurinkolaseja.... no ei voi mittään.
Kato toi ois niiku se rikospaikka mis ois joku vaiks raato ja se ois niiku levinny tonne pitkin lits ja läts ja noi tötteröt ois niiku niitä merkkaus-härpäkkeitä!



- No niin, köh köh! Tulkaapas naispoliisi tänne sen laukkunne kanssa! Täällä on selvästi joku kävellyt!



- Hmmm... tässä on ihan selvästi joku ajanut autoa tai jotain Pasia tai semmosta....Ottakaapas naispoliisi sieltä laukusta välineet ja tehkää näistä kaikista valut! Juu juu...kaikista! Siittä sekotellaan semmosta mönjää ja laitetaan noihin jälkiin! Voi että, pitihän se arvata että NAISELLE tää on liika vaikee tehtävä!



No menkääpäs sitten vaikka pystyttämään tuota johtokeskusta tuonne sivulle! Juuri siihen! Siinä on jo kahvilantynkääkin valmiina.


Osaiskohan se NAISPOLIISI mitenkään sytyttää ees kahvitulia? Siinä on hyvät klapit. Ai juu... poliisithan syö aina munkkeja... Hoituu! Tää vois mennä pyöräyttää parit donitsit! HEHHEHHEE!!!
Jaa ettei ollu sitte hyvä juttu...?
Vähänkö ollaan taas niiin tosikkoa!

- HorTTon!
- Minä olen The Horation !
- Ihan sama! Miks mä joudun tekee kaikki hommat, ja sä vaan viipotat pitkin poikin?
- No koska mä osaan kato viipottaa ja samalla mä kerään hajujälkiä! Se ei oikein sovellu tommosille... naispoliiseille! Se on kovaa hommaa nääs!
Miesten juttuja junou!
Samalla me merkataan paikka tutkituksi. Sillee ruiks....
Siihen ei naispoliisi pysty millään! Sen peppu paleltuis tääl pakkasessa! HEHHEHHEEE!

Jaaha...ei tääkää sit naurattanu =I
On se sitte vaikeeta olla tällänen MIES tai siis koira... koirapoliisi! Tai poliisikoira..

Ois kauheeta olla nainen!!! Tai ees ihminen. Tai sitte ihminen joka ois poliisi. Tai naispoliisi-ihminen!
Joutuis vaan kantelee sellasia piäniä laukkuja ja keittelee kahvia!
Ilman aurinkolaseja!
Ihan kauheeta!

- Arskaaa!
- No?
- Mennääks kotii! Mä oon ihan poikki. Toi The Horationin homma ei oo nii helppoo ko luulis!
Mä oon mielummin koira.
HorTTon-koira!

Tämmönen:






Kuvat ei oo mitää valtavankauniitahienoja saatika teräviä, mutta sou not!

Meil oli hauskaa : )

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kaamee tilanne!


Nyt pukkas HorTTonin hoitoo, elikkä oon horttonoomina tän viikon.
Lisäksi olen sijaistamassa paikassa, missä todellakaan.fi ei ole edes ruokatunnilla aikaa käydä postissa.
Eikä koneella.

KAAMEE PANIIKKI ISKI!
Mitä jos ne kaikki on kirjottanu jotain, mitä ois just nyt pitänny lukea?
" Ou mai DOG " sanoisi tähän HorTTON, jos se tolta ulinaltaan ehtis...

Sillon ikävä isäntää ja se joutuu kestään Arskaa!
Sitäpaitti se taas huuti!
Ku vahingossa menin syömään leluni.

Huonoo tekoo sanois tähän koira!

Pien pyyntö:
Voisittekste ottaa huomioon ne, jotka eivät työn, sairauden tai muun seikan vuoksi voi päivittää tilannetta, saatika lukea muiden kirjoituksia!
Näin sanottiin jopa radiossa männävuosina!
Ei se ihan noilla sanoilla tainnu loppua, mutta sounot?
...ja olla kirjottamatta oikeestaan yhtään mitään, ennenkö mä ehdin lukeen?

Nyt tua ulina käy herrrrmoille ja mun on mentävä!
Horttonilta terwiisii!
Arskan mielestä HorTTon on just niiku Scooby Doo!
Ihan yhtä hurmaava ja raivostuttava ja ihanan hömelö!

Paitti sillon ku se ei oo....

No viimmeyönä se oli, ja me nukuttiin sillai kuono kuonoo vasten!
Sen partakarvat oli mun suussa.... vai mitensenytmeni?
Arska tais herätä siihen ku hengitettiin samaa ilmaa.
Se sisään ja mä ulos....



Se on sau!

pssst... toi kuva on vanha, mutta ajankohtainen...
Voiks kukaan sanoo, ettei mulla ois semmonen tietty katse???

Nii ja ton lelun mä söin jo viimeks, nyt meni yks toinen... uuups!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Yksi niistä!

Nuori nainen istui raitiovaunussa.
Oli Itsenäisyyspäivä, ja nainen oli hälyytetty töihin kolleegan sairastuttua.


Aamulla nainen oli herännyt puhelinsoittoon, ja lupautui menemään koska ei ollut suunnitellut mitään erikoisempaa päivän varalle.

Sitä perinteistä, Tuntemattoman sotilaan katsomista ja Linnan juhlien seurantaa.
Hiukan parempaa oli hankittuna jääkaappiin, mutta senhän ehtisi laittaa huomennakin.
Kynttilät oli valmiina ikkunoilla.

Kaupungilla oli yllättävän paljon ihmisiä vaikka lunta tuiskutti vimmatusti.
Liikenne takkuili, mutta raitiovaunussa ei tarvinnut ruuhkasta välittää.
Mannerheimintien lipputangoissa Suomen liput liehuivat pyryn saattelemina.

Tuttu rakennus tuli näkyviin ja nainen nousi poistuakseen.
Mahtaakohan olla paljon potilaita, nainen mietti astellessaan kohti sairaalan pääovea?
Hänellä oli ollut yksi vapaapäivä ja toinen meni nyt sitten tällätavoin.
Päivässä saattoi tilanne muuttua kovastikkin, koska kyseessä oli kirurginen osasto.

Vaihdettuaan vaatteet ja avatessaan osaston oven, nainen veti nenäänsä tuttua sairaalan tuoksua.
Se oli sekoitus pesuainetta, desinfektioon käytettävää pirtua ja Sotilaskodista leijailevaa kahvin aromia.

Raportilla selvisi, että melkein kaikki potilaspaikat olivat täynnä ja jos flunssapotilaita tulisi päivystyksenä paljonkin lisää, täytyisi sisätautipuolelle mennä viemään lisää sänkyjä käytäväpaikoille.
Olivat soittaneet ja pyytäneet tarvittaessa avuksi.
Se oli tavallista tähän aikaan vuodesta. Potilaille se oli kurjaa, koska intimiteettisuojasta ei juurikaan ollut tietoa.
Suurimpiin huoneisiin mahtui yleensä kahdeksan sänkyä, mutta ruuhka-aikana sinne laitettiin jopa yksitoista.

Raportin loputtua nainen lähti kiertämään kolleegansa kanssa huoneita.
Pikkuhuoneissa oli muutamia vanhempia siviilipotilaita ja yksi huone oli varattu naisille.
Lopuissa huoneissa oli varusmiehiä ja kantahenkilökuntaan kuuluvia.

- Kynttilät on tuolla ruokapöydällä ja Kaisa etsii niihin jalkoja, toimitti aamuvuoron hoitaja.
- Kannattaa vetää verhot kunnolla syrjään, koska tuolla pyryttää näköjään noin kovasti.
Rakennus oli vuodelta 1936 ja ikkunoista veti melkoisesti.
Ikkunaremonttia oli suunniteltu jo pidemmän aikaa, mutta aina se tuntui siirtyvän rahan puutteen vuoksi.
Niinkuin moni muukin asia...
Kaikille ikkunoille oli kuitenkin tarkoitus sytyttää ne kaksi kynttilää itsenäisyyttä juhlistamaan.
Niin oli aina tehty.
Tämä tapahtui vielä aikana, jolloin sairaalassa sai polttaa oikeita kynttilöitä.

Tv-aulassa oli poikia ja vanhempia miehiä katsomassa Tuntematonta.
Osa istui pitkillä epämukavilla penkeillä ja osa pyörätuoleissa.
Muutama onnekas oli ehtinyt varaamaan nojatuolin itsellensä.
Potilaat olivat tavasta poiketen ihan hiljaa, eikä tavanomainen pulputus häirinnyt katsojia.
Nuori nainen jakoi kuumemittarit potilaille ja sanoi tulevansa keräämään ne poikkeuksellisesti siitä aulasta.
- Patteriin on sitten turha sitä lykätä, huikkasi vielä mennessään virnistäen toisesta suupielestään.
Pojat hörähtelivät ja vannoivat että juu ei tietenkään!
Joku vanhemmista avuliaasti kertoi että silloin kun he olivat varusmiehiä, paras konsti oli hinkata sitä peittoon....!
Kiitos vaan, josseivät tienneet niin nytpä sitten tuonkin konstin oppivat!

Nainen vei mittarin pikkuhuoneen naispotilaalle.
Potilas oli vanhempi rouva, jolle oli tehty suurehko leikkaus neljä päivää aiemmin.
Pienellä sivupöydällä oli matkatelevisio ja sama elokuva oli näköjään täälläkin menossa.
Yöpöydällä oli kaunis kukkapuska ja Parane pian-kortti.
Mummille.
- Päivää tänne ja hyvää Itsenäisyyspäivää!
- Jaa...kukahan se siellä... no päivää päivää!
Ihanaa kun tulit! Laittaisitko tuota tyynyä vähän paremmin kun on niin valahtanut huonoon paikkaan....
Niin niin, ja sinulle myös oikein hyvää Itsenäisyyspäivää! Minä tässä katselin tuota Tuntematonta sotilasta, mutta taisin tuossa torkahtaa...
Jokos se Lehto..? Jaa, ei taida vielä olla niin pitkällä.
Nokkamuki näytti olevan tyhjä ja nuori nainen kaatoi metallisesta kannusta lisää mehua.
- Kiitos kiitos, sanoi rouva ja taputti nuorta naista kädelle hymyillen.
- Sitten kun ehdit, niin voisitko tuoda lääkettä tuohon jalkaan... särkee mokoma taas. Hyvähän se on ollut, oikein hyvä verrattuna ennen leikkausta, mutta nyt taitaa olla tälläinen kenkku-päivä. Katsos kun mummin pienet kävi täällä ja toivat noin ihania ruusuja! Ja kortin. Otappas se ja aukaise...

Nuori nainen avasi kortin ja siinä oli kaksi pientä kädenkuvaa toisella puolella ja toisella teksti: Parane pian Mummi!
- Ne on ne minun pienet kullat niin rakkaita! Tytär kävi aamupäivällä, mutta eivät kauaa ehtineet olemaan kun olivat lupautuneet menemään ystäväperheensä luo kylään.
Voi että niitä pieniä....Minni on kolmen ja Saaga puolitoista...olisi ollut niin mukava käydä tuolla sotilaskodissa, mutta en sitten jaksanut tuon jalan kanssa.
Jaa, otappas tuosta rasiasta suklaa, niin saat suusi makeaksi...

Käytävällä soi kello, ja nuori nainen lupasi tulla hetken perästä ja tuoda samalla sitä särkylääkettä.

Nuori nainen oli törmätä kovaa vauhtia kinkkaavaan varusmieheen.
- Hupsis..mihinkäs noin kiire?
- No tupakalle, ja kaveri lupasi pitää paikkaa. Äkkiä pitää käydä, kun ei tossa leffassa oo mainostaukoja...

Ilta kului rauhallisesti ja kello läheni kuutta.

Nuori nainen otti tikkuaskin.
Huoneeseen mennessä hän sammutti kattovalon ja sytytti jokaiseen ikkunaan kaksi kynttilää.
- Hyvää Itsenäisyyspäivää pojat.
- Kiitos samoin, kuului monesta suusta.

Paitsi niistä, joista kuului vienoa kuorsausta....



Kului vuosia ja tuli joulukuun kolmaskymmenes päivä vuonna 2005.

Nuori nainen ei ollut enää nuori.
Hän seisoi työtovereidensa kanssa sairaalan edessä ja kuunteli soittokunnan trumpetistia.
Tilkan lipputangosta laskettiin lippu.
Viimeisen kerran.

Nainen ja työtoverinsa eivät voineet sille mitään, vaan antoivat kyyneleiden tulla.

OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ TEILLE KAIKILLE!

Toivoo se entinen nuori nainen....




Tässä pieni pätkä historiaa...

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Ja kaik yhes koos laulamaan!

Täs on tullu nyt senverta pöljäiltyä, että aattelin kerrankin kirjoittaa asiaa!

Sain tuossa jokunen aika sitten mythopolikselta vinkin.

Oli kaiketi puhetta että musiikki on kovasti tärkeä asia tällepäälle, ja hän sitte laittoi tuon seuraavan videonpätkän sähköpostiini.
Plimps ja ryhdyin kuuntelemaan.

Mää oon oikeasti kamala herkkis vaikka ei uskois.
Ja sitte mulle kävi niin, että rupesin parkuun.

Ja ihan vaan sen takia, että tykkään ensinnäkin Bob Marleystä.
Siinnä on se eka hyvä syy itkeä!
Toiseks, että tuo kappale on niiin kaunis.
Kolmanneks, että koko idea ja tuo videon toteutus oli hienoa!
Neljänneks...?
Muuten vaan!

Ettekös te muka oo joskus parkunu ihan ilman syytä?
Kauniin musiikin tahdissa?
Jaaha... no mä oon.

Tuossa alussa on mahdottoman hieno lause:

It´s time for the world to unite as a human race!
Minusta se on viisaasti sanottu!
Ja kuten mythopolis laittoi saatesanoiksi viestiin, niin teille samoin:

Peace!




Psssst...
Täs oli toinenkin syy:
Se, että olen ihan hirveän onnellinen siittä että olen saanut kirjoitella myös ulkomaille asti!
Ilman BLOGitsen eräitä "pippaloita", en olis kai tätäkään saanut kokea!
On aivan huikean hauskaa kirjoitella mun hurunlurun-englannilla ihan toiselle puolelle maalimaa!

No niistä pippaloista jäi kyllä jotain muutakin...

Mun toinen kenkä sinne Kairoon....

maanantai 30. marraskuuta 2009

Mutsi leipoo!! Äkkiä haneen!

Kävin tänään ytimessä.
Joululounaalla työporukan kanssa, joten ehdin sitten katselemaan silmät suurina kaupungin tohinaa!


Jos lähtee saarelta, niin pitää ottaa kaikki irti!

Kipasin ostamaan sokeria.
Tai se oli tehty kamalan hankalaks se kipaiseminen, koska ensin piti mennä parffyymiosaston, sukkaosaston, kenkäosaston ja minkälie-osaston läpi. Kahdet rullaportaat, väärä suunta ja takasin.
Tönkkömeikatut myyjättäret vaanivat niiden parffyymipullojen kanssa suihkimassa sinnesuntänne sitä, mitä kullakin oli omassa nassakassaan.
Onneks mulla ei oo astmaa!

Musta ois paljon kivempaa, jos ne jakais ilmaisnäytteitä vaikka ryppyvoiteista tai semmosista kokovartalobodyistä, joiden avulla tää makkara sujahtais siihe nakinkuoreen, joka mulla on iltapukuna!
Itsenäisyyspäivänä ois tarve!

Juu! Meen meen!!
Renikat rintaan ja tukka tötterölle!

Ai linnaan?
No en, mut melkein.
Kerhollakin on leijonalippu salossa!

Jaa aiheeseen.
No siellä kaupassa katselin lehtiä.
Noin kaksataakahdeksankymmentä erilaista ja kahdessasadassakuudessakymmenessä oli leipomisohjeita! Oi että...IHANAA!

Jos mulla ois täs elämässä mitään intohimoa mihinkään, niin se ois leipominen!
Musta ois ihana leipoo kakkuja ja pirukoita ja pullasia ja torttuja ja pikkuleipiä ja juustokakkuja ja sämpylöitä...
Puff vaan ku jauhot pölisis ja minä vispaisin!

Mutta mä en voi!
Ku mä en oikeen osaa.
Tai mun on annettu ymmärtää niin.

No okei! Jos nyt pari kertaa on saattanu käydä niin, että ei oo ollu lopputulos niin ...kaunis...tai kypsä...tai hyvänmakunen..., nii heti on tultu sanomaan ettei mun ehkä pitäis! Et kaupastakin saa jo ihan hyviä!
Kauheeta tuhlaamista!

Mulla on ollu montakin hyvää pullanleipojaa opettamassa, mutta vaikka käest pitäen oon tehny, nii ei!
Pullista ei tuu mittään!
Ex-puoliso sanoi, että mä voisin ruveta ansaitsemaan niillä.
Puolustuvoimat vois ostaa niitä tykinkuuliks..HAHHAHHAA!!!
Mua ei naurattanu pätkääkään... Mä otin eron...HAHHAHHAA!!!

Kerran ku en ollu viel ottanu sitä eroa eikä se ollu antanu, nii meille tuli vieraita.
Oli vappu tai joku, ja päätin leipasta munkkeja.
Kaikki meni oikein mallikkaasti ja taikinakin oli ihan taikinan näköstä.
Sitte mun piti saada niihin reikä??
No minä tein semmosia pötköjä ja liimasin ne semmoseks rinkulaks.
Reikähän se siinä!
Muistin, että öljyn pitää olla kuumaa, ettei se taikina imase sitä öljyä liikaa.
No padasta nousi höyry. Tai se oli kai jo savu?
Ne rinkilät sinne ja oottamaan!
Hmmm... ne meni jotenkin kovin nopeesti aika ruskeiks ja sitte ne niiko aukes!
No ei mitään. Aattelin ettei se muoto niin vaan se MAKU!
Sokeria paljon päälle, nii ei näytä niin mustilta...

Vieraat tuli, ja minä posket punasina toimitin, että ottakaa! Itte tehtyjä! Vassokuu!
Ystävätär otti ja antoi sen "levätä" lautasella.
Minä haukkasin innokkaana....jösses!
- Tilanne seis! Munkit tänne! Haetko kulta niitä keksejä sieltä kaapista.

Ystävät yrittivät olla nauramatta, mutta...
Lautasellani oli pötkö. Se oli musta. Sen sisältä valui sellasta taikinaa. Se taikina oli raakaa...
Eli ne näytti ihan vattatautisen koiran pökäleiltä!
Ne ystävät ei sitte enää voineet pidättää....!

Mä voin laittaa tähän listan niistä muista, ku en viitti niin yksityiskohtaisesti kaikista.

- Kuivakakku. Siittä tuli ihan vihree. Ja siel oli mun kaverin hiuksia. Liikaa soodaa ja liian pitkät hiukset, ku se tuli liika lähelle sitä vatkainta!

- Kakkupohja. Se näytti hienolta, mutta ku otin sen uunista, nii siitä läks ääni. Pfiiiuuuu! Se laski ilmat pihalle ja sen keskiö jäi vähä raa´aks.
Ei hätää, mä kaavin sen taikinan sielt keskeltä, ja täytin sen kolon sitte rahkamarjajollain-mössöllä.
Sisko tuli, ja totes heti sen nähdessään: Ai, rouvan kakku tais jäädä raa´aks?
Mistä se sen saatto nähdä? Mähän olin naamioinu sen???

- Leipää ihan luomujauhoista, maalta tilatuista!
Siihen aikaan ei viel ollu kaupoissa tietookaan ciapattasta!
Mä olin eka! Ne jäi semmoseks parin sentin korkuseks littaantuneeks patongeiks, vaikka ohjeessa oli kuva semmosesta pulleesta ihanasta LEIVÄSTÄ!

Joks te uskotte?
Mä en viel sillonkaan, vaan yritin uudestaan pullia.

Pojat oli piäniä ja aattelin, et oon maailman paras äiti! Vassokuu!
- Nää ei maistu yhtään samalta ku mummin! Miks nää on näin kovia? Mä en syö.
Minttu-koira tuli apajille!
Hyvä on! Jos TE ette syö, niin MINTTU saa sitte nää kaikki! Vassokuu!
Minttu nuuhkaisi ja katsoi mua sillee ku vaan iso berhandilaista puolet omaava voi...
Se huokas eikä ees nuolassu. Kääntyi ja luikki poikien perään!

Mulla keitti ja huusin koko porukan perään:
- Perhana! Keksejä ei sitte oo koko talossa! Ja on se kumma, että koiralle kelpaa kyllä voi,siankorvat, mandariinit, valkosipulietanat ja jopa IHMISEN PASKA leirintäalueella, mutta MUN PULLAT EI!
Mä en enää IKINÄ LEIVO!

Nyt ku aattele, nii hyvä. Mä en muutenkaan taida mahtua siihe nakinkuori-mekkoon, mut en ainakaan jos mä viel leipoisin! Joutuisin syömään ne kaikki itte!


Kerran otin jauhopussin kaapista.
Pojat ja isänsä katselivat.
- Äiti!
- No?
- Et kai sä vaan ala leipomaan?
- En. Mä teen ruskeeta kastiketta....
- Aha. No okei sitte...

Kastikkeesta ei kyl tullu ruskeeta.
Siittä tuli harmaata.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Voi pieksut sentään!

Se on semmonen juttu, että mä löysin itteni taas kerran ihan hulvattomasta tilanteesta!
Joku kerran epäili, että keksin näitä juttuja, että kelleen ei voi sattua näin pöljiä ja näin usein..


Kyllä voi!
Mulle.
Ja "Maijalle".

Eilen oli juhlat kerholla.
Minä en osallistunut, vaan istuin telkkarihuoneessa.

Kun kerho meni kiinni läksin ystävättäreni luokse.
Meillä on usein tapana pelata korttia ennen nukkmaanmenoa. Siitä on tullu mukava tapa ja samalla rupattelemme niitänäitä.

Tilanne oli 2-1 kun puhelin soi.
Ystävä ihmetteli, jotta kuka tähän aikaan...?
- No hei!...mmm...juuu...no ei tietenkään! Tule vaan!
- Maijalla on joku ongelma ja se sanoi ettei sitte saa nauraa...?
- No sillon varmaan juuttunu hiusharja tukkaan tai jotain..
Emäntä meni avaamaan oven valmiiksi.

"Maija" tuli sisälle.
-Tule tänne keittiöön.

Eteisestä kuului:
- Ette sitten naura!!!
- No ei ei!

Maija tuli oviaukkoon ja näytti surkeelta!

Ei ollu hiusharjaa.
Maija tuli pöydän ääreen ja varmisti:
- Ettehän sitten varmasti naura?

Maija nosti hihaa vähän ylös....

Tässävaiheessa oli täysin kohtuutonta pyytää olemaan pokkana ja me molemmat purskahdettiin ystäväni kanssa aivan hervottomaan nauruun.
Maija ei ees hymyilly.

Maijan oikeassa ranteessa oli käsiraudat.
Ne oli ihan kiinni.
Ne oli ihan tiukasti kiinni niin, että Maija-paran ranne oli ikäänkuin aika pinteessä.

-Hihihihi ...herrranjestas...miten ihmeessä nää on joutunu tähän??
-Mä sain pikkujoululahjana ja aattelin vaan testata. Paketissa luki että Kertakäyttö-käsiraudat, eikä siel ollu avainta. Ja mä aattelin ettei ne oikeesti mee...
- Kertakäyttö...?
- Arska! Sä oot ollu poliisissakin nii auta nyt mua!
- Hahhahhaa, juu, mut mä olin siel toimistopuolella!
- AUTTAKAA NYT MUA! Mä en kestä! Mitä mä teen?

Ystävättäreni haki työkalun. Korkkiruuvin.
- Kokeillaan jos tällä...tosta jos vääntää...ei...
Minä hain perunankuorimaveitsen...
-Eiii...mua pelottaa!

No minä kaivoin puhelimen.
- Mihin sä nyt soitat?
- No poliisille tietysti.
- Voi ei! Mä en ala. Vähänkö hävettää? Mä istun kyllä sitte jätesäkki päässä jos tänne tulee joku!

Tuttu poliisi oli yllätysyllätys nukkumassa kello 01.30!

Ei auttanut muuta kuin soitto toiseen paikkaan.

Menin vessaan, että saisin soitettua nauramatta. Naiset seurasivat perässä ja jäivät kuuntelemaan.
Viittilöin jotta menisivät kikattamasta.

Prrr...haloo!
- No täällä Arska hei!
- No terrrve Arska! Mikä hätänä.
- Juu.. hätäpä hätä!
Repesin aivan hervottomaan kikatukseen ja yritin saada jotain tolkullista ulos.

- Kuule, kun hihihihi...onkelma on tää hihihi...kun että meill on niiku käsirau..hihihihi..ja juu! Me tultiin pikkujouluista ja me ollaan kyl...hiihihi IHAN SELVIN PÄIN KAIKKI!

- Kröhömm..Niiiiinnn...?

- Juu ollaan ollaan. Anteeks ku mä en voi sille mitään, että mua naurattaa.
(Naiset nauraa kikattivat suuureen ääneen taustalla mahaa pidellen! Jopa Maija!)

-Kato ku juttu on nyt näin..
Selitin tilanteen ja pyysin neuvoja ja vannotin olemaan nauramatta

Puhelimesta kuului miehekäs yskäisyksi naamioitu pärskähdys..

- Tuota juu, meillä on kyllä avaimet, mutta tulo kestää ainakin tunnin. Kestättekö?
- Ei kestetä kun se ranne paisuu!
- No tehään nyt näin, että minä soitan sinne ja sinne, ja kerron että ootte tulossa.
- Voi kiitos! Ja tää EI sitte liity mihinkään "sellaseen", et ihan vaan muutenvaan jäi ne raudat käteen. Etkä kerro sitte kelleen!
- Juu juu. Ymmärrän. En kerro en!

Maija läks pukemaan vaatteita.
Tai siis Maijalla oli vaateet, muttei takkia.
Minä pengoin kassia.
- Mennään jo Maija hätäili.
- No mun pitää ettiä kulkulupa...
- Ei tartte ku mennään vaan nyt!
- Juu, mutta ootko aatellu, että jos nyt tällä matkalla Sotilaspoliisi pysäyttää meidät, nii mitähän ne mahtaa aatella ku siinnä kävellään.... käsiraudoissa...?
- Ai kauheeta, juu!

Menimme sinne paikkaan, josta apu heltiäisi.
- No onhan se ihan kiva käydä täälläkin, kun en oo koskaan ollu, sanoi Maija.
- Juu, tää on ihan kiva tapa mennä esittäytymään...

Pimpom ja pääsimme sisään.
- No iltaa. Jaaha, että näin... Ai terve Arska!
- Tervebbä terwe juu...

Maija ojensi kätensä ja rupesi selittämään ku ruuneperi:
- Ku nää on nyt tässä kiinni eikä mulla ooa avainta ja tää ei siis liity mihinkään seksiin tai semmoseen ja nyt mä en kestä ja mua hävettää ja saaksä nää irti ku mun pitää mennä töihinkin ja enkä mä....
- No juu kyllä, katsotaampas!

Naps ja raudat aukesivat!
- Voi ihanaa ihanaa kiitoskiitos, kato nyt mun kättä voi kamalaa, kiitos!
-Eipä mitään. Kuinka joku onkaan voinu tuommosen lahjan antaa. Ois voinu mennä ihminen vaikka paniikkiin? Tässä nää raudat...
- Mä en haluu enää ikinä nähdä niitä. Laita ne vaikka jolleen ihan oikeelle rikolliselle tai jolleen... Minä en niitä tahdo!
- Jaa, no kiitos sitten kovasti! Hyvää yötä!

Käveltiin takaisin.
Oltiin ensin hiljaa...
Sitten ei enää kyetty, vaan revettiin...

-Voi ihanaa Arska kun sä tunnet niiku nää ihmiset! Mitä mä oisin tehny?
- No, en nyt tiiä et oliks tää nii hyvä juttu, että mut tunnetaan esimerkiks tämmösen yhteydessä. Tai no ei sillä oikeesti oo väliä. Puhuu ne muutenkin nii menköön nyt tääki. Ootko aatellu, että seuraava liikkeellä oleva juttu saattaa olla se, että me ollaan sit sun kaa varmaan sellasii? Ja me niiko leikittäis käsiraudoilla?
- Hmmm... o-ou!

Päädyimme siihen, että paras tapa saada huhut loppumaan het alkuunsa on kertoa koko totuus.
Ihan niinku se oli!




Tuossa yllä läksiäislahjana saamani koru!
Niiltä sieltä.

Tykkäisköhän Maija tommosista?

torstai 26. marraskuuta 2009

Tää meinaa saada slaagin!

Mulla on semmonen vika.
Tai on mulla montakin, mutta tää juttu tekee musta ihan velliä villasukassa.


Mä oon oikeesti kovasti eläinrakas, ja paapon kaikki koirat, kissat, gerbiilit ja jopa meduusatkin, mutta kahta en kestä:
Kärmeksiä ja sitte semmosia, joilla on viikset ja häntä ja ne sanoo:Piip tai Räyh!


Täällä saarella on vallan mahdoton populaatio erilaisia elukoita.
Mäyriä ja kettuja ja lepakoita ja hämppiksiä ja murkkuja.
Niitä lieroja joilla on se sahalaita selässä on niitäkin vaikka muualle jakaa.

Vuosi sitten omalle pihalle tuli yks niistä ja purasi mun Minttu-koiraa noukasta.
Se oli sitten semmonen latinki, että 60-kiloinen koira oli jalaton kymmenessä minuutissa.
Onneksi sain kiltit sotilaspoliisit nostamaan koirun autoon.
Piipaa-vauhtia klinikalle ja siellä tehohoitoon..

No onni sinänsä, että se luikero oli menossa hiekkalaatikolle päin, jossa oli pikku- iitiäisiä leikkimässä.
Olis voinu käydä hassusti.

Tänä kesänä törmäsin kahteen.
Kumpikin sattu kuolemaan.
En suostu ottamaan vastaan paheksuvia kommentteja.
Niitä nimittäin jäi vielä tonne, jos joku tahtoo?

No sitte se toinen, jonka nimeä en ees sano.

Tänään tuol yläkerrassa oli semmonen.
Roskiskaapissa.
Se oli ainakin koiran kokonen.... vaikken mä nähny, niin oli se!

Sitten mä rupesin miettimään...
Jos kerta siel yläkerrassa, nii miksei sitte täällä?
Voitte kuvitella että mun varvaskarvatkin nousi pörhölleen!

Mä yritin liikkua täällä sillai levitoiden ja kun kävin huussissa, istuin vain puoliks jos vaikka sieltä pytystä...?

Mä hermostuin tuos keväällä, kun tuos viereisessä tyhjillään olevassa talossa asustaa kissa.
Se tuli jotenkin hulluks ja alkoi mouruumaan ja pitämään ihan mahotonta elämää kaikenaikaa.
Sadattelin jotta herkiä!!

Nyt sitte, kun siittä ois ihan oikeesti hyötyä on se pahuksen katti päättänyt pysyä pois maisemista.
Kerran vilahti tuonne talon taakse, enkä ees ehtiny ottaa siittä kuvaa, vaikka sanoin että Paikka!

Nyt voisin tarjota sille vaikka munkkikahvit sodessa jos viittis tulla tekemään sitä, mitä kissojen kuuluu!
Syömään ne, joiden ei pitäis olla kenenkään roskiskaapissa!

Mä oon yleensä aika rauhallinen ja eri rohkea, mutta rajansa kaikella!
Mä en tiedä, et uskallanko enää ikänä avata tota omaa kaappiani?
Mihkäs mä ne roskat sitte laitan?

Mun tuurillani siel on kuitenkin kokonainen perhe niitä, ja sukulaiset kans.
Ja ne ihan varmasti ois niitä koirankokosia ja sanois et Räyh!


Mulla on mun allakan kannessa semmonen teksti.
Lotat ovat hot!
Juu kyllä!

Mutta ei tässä yhteydessä.


...ja tarinani ei siis kertonut hiilistä....!!!!!!

maanantai 23. marraskuuta 2009

Kuumaaa.....

Viileät lakanat, untuvapeitto...


Kuuma, kihelmöivä lämmin aalto kulki lävitseni
Sydän hakkasi
Kasvot
Jotenkin niin tutut ja rakkaat
Kädet ottivat kasvoni lämpöiseen syleilyynsä
Katsoin ihmetellen
Suljin silmäni
Tunsin viileät ja samalla lämpöiset huulet
Kaulalla
Olin
Viivyin
Otin
Hengitin
Huohotin


Kaulakuopassa sadoittain hikipisaroita
Sydän oli unohtanut normaalin rytmin
Hengitin huohottaen
Iho ja sisin laukeamista vailla




Täysi sylillinen lämpöä
Pakkasin sen kassiin ja lähdin


Halusin jakaa sen jonkun kanssa

- Aattele! Eikö ollutkin ihana uni?
- Hmmmm...
- No eikö muka?
- Hmmm....Ootko aatellu et saattais olla kyse jostain muusta?
- Ai mistä muka?




- Esimerkisks vaihdevuosista?

- .........



- Eeiii tai EI....!!!
- Hmmmmm...?



- No voi PASKA!

- Mitä mä teen tälle laukkaavalle sydäMMelle????

- Noo..ootko kokeillu beetasalpaajaa?


.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Tääpää, Picasso ja Schjerfbeck!

Papan kanssa käytiin seuraava keskustelu:
- Oon huomenna menossa Ateneumiin Picasso-näyttelyyn...
- Kaikeenmaailman kuvii siekii viittit mennä katsoon?
- No aattelin mennä tarkistamaan, oonko edelleen samaa mieltä, ku aiemmin....
- Jaa, no siul ei sit vissiin oo parempaakaa tekemist...


No ei miul sit ollu ja mie menin!
Jos kerta Pariisista asti tänne tuovat.

Sain ystävän mukaani.
Yksin ois ollu ihan tylsää, ja kokemuksen jakaminenhan on oikeastaan se suurin ilo.
Tulee kaikupohjaa ja samalla voi peilata omia mielipiteitään.
Heh! Tuo kuulosti ihan siltä, ku ymmärtäisinkin jotain... :)

Tykkään Ateneumista jo pelkästään rakennuksena, ja siellä oleva tunnelma on ihan omanlaisensa.
Valtavan kaunis portaikko kuluneine askelmineen ja sileine kaiteineen on jo sinänsä mielihyvää tuottava. Kulunutta on mukava hiplata.
Auditorion hallissa on todella kauniit vanhat numeroidut naulakot ja katossa kauniit kuviot.

Tarrat rinnuksiin ja alustusta kuuntelemaan.
Opas teki parhaansa. Ihan oli valaisevaakin juttua, mutta jotenkin liian provosoivaa.
Mua nyppi se alleviivattu osio, että tajuattehan sitten oivaltaa tämänkin asian ko.teoksesta ja ymmärrättehän sitten...blaablaa...
Niitti oppaan otsaan lensi siinnävaiheessa kun ois pitäny käskystä keskustella eräästä maalauksesta OIKEALLA puolella olevan ihmisen kanssa.

Mie eikä ystäväni tykätä keskustella käskystä.
Se onnistuu meiltä muutenkin.
Käytimme ajan mutisemalla "Meitä ei oppaat komentele"!!!
Oikein aikuismaista.....

Ekassa salissa oli kauhia ruuhka ja hyppäsimme seuraavaan.
Sitten seuraavaan....

Ihan kiltisti katsoin melkein kaikki teokset.
Odotin "innolla" koska ystäväni tekisi niinkuin lupasi:
- Sanon sitten heti, jos jonkun teoksen kohdalla hullaannun täysin!
- Miten tämä orgastinen kokemus sinusta näkyy päällepäin?
- Rupean huohottamaan ja värisemään...
- No hyvä, mie en sitte tunne sua!

Muutaman teoksen kohdalla saattoi ihan oikeasti sanoa, että juu! Tästä mä piän!
Tämä innoitti ihan keskusteluun.



Ei niin kovinkaan kaunis, mutta vaikuttava!

Tuota ennen oli muutama oikein kaunis maalaus ja tussipiirustus, jotka oli tehty perinteisellä tyylillä.
Niissä oli silmät oikeilla paikoillaan ja muutkin ruumiinosat.
Kauniita!

Sitten alkoi se irtojäsenten osasto.
Picassolla ja mulla on sitte ihan eri käsitys erotiikasta.

Minä en saanu mitään väristyksiä.
En tisseistä, peniksistä enkä ees suurista nenistä!
Olen äärettömän kiitollinen, ettei myöskään ystäväni!
Pitkä, komea huokaileva mies ei ois jääny keltään huomaamatta!
Ja mun ois täytyny luikkia seuraavaan saliin....

Viimeisessä salissa olikin sitten ihan kotimaisia teoksia.
Yksi lempitaiteilijoistani on Helene Schjerfbeck.Tämä taulu pisti mielikuvituksen liikkeelle, ja mietimme ystäväni kanssa mitä mahtaa olla oven takana...?



Kummityttöni äiti soitti ihan hetki sitten. Hänen kanssaan kävimme katsomassa Helenen näyttelyn.
Siinä maalauksia ihaillessani mietin, että eihän tuo profiilikuvien teko nyt voi niiin kauhean vaikeeta olla?
Jotta kyllähän mäkin....
Tohti pahus epäillä ettei taida sittenkään taitoni ihan riittää.
Tohkeissani lupasin tehdä oman "Schjerfbeckini" ennen ku täytän 50.

Mun tarttee varmaan ryhtyä pikkuhiljaa terottelemaan kyniä.
Jotta tulos näyttäis jokseenkin tältä:





Ai juu!
Siitä Picassostahan mun piti....

Älkää nyt sitte vetäkö papuja korviinne tästä pläjäyksestä.
En tosiaankaan ole minkäänsortin asiantuntija missään taidelajissa!
Tunnustaudun tavalliseksi tallukaksi, joka höpöttelee ihan omiaan...
Joku saattaa sanoa jopa moukaksi...
Täältä löytyy sitten ihan oikeaa asiantuntemusta ko.taiteilijasta!

... ja Lämmin Kiitos ystävälle, jonka kanssa saattoi olla ihan rauhassa oma ittensä.
Kuumeisena ei ollu kyllä ihan viisasta lähteä, ja arvaa oisinko lähteny jos oisin tienny?

Hömelö mies =I


pssstt....
Kaikki kuvat löytyi googlesta....
.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Omena putosi puusta....




Oon ollu vähän väsyksissä.
Syitä on ollu melkein kolme.
Yskä ja nuha.

Pikkujoulut on se melkein kolmas.
Kummasti se ramasoo tuo jouluruokien syöminen vielä seuraavanakin päivänä.
Ja pisti janottamaan.

Muut kaksi ekaa on vaivanneet jo viikon.

Tonttumainen olo kaikin puolin...
En viitsinyt laittaa peilikuvaani lauantai aamulta.
Sinivuorten yö oli nimittäin melkein yhtä kamala kuin se Juicen viidestoista yö.
Että pitikin lappaa niitä kaloja siihen malliin ...

Mun piti aamulla käyttää ripsentaivutinta apuna, että sain kaivettua silmät esiin.
Nekku muistutti liikennevaloa.
Sen alapuoli oli semmonen kun pienillä ihmisillä, kun ne on pakkasella nuollu huultenympäryksiä vaikkei sais.
Laitoskäyttöön tarkotetulla käsipaperilla kannattaa hioa mielummin vanhat maalit veneenpohjasta kuin käyttää nenäliinana.
Huomasin liika myöhään.
Jos mä oisin hieno nainen, niin mulla ois ollu nessuja siellä hyväntuoksuisessa käsilaukussa.
Mutta mulla ei oo kumpaakaan.

Mun mummokassissa tuoksuu ennemminkin myrttisen valkosipulikurkut tai mynthon.
Ne mynthonit taas useinmiten karkaa sieltä askista kierimään sinne kassinpohjalle.
Siksi mä en yleensä tarjoa niitä kelleen.
Paitsi kerran kun joku pyysi, niin mä lapoin niitä äkkiä takasin sinne askiin, ja toivoin, ettei sinne menny samalla niitä purkkapalaseen tarttuneita klemmareita tai viissenttisiä.

Niistä kurkuista ei kannata täs sen enempää...

Lauantaina pienempi pilttini soitti ja sanoi tulevansa käymään.
Aamulla puol kymmenen!
Mä tietysti hätäännyin, koska yleensä lapsoseni eivät todellakaan ole hereillä ennen kahta.
Mitä on tapahtunu????
- Heitin kaverin tonne lähelle ja tulisin nyt teelle. Ooksä niiku nukkumas vielä?
- Juu olen.On niiin kova flunssa, et kannattako sun tulla saamaan pakteereita?

Eihän se lapsi sokea ole.
Eikä varsinkaan tyhmä.

Pahus!
Ei tää nyt taida mennä kaikki flunssan piikkiin!

Ei tuo mitään virkannu.
Läks jopa viemään mammaa kauppaan.

Kaupassa oli vähän ongelmia, kun tuntui ettei tehny oikein mitään mieli.
Jääkaappi oli tyhjä, ja oli kuitenkin jotain kai syötävä.
Minä pähkäilin, etten jaksais mitään tehdä.
Laps ehdotti pastaa.
-En jaksa väsätä..
-Et jaksa? Sehän on helppoo ku mikä!
Mietin ja pähkäilin.
-No ota tästä pakastepizza.
-Määää...ihan tylsää...
-Nyt otat sen ja sillä siisti!
Käyttäydyin kuin kuusvuotias ja kitisin ja märisin.

Lapseni oli paljon viisaampi.

Käveltiin limppahyllyjen ohi ja pentunen laittoi koriin Jaffapullon.
-Ai juoksä Jaffaa?
-En ku se on sulle. Kun sulla on toi kova flunssakin....


Joku saattaa ihmetellä, että miten tuo otsikko liittyy juttuun.
Ei sitte niin mitenkään.

Kunhan ihastelin niissä pikkujouluissa, että kivat koristeet on joku liimannu tohon puuhun....
En ehtinny tarkempaa kattomaan, kun piti mennä letkajenkkaa salista toiseen...

Jaa että kuka oli ensimmäisenä?


...hmmm...
Että on ilmoja pielly, juu!!


..pssst

Tässä todiste, että kyllä saattaa ihmistä janottaa seuraavana päivänä, kun on syönyt moisia herkkuja alkupalana....
Ja tässä oli vasta kalapöydän antimet....

lauantai 7. marraskuuta 2009

Melkein ihan totta!

Olipa kerran yks pikkanen likka.
Sillä oli semmonen oiva kikka
että jos oikein maata polkee
ja huutaa
niin sillä saa kaiken periksi.

Se pikkanen likka oli pahnassa pohjimmainen
ja hemmoteltu mokoma
Ja kun se sai sitten jalat alleensa
ei ollut enää rauhaa kotona

Ei se ihan läpeensä paha ollut
hömelö lähinnä
Niinkuin silloin kun sisko oli kipiä
ajatteli auttaa pipiä
ja lupautui hakemaan kikkarilta karkkia

Se toimitti tädille tomerasti
"Sain tulla ihan yksin tänne asti!
Siskolla on pilkkuja yksi taikka kaksi
ja nyt pitää saada sille Riks ja Raksi!

Isommat lapset oli kuulolla nurkan takana
ja päättivät huijata pikkasta likkaa
Ei ällännyt se kakara
jotta nyt käytetään ilkeää kikkaa
"Ei kannata odottaa, menee pilalle
ja sulaa
Parempi syödä pois se heti
niin et joudu pulaan

Pikkanen likka uskoi polo
ja oli aikamoisen nolo
kun kotiin tullessa oli pelkät
paperit kourassa
Siitä sai sitten kovat torut
ja päästipä vielä porut
kun ei tajunnut
jotta mikä meni pieleen

"Miten tässä näin kävi
ihmetteli se"
ja koki mielessään suurta vääryyttä

Tästä suivaantui sen isompi sisko
ja vielä isompi veli
Ei vetele ei tämä peli,
tuumivat he ja marssivat yksissä tuumin
kertomaan huolensa

Kuunnelkaa nyt pappa ja äiti:
Tuo on kuulkaa semmonen neiti,
että kohta käydään sotia
jos ei sille panna mitään rotia.

Kerrankin se tahtoi niin kovasti
oppia soittamaan viulua
Avuksi se otti siskon pelin
ja kun muut kääntyivät selin
se soitti siitä kielet poikki




Isompi sisko kiljui ja loikki
pikkasta likkaa sätti ja moitti
Nyt riittää se huusi!
Oitis alkaa täällä komento uusi,
ja jos ei mene nyt HETI kiinni suusi
pannaan sut koirakouluun!

Tästä säikähti se pikkanen likka
ja meni ihan hiljaiseksi sen pieni polla
Vaikka salaa syönkin koiran kanssa samasta kupista
se tuumi,
ei koirana ole mukava olla!

Siitä se sitten alkoi sen pikkasen likan
kasvatus ja kuri
Sitäpaitsi sen siskolle ja veljelle
tuli siitä suuren suuri huvi
kun saivat keskenään häärätä
ja pikkasta likkaa määrätä

Nyt se entinen pikkanen likka
on tosi säyseä ja kiltti
Ei uskoisi sitä edes seuraavassa kuvassa oleva Herra Tikka,
kun sillo pienenä se oli
niiin mahdottoman villi piltti!



No ei siitä ihan kokonaan kilttiä tullu
Ja sen sisko sanoi sille useinkin,
että se on ihan hullu
Tossa alemmassa kuvassa
oli sen isosisko ihan murkku
Ja oli tosi lähellä, ettei katkennut
siltä pienemmältä joskus kurkku.

Semmonen oli tämä tarina
ja ihan varoiks jos tulee tästä narina:
Sisko itte antoi tähän luvan
ja sain jopa laittaa ton meidän kuvan.
Me ei olla ihan saman näkösiä,
mutta on meillä sama äiti ja isä
Se että meistä tuli tämmösiä
on suvun maineelle vain suurenmoinen lisä:)
Niiden ittensä mielestä





Tää on omistettu sille isommalle siskolle, jolla on
ääääärettömän pitkä pinna
Ja sille vielä isommalle veljelle, jolla on vähän lyhkäsempi...

Mutta molemmat on ainakin melkein yhtä pöljiä ku niiden pikkusisko:)

Ja Papalle:
Taidan syyttää siuta tästä meidän pöljyys-geenistä...
...ja innostuksesta kirjoittamiseen!
Lämmöllä ja rakkauvella :)


t: Se pahnan pohjimmainen

perjantai 6. marraskuuta 2009

Kuu muuttui muuksi



Pienen saunan kuistilla oli kaksi lyhtyä.
Ne oli sytytetty huolimatta taivaalta mollottavasta kuusta.

Saunojat olivat löylyissä, eivätkä kuulleet saatika nähneet mitään seuraavista tapahtumista.
Nimittäin jos olisivat, olisi saaren elämä ...hmmmm.... ehkä erilaista kuin ennen.

Nyt tapahtumia todisti vain kaksi myrskylyhtyä.
Tai no, ainakin yksi.

Saareen johtavan sillan ylle lensi jotain.



- KH6556&%%%()=)/&?!! S``?=)(/&¤(u?!!!

- "SSSSS**¨+åp???"...............???
-""2393##5TRRRRR==+"!
- ""prrr...;;¨¨>><< jne....

Vapaasti käännettynä:

- HUOMIOO! SEIIIIS!

- No mitä nyt?
- Hei varo vähän törppö!
- Taasko me pysähdyttiin?
- Mulla on nälkä!
- ...PRRKKL....Voisko antaa noi käskyt vähän aikasemmin KIITOS???

- Olkaa HILJAA!
Tietääkö kukaan missä me ollaan?

-Hetkinen... mä luulen että me käytiin täällä viimevuonna. Taisin tallentaa jotain tänne koneelle.... juu! Löyty!
Tämmönen kyltti löytyi tuosta rannasta.



- Tietääkö kukaan, mitä se merkitsee?

-En ole ihan varma, mutta luulisin, että tämä on jotenkin kiellettyä aluetta.
Varsinkin meikäläisiltä.
- Miten niin meikäläisiltä?
- No kun tänne pitää anoa joku vieraslupa jos et ole tämän maan kansalainen.
Tai esimerkiksi kuten me, että tulee juurikin jostain toiselta planeetalta....

- Hmmpf..No onko täällä mitään hauskaa?

-Juu... täällä on esimerkiksi erittäin paljon sellaisia pieniä vihreitä miehiä, mitkä menee tuolla pitkin metsiä ja pusikoita.
Sitten heissä on yksi hassu piirre. He kutsuvat MEITÄ pieniksi vihreiksi miehiksi!??

- Hassua... no mitä muuta?

- Nooo... kun nyt tuli puheeksi, niin täällä on kyllä yksi oikein mukava paikka.
Sitä kutsutaan kerhoksi. Ihan vahingossa viime reissulla eksyttiin....
Siellä on erinomainen ruoka ja sitten siellä on yleensä... ""5,0=6##¤//()`TICO-TICO´"" BAILABAILA""8)89(()
(tätä ei voi valitettavasti suomentaa)

-Heii!! SINNE!


- SIISTII!!! ""#"%)/)(()=___?=/Ayayee....ARRRRIVA!!!+=´0 :d"



-Hyvä on. HUOMIO! Käännös takaisin....NYT! YHTÄAIKAA SENKIN PÖLJÄT!



- Ja muistakaa: Ei SANAAKAAN TÄSTÄ KOTONA!


Täysi hiljaisuus vallitsee saunan kuistilla.
Toinen lyhdyistä loihii sanomaan:
-Kuule. Näitsä saman?




- No NÄITSÄ?
No just joo! Sähän oot vetässy ton kuksallisen kitusiis!
Ja nyt mua ei usko kukaan!!!Senkin törppö! Oltais kuule kuuluisia, jos et ois menny SAMMUMAAN!

torstai 29. lokakuuta 2009

Jorma-Kyllikille pukkaa ressiä!

Terve taas!

Ihan älyttömän nopsasti on tää syksy menny!
Kiirettä on pitäny tuon emännän kuskaamisessa. Se ei oo antanu mulle sen yhenyhtä vapaapäivää sitten kesän!
Poistuis edes joskus saarelta, niin voisin vähän huokasta.

Vaan ei!
Täällä on menty ketjut kireellä pitkin niitä huitulankuusia ja pöpelikköjä.
Töihin, sotkuun, saunalle, kerholle, kylään, eteläkärkeen, itäkärkeen, ja samalla kaikkiin välikärkiinkin, Saharaan ja Beetlehemiin, Likolammelle ja Kissalammelle,hautuumaalle, museotielle, uimarannalle, Papinlahteen ja JOKAPAIKKAAN!

Mun satulani on ihan puhki hiertyny!
Luulis että tollasella polkemisella ois se ahterinsakkin pienentyny, mutta eipä vaan oo!

Tulis äkkiä talvi ja lunta metri, nii pääsisin ees kellariin lepäämään.
Ellei se sitten..... eikai se... no ET KYLLÄ OO TOSISSAS?!!!


No mäpä kerron mitä oon joutunu kestämään.

Sillon syyskuussa se sitten innostu siihen kameratouhuun.
Joka puska ja männynkäpy piti kuvata.
Pylly pystyssä se konttas tuolla heinikossa sihtaamassa jotain muurahaisia....
Haloo!
Ei ymmärrä tämmönen tavallinen polkupyörä semmosta.
Sillon kun MINÄ olin vielä kolmipyöränen, ei ihmisillä ollu aikaa kökkiä kaikenmaaliman puskissa, ja oottaa, et jos vaikka joku mato tahi toukka osuis kohilleen!

Tän kuvan se otti siellä keskellä-ei-mitään. Siellä, mihin se jätti mut ihan yksikseni olemaan, ja mä luulin ettei se ikinä mua enää löydä.
En kyllä tajua, että mitä ihmeellistä on tommosessa räsässä lautakasassa?
Se luuli, että toi oli tosissaan ollu joku tanssiterassi, ja kehitti jo kaikenmaailman tarinoita kesäöistä ja poika-tyttö-jutskista ja pussailusta...






Noo.

Se paljastui sitten teltanpohjaksi... MUAHHAHH!

Enkä mä tajua, että mitä tommosessa jäkälöityneessä vanhassa pöydässä on sitte mukamas niin älyttömän hienoa?


Juu kuulkaas!
Se oli tossa ihan into piukeena suunnittelemassa sieniretkiä ja kuinka se kuivais ja keittäis ja pakastais ne VALTAVAT sienivuoret, mitä se poimis syksyllä!
HAH!

Täs on sen sienisaalis!
Yks hervottoman iso mikälie-sieni!
Se oli ainakin 37cm korkee.
Ja syömäkelvoton myrkky-joku-sei-tai-mikälie-tikki!



Siel muuten kasvo hiusharjakin, mikäli huomasitte!

Ai joo...
Mun tarttee kertoo tää, nii uskotte ettei mulla oo kuulkaa helppoo!

Se tykkää kerätä vanhoja laulukirjoja ja vihkosia.
Tämmösiä:




Se kävi tossa pihalla tup... tauolla.
Intona selittämään mulle, jotta:

-Kuunteles J-K tätä! Löysin tän yhdestä niistä mun kirjoista.
Eiks ois pähee kappale siihen laulukirjaan, jota me ollaan kokoomassa?

Se rykäs menemään:

"olipa kerran kaksi kanaa,
valkoinen ja musta.
vahingossa se valkonen kana
joi mustan kanan kupista

oli musta kana oli valkonen kana
ja pellolla sonni mulli
se valkoinen sanoi sille mustalle
että ompas tolla suuri nenärengas

(....laalaalaa, mä en kuuntele tota laalaalaa..mä EN oo TON polkupyörä...laalaalaa)

valkonen kana kulki tietä pitkin
ja musta tuli sitä vastaan
vahingossa se valkonen kana
astu mustan kanan varpaille

kesällä kukkii ne tulipunaruusut
ja syksyllä menee littuun
sydämestä se rakkaus alkaa
ja aina se päättyy itkuun

(Täskohtaa se ei meinannu kikatukseltansa saada laulettua. Mikä ois sinänsä OLLU IHAN HYVÄ IDEA!)
Mä menin ihan mykäks, ja toivoin, että sekin ois menny, mutta ei!
Se jatko:

" hirvi laukkaa kangas paukkaa
luimistelee mulli
ja suuren talon pojan häissä
seisoo aina pappi"

Nyt se kikatti jo ihan kippurassa, ja joutu istumaan mun pakkarille mahaansa pitelemään!


ETTÄ MUA KUULKAA HÄVETTI!

Yritin selittää sille, ettei ois ehkä saaren paras idea laittaa tota siihen viisukirjaan.... ja eikä muuten ehkä kandeis tääll ulkona ääneen hoilata ko.kappaletta.
Vaikkakin kaikki jo tietää, että se on vähä diudiu...

Se väitti mua tosikoks ja läks sisälle.
Mä en oo muuten ihan varma, että kumpi on pelottavampaa.
Se, että multa puhkeis kumi ja jäisin yksin mettään, vai se, että mulla on TOLLANEN emäntä???


Juu.

Eilen se kuvas tuolla rannassa.
Oli melkonen sumu, ja ruåttinlaivastakaan ei näkyny ku ääriviivat.



Tänään se tälläs mut yhteen lehtikasaan, ja sano, että leiki et olisit vaikka Pariisissa Champs-Elyseellä.

Tä?

-No oo sitten vaikka Sherwoodissa, mut pysy nyt pystyssä, et mä saan kuvattua!!!

Mitä ihm...?




Mä en tajuu enää mistään mitään...

Oisko kellää suositella jotain hyvää polkupyörä-terapeuttia?
Musta tuntuu, että nyt pukkaa ressiä...

tiistai 27. lokakuuta 2009

"Ouuu Mämi Mämi pluu...!

Nyt kun opin tuon linkkaamisen tän linkuttamisen lisäksi, jatkan tälviisii:

Kullan hinnan ollessa korkialla, olen jo aatellu panevani lihoiks joutavat vanhat vihki-ynnämuut romppeet, mutta tätä en :



Sain tän Ritalta, ja tää sisältää kultaa !
Saatesanoissa pyydettiin jakamaan tätä Kullan arvoisille blogeille!
Mä oon huono laittamaan mihinkään järjestykseen ees omaa huusholliani, saatika palkintoja, mutta nyt ojennan tämän Stanstalle!

Syystä että:
Senlisäksi, että juttujansa on hauska lukea, niin tämä blogisti on selvinnyt semmoisista karikoista, joista moni ei totisesti ole.
Mistä tämä ihminen oikein ammentaa jaksamista ja miten häneltä riittääkin valtavasti lämmintä sydäntä, avoimmuutta ja myötätuntoa niin monelle?


... kröööh... meni jotain kurkkuseen ja silmäseen!

No nyt loppus palkinnot, mutta viel laittaisin tähän yhden vinkin.
Tai siis kaksi.
Miehisiä mietteitä elämästä, kalastuksesta, kissasta, vaimosta, ruoasta, tuuliviiristä, päättömistä kaloista,lapsista, palokunnan kaatamista puista, laiskottelusta .... siis ihan normi-elämästä!
Demetrius ja Iisi saavat mieleni iloiseksi!

AI KU TÄÄ LINKITTÄMINEN ON SITTE MUKAVAA :))))

Laitankin sitte viel tämmösen.
Löysin tän ikkäänkuin vahingossa, ja tuijotin ykskaks vanhaa luokkakuvaani!
Jee! Mä oon päässy lehteen!!!
Ko. Ile oli mun luokkakaveri, ja asuttiin Haukilahdessa pentusena.
Ja me notkuttiin sen kaa Mammy blue:ta koulun pileissä.
Ruokasalissa.
Eikä meil ollu ees valoja päällä..... iiik!


Uskoisko, et mä täytän ensvuonna 50vee?

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Haasteita, tunnustuksia ja paljastuksia.

Sain tälläisen kurpitsaisen Cranelta.




Tässä tulee hälle myös ISO KIITOS, kun opetti taas kerran, miten tuo linkittäminen oikein onnistuu!


Una haastoi tämän taulusen myötä paljastamaan asioita itsestäni.
Ei tullu nyt mitään sensaatiojuttua tästä.


Säännöt ruusumerkin mukana:

1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

YKSI:
Olen ärsyttävästi allerginen kananmunalle. Joskus syön salaa itseltäni valkuaisen ja rippasen keltuaista. Syön nopeasti, etten huomaisi.
Jään aina kiinni, koska vatsa-parkani käy heti kantelemassa...
Tyhymä:(

KAKSI:
Olen tanssinut pikkaraisena balettia.
Menin pätkimään lonkkani ja siinä tuli ilmi, että mulla on tekovika, enkä olis muutenkaan voinut jatkaa.

KOLME:
Olen ihan selvästi ollu pentuna ADHD, vaikkei tohtori sitä ääneen oo sanonukkaan.
Pappa kirjoitti vauvakirjaan, että "Arja on huomattavasti vilkkaampi kuin muut sisaruksensa. Eritoten pahanteossa :)"

NELJÄ:
Olen joutunut piänenä monesti pinteeseen vilkkaan mielikuvitukseni takia.
Kehittelin tarinoita, ja lopulta uskoin ne todeksi.
Olin siis pulassa....

VIISI:
Olen kova taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. En anna periksi ennenkuin olen saanut kunnon vastauksen, tahi perustelut, jos joku jarruttaa mielestäni tärkeitä asioita.
Tämä ei ole aina kovinkaan helppoa täällä työmaailmassani.

KUUSI:
Lopetan pentusteni puhelut aina samoin.
"Pusi pusi, olet rakas..."
(Juu, olen saanut tuosta kommentteja näiltä armeijan miehiltä. Aivan sama! Jatkan niinkauan, kun mulla tolkku pelaa!)
EN puuttunut esikoisen inttiin millään tavoin. Olin ihan hiljaa.
...vaikka se oli kyllä kamalan vaikeeta...!

SEITSEMÄN:
Olen normaalisti hyvin rauhallinen enkä höpäköi mistään.
Olen huomannut iän tuoneen melkoista tulta ja intohimoa tuonne ulkokuoren alle.
Siitä olen erittäin iloinen:)
Joskus päästän sen valloilleen, ja annan piupaut säännöille :)





Tämän haasteen mukana tulleet säännöt:

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


TUNTO:
Minulle tärkein.Kaikella tapaa.
Kosketuksen tärkeyttä ei voita mikään. Olen herkkä paijaamaan ja sipaisemaan ohimennen. Tykkään pitää kädestä, ja silittää poskea.
Iho iholla.

KUULO:
Saatan ihastua ihmiseen pelkästään äänen perusteella.
Kuulen herkästi ihmisen luonteen, ja samoin kuin ihastun, huomaan usein äänestä puhuuko toinen hörönlöröä. En myöskään voi sietää mielistelevää puhetta....yööökk!
Äänen pienet nyanssit ja pelkät äännähdykset kertoo joskus hämmästyttävän paljon.

HAJU:
Tuoksut ovat tärkeä osa elämää.
Meren ja metsän tuoksu. Puuvene ja telakka. Nuotio ja tervas. Kostea sammal ja kanttarelli. Auringon kuumentama iho. Vanha talo. Pakkasyö. Märkä asfaltti ja kesäsade hiekkatiellä.

Hajuvesiä en itse enää juurikaan käytä, mutta pikkutippa hyvää partavettä yhdistettynä mukavaan ihmiseen saa sukkaset pyörimään:)

Tuoksukynttilät saa mut voimaan pahoin.

VAISTO:
Se vaan on. Joskus suorastaan viheliäinen aisti, mutta minks teet?

NÄKÖ:
Pidän karheasta, ryppyisestä ja rosoisesta pinnasta. Suorista viivoista ympyröiden sijaan. Kauneuskäsitykseni on iän myötä muuttunut kovasti mieluisempaan suuntaan.
Olin ällöttävän ehdoton ja rajoittunu jossainvaiheessa elämääni.
ONNEKSI ainakin tässäsuhteessa koen wiisastuneeni.

On paljon asioita, joita en mielellään näkisi ollenkaan.
Aisti, josta luopuisin ensimmäisenä.


Jätän nyt säännöistä poiketen nämä tästä tästä noudettaviksi!
Mä oon nyt vähän laiska, myönnän:(


Taidan harjoitella vähän tota linkkaamista:

Täällä kannattaa käydä, jos on lähdössä Lappiin.
Tietää miten menetellä, jos on tämmönen pulupää niiko minä ja sattuu eksymään.
Sitä ei kuitenkaan suositella siinnä käsikirjassa.

Täältä löytyy ainekset maailman parhaaseen satukirjaan.
Vaikken toivokkaan vielä tulevani mummuksi, niin tän takia toivoisin kuitenkin. Että sais lukea niille pilteille iltasatuja!
Oon kyllä lukenu ihan ittelleni näitä.
Älkää pojat nyt sittenkään ihan vielä....!

Tänne ja tänne menen usein saamaan hyvää mieltä ja ihastelemaan murteita!

Tänne menen nauttimaan loistavista runoista, jotka saavat vatsanpohjan kihelmöimään:)
Tätä laatua ei voi olla elämässä liikaa:)

Tämä aiheuttaa minulla jo jonkinsortin riippuvuutta.....tämän lisäksi...
Aamu ei ala, ennenkuin oon käyny lukemassa.


Jatkan linkkaamista seuraavalla kerralla.
Nyt linkutan itseni kaffen keittoon.

Se on sau!

tiistai 20. lokakuuta 2009

KÄÄÄÄK!



Mä meinasin tehä taas jotain pöljää!
Sehän ei ois mitään uutta, mutta säikähdin jo ihan ittekkin!


Kävin kattomassa siellä reffipalstalla, jotta onko mitään uutta tapahtunu sitte viimeks. Siellä, mistä kirjoitin helmikuussa otsikolla "Et tää tällästäki voip olla".
Viimeks oli ....tjaa aika monta aikaa sitte.

Ja en sitte muistannu miks olinkaan sieltä poistunnu takavasemmalle....

Olin piilottanut profiilini, ja mikä ihme muhun iski????
Otin sen takasin!

Plumps vaan, ja huomasin olevani aktivoitu!

Sitte kävin katsomassa vanhat viestit ja kävijät....
Herttinen sentään.

Seuraavaks kävin selaamassa haku-päällä-osiota.
Herttinen sentään!

Sitte tuli kiire löytää se kohta, jossa saa sen profiilin takas pois.
Ei meinannu löytyä, ja iski IIIK-IIIK-IIIK, kun aattelin jos joku kerkee käymään!

Söhläsin kaikki valikot läpi, ja löytyhän se oikee kohta.
Plumps vaan, ja olin taas aktivoimaton!

HUHHUHH!
Kamalia pöljyyksiä meinaa ihminen tehdä tässä syysväsymyksessään.
Tää on jo vaarallista.
Ja ennenkaikkea n o l o a!

Nyt pitää mennä lämpöseen suihkuun, ja kuunnella jotain rauhottavaa.
Mä aattelin, että jos tää auttais.
Video on kirjasta Avalonen usvat.
Kirja, joka sai väreet kulkemaan.
Enya laulaa ja saa aikaiseksi saman reaktion.

Onneksi lämmintä vettä piisaa...





Mä voisin hyvin lähtee soutajaks siihe usva-jollaan....

Osaan soutaa ja huovata!
Ja huomaan pyöriväni paikoillani...

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Vintillä lepakoita!

..





Nyt on havaittavissa jonkunsorttista alakuloa ja melankolinaa.

Vaikka kaikenlaista on tässä tullu tehtyä, on olo lässähtäny kuin allekirjottaneen kaikki leipomisyritykset.

Ylläolevassa kuvassa on sama tilanne, kuin allakirjottavassa päässäkin:

Autiona kumisee talo ja pää.

Ikkunat rikki, ja lepakoita vintillä.


Minä kun en tosiaankaan naura enkä rallattele, jos ei siltä tunnu.

Nyt tuntuu samalta ku mun Ei salaisessa puutarhassani.


Siellä vallitsee tila, jota ei kovinkaan hallituksi voi sanoa.


En ole koskaan väittänyt olevani mikään viherpeukalo. Mun puutarhassani ei kuki eksoottiset kukkaset, eikä pörrää pimppareita tahi perhosia pölyttelemässä toinen toistaan mahtavampia liljoja.


Kotimaiset rikkaruohot mellastaa villinä pitkin pikkuruista plänttiäni, jota toiset kutsuvat pihaksi.

Männynneulaset peittää näppärästi ruman laatotuksen.


Naapurissa kukkii rysantteemit ja kanervat. Laatotus on piilotettu hienon puurallin alle.

Mun läntille en oo tehny mitään toimenpiteitä vuoteen.

Ulosjäänyt hiilipussi on nakerrettu reikiä täyteen.

Veikkaisin hiirtä tahi oravaa.

Mäyrä tuskin harrastaa grillausta, vaikka tuossa aidan takana piipahtikin eräänä yönä.


Läksin sairaslomalle juurikin vuosi sitten, ja jätin sitte tuon Kahvipensaankin ulos.

Se ei enää viherrä.

Ei kestänny vierasmaalainen puska kotimaista pakkasta.

Tässä mun ryteikköni:


...ja tässä mun Juhla-Mokkani:




Tästä ei nyt taida irrota tän enempää hilpeetä,
joten meen keittämään kahvit ostopavuista.
Ja syön makkaraleivän.
Ja suklaata.
Ja sitte vähän lisää makkaraa ilman leipää.
Ja suklaata....

psst...

Jos mä en ois näin pöljällä päällä, piristäisin teitä tällä:
(En voinu mitään, mutta vaikka yritin olla paheksuvalla kannalla, nii mua silti vähä nauratti. En siis kumminkaan ihaile tilaansa.... vaan ilmiömäistä kykyänsä saada nuo jaloiksi luulemani hyytelönsä toimimaan...)




Mut ku oon, nii en piristä.
Sau.