Lohtusoppaa

Tänpää normista poiketen tänää ikäänku kiehuu... sitä ottaa päähän, tahi muuhun senkaltaiseen.
Esimerkiks kupoliin!

Sen voi joku muu sanoa myös monella muulla eri tavoin.

Esimerkiksi vaikka:

-  Nyt minuu harmittaa kovastipaljon!
-  Voihan mahoton!
-  Voi mokoma sentään!! Miten täs näi pääs käymään?

Mutta ko on kyseessä mie, nii ei päästy sit iha näil sanoil.

Täähän ei siis yleensä kovastipaljon kiroile tahi manaa sillai julkisesti.

Yksityisesti kyllä ja juu... paljon!

Mikää oo sen riemullisempaa, parempaa, vapauttavampaa tai muuta endorfiiliksiä tuottavampaa toimintaa, ku kunnon manaus!

Ja koska mediakin on sen tänää kertonu, jotta kiroilu on hyväksi ihmisen keholle ja mielelle, nii täältä tulee!!!

- ..........! Ja ........!!! Jotta .......!!!! HAH!

Ja selvennykseks, jotta ...... tarkottaa ekakski PRRRRRKLE!
Ja heti toiseks PRRRKLESTANASLVETTI!!!
Ja HAH tarkottaa niitä, joita ei tää sano kirottamalla! Liika rumeja ovat ne.

No nyt pitäis sitte tutkimusten mukaan olla ihan mahottoman hyvä olo?

??

Jep!

Ei auttannu, vaa tartti tehä lohtusoppaa!
Resepti on salanen, mutta ei haittaa.
Täs tulee:

Ai nii, ensteks piti antaa sille nimi.

Se on Roiskis-soppa.

Hienommissa ravinteleissa sitä saa nimellä :" Porc poulet assassiné"!
Suomeks se on, et: Sika murhasi kanan!

Tää ku ei salaile, nii täs on se Roiskis-sopan resetti:

- Kaik mikä näyttää hyvältä, laitetaan kattilaan. Sekoillaan hetken ja lisätään mausteet. Kuka mitäkin haluaa.Jos halutaan hipistellä, niin sekaan voi ropsasta suppilovahveria, valkosipulaa ja mustaa pippuria myllystä rouhittuna ja sitte se murhattu kana.
Se sikahan siis oli syyllinen, ei hovimestari, eli kinkkuliemeen hukutettiin se mitä kanaparasta oli jälellä, eli tästapaukses vaan yks koipi.
Sitte vaan oottelemaan ku soppa porisee!

Ja nyt ku tuo soppa tos porisee, nii ei harmita yhtää niipaljo ku äsken!

Paitti että ne manaus-sanat tarvii sanoo aina kun roiskii sinne soppaan jotain!
Muuten ei tuu hyvää!

Nyt oon aivan niiku nirvanassa!!!

Usea ja moni saatesana on annettu tuohon keitokseen, ja nyt on niiiiiin hyvä olo =)

Äitin tekemää!



Se on sau!

Tarina nro 2

On se sitte kumma juttu!

Just ku ihminen luulee että ompas mukava vapaapäivä eikä mikään harmita, nii eikös se ollu liikaa luultu!

Yks ...  no.... oikee varsinainen KANA alko haastaan riitaa!
Ihan ilman syytä!

Minä kun oon mielestäni oikein mukava ja empaattinen ihminen, nii sain kuulla, etten sitte ookkaan.

Aattelen kuulema aina vaan omia höyheniäin! Oon tunteeton ku HANHI, enkä pysty samaistumaan toisen asemaan!
Irvailen ja lasken leikkiä vakavasta asiasta, ja saan toisen tuntemaan itsensä tosi surkeaksi.

Siis MIE?

Mie en mitään muuta tehny, ku ehdotin hyvää hyvyyttäni toiselle jalkahoitoa!
Oli mielestäni sen tarpeessa, ja ku miehän oon siinnä expertti sieltä varusvauva-hoitaja-ajaltani, nii...?

Haukut tuli. Huooohhh...

Näin se kaikki alko:

- Voi nyyhh!
- No mikä hätänä?
- Mun kinttuja särkee, mun koko kroppani on ihan puuduksissa ja olo on jotenki hutera!
- No mä vähän aattelinki, ettet oo ihan kunnossa. Kalpeeki ku mikä!
- Niiih... surkeeta! Mä en ymmärrä mikä mua vaivaa. Onkohan tää jotain vakavaa?
- Hmmm... auttaiskohan, jos mä tekisin sulle jalkahoidon?

Sen enempää oottelematta vastausta tartuin toimeen.
Tai siis niihi kinttuihin.

Huuhtelin ensteks lämösellä veellä ja pesin pahimmat roippeet pois.
Pesu on kaiken aa ja oo!

Olin kuulevani muutaman voihkaisun, mutta jatkoin niistä välittämättä.
Kuivasin kintut huolellisesti ja jätin pyyhkeen päälle lepäämään.

- Aaahhh... tuntuu tosi hyvältä!
- No hyvä, niin pitikin.
- Mutta mulla on vieläkin sellanen puutunu olo. Mä en tunne kroppaani!!

Katselin kinttujen omistajaa, ja tokaisin ajattelemattomuuttani suoraan päin...niitä kinttuja:

- No johtunee siittä, että sulla ei oo kroppaa.
- IIIKKK! MITÄMITÄMITÄ!
- No sitä vaan, ettei sulla siis oo kroppaa, mikä tuntis.Mitään. Susta ei oo muuta jäljellä ku nää koivet!
- Mä TIESIN että kaikki ei oo kohillaan! Mä TIESIN! MITÄ MÄ NYT TEEN???
- Hmmm... sä et voi oikein tehä enää yhtään mitään, mutta mä voin. Mä jatkan tätä jalkahoitoa, niin sulle tulee parempi mak... tai siis olo!

Otin kaapista karkeeta merisuolaa ja kopasta sitruunan.
Merisuola tekee hyvää väsyneille kintuille ja sitruuna virkistää.
Löysin vielä rosmariinin oksan ja valkosipulia.
Rosmariini "kylpyvedessä" rauhoittaa ja valkosipuli parantaa kaikki vaivat!
Ja karkottaa vamppyyrit.

- Mua palelee ihan hirveesti...hrrrr... mä taidan olla shokissa...tai jotain!
- Älä hätäile, pääset ihan kohta lämmittelemään! Tahotko tilkan viiniä... se rauhottaa hermoja.. ja antaa mak... siis voimia!!!
- No juu... kiitos. Saiskos "toisellekki jalalle"? Ei yks kulaus tuntunu auttavan..
- No josko nyt sitte. Skåål på din fötterna!

Kun wiini alkoi vaikuttamaan, napsautin uunin hiljaa päälle ja laskin uupuneet kintut lepäämään tarkoin valikoituun kip.. petiin.
Hyräilin hiljaa ja lorautin päällensä vähän soijaa.

Kip... pedistä kuului uninen mumina.
- Mitä ihmettä... mihin tää muka vaikuttaa?
- Väriin kultaseni. Väriin. Oot nii kovasti kalpea. Ja nyt laita simmut kiinni! Hyvää Yötä!

Nostin kipposen uuniin ja sieltä kuulu tukahtunu kotkotus:
- Mä arvasin tän! Sä oot ihan pimee! Et aattele muuta ku omia höy...! APUA! AUTTAKAA!



Kellään nälkä?

Se on sau!

Tarina nro 1

Pieni Urhea Briardi

Oli vuoden viimeinen päivä.

Se ei oikeastaan eronnut mitenkään niistä edellisistä.

Ilmoja oli pielly ja tänään sai lisäksi piellä kielen keskellä suuta jottei ois pyllähtänny.
Aamulla ylös ja ulos.Silmät sikkarassa töihin. Töistä kaupaan ja kotiin.
Kotona lysähdys soffalle ja pitkä huokaus.

Pieni Urhea Briardi katseli emäntää pää kallellaan.

- Muistatkos, että sulla on tänään ne juhlat?
- Juujuu... mutta en taida jaksaa...

- Hmmm.. aiotko jäädä siihen soffalle?
- No niin aattelin, ja koska suahan voi vaikka pelottaa illalla, kun on ne raketit ja muut pamaukset, ja..
- Hei! Mähän asun saarella! Täällä paukkuu n.364 päivää vuodessa!
- Mutta...
- Ei mitään muttia! Mars suihkuun! Ja mä voin näyttää esimerkkiä. Sunhan piti pestä mut jo eilen. Ja toissapäivänä, ja viimeviikolla...?

Pieni Urhea Briardi nousi ylös, venytteli ja tassutteli häntä heiluen kohti kylpyhuonetta. Se ei oikeasti tykännyt pesusta, mutta ajatteli rohkaista emäntää ja heilutti siksi " muka iloisena "häntäänsä...

Kylpyjensä jälkeen istuivat he kaksi hetkeksi kuivattelemaan.
Toinen lattialle täkin päälle, toinen soffalle kylpytakkiin kääriytyneenä.

Oltiin hiljaa.

Toisen silmät alkoivat lupsua ja pää nytkähteli siihentapaan, että nyt tulisi uni.

- Hei! Herätys! Nyt meet maalaamaan silmät päähäsi ja menoksi!
- Zz...krrooohhh..... AI kauheeta ku tollai säikytät!!

Pieni Urhea Briardi tökki kylmällä kuonollaan emäntää liikkeelle.
Se tiesi ettei emäntä ollut oikeesti huolissaan niistä paukuista, ja sillä tekosyyllä ois voinu olla menemättä. Se oli huolissaan ihan jostain muusta.

Se ei tahtonu joutua tilanteeseen, jossa sen päähän ois tupsahdellu niitä rasittavia ajatuksia, joita se oli miettiny pitkin vuotta.

Vaikka vuoteen oli mahtunnu monta oikeinkin iloista ajatusta ja tapahtumaa, oli silti niin monta sellaista, joita se ei olisi halunnut muistella.
Huolia, murheita, pettymyksiä, pahoja ajatuksia, vihaa, turhautumista, surua ja lohduttomuutta...
Nämä tunteet kun yleensä tuppasivat plumpsahtamaan pintaan silloin, kun emäntä otti klasin tahi kuus sitä punaista, joka kylläkin oli terveellistä kohtuudella nautittuna, mutta kun se kohtuus oli emännälle ajoittain vähän liukuva käsite.

Pieni Urhea Briardi ymmärsi kyllä, mistä se kenkä puristi, mutta päätti olla päättäväinen ja hoputti emäntää.
- Nyt ylös ja ulos! Vietä oikein mukava ilta ja nauti. Hmmm... paitsi että muutama ehto.
Muista tulla kotio ennenkö kello lyö kaksitoista! Jos et tuu, niin muutut aamulla kurpitsaksi! Sellaseks, joka roikkuu pytyn päällä ja yök .... siis junou?
Ja älä edes haaveile niistä "lasikengistä"! Tällä saarella ei oo sellasta rinssiä, joka sut jaksais kotio kantaa kun oot täyttänny niitä " lasikenkiä "liikaa !

Emäntä luovutti ja vetäsi turvalliset kuomat kinttuihinsa ja paarusti juhlapaikalle.
Sinne ei voinu kipittää, koska vaikka kengät ei olleet lasia, niin tie oli!
Mahdottoman mummomaisesti piti hänen etenemän.

Saavuttuaan linn... kerhon pihalle, ikkunoista kajasti kutsuva valo ja pihalla oli monta emännän ystävää.
Halattiin ja toivoteltiin hyvää loppuvuotta.

Linn..  kerhon sali oli kauniisti katettu kaikkine viiniklaseineen ja "hopea-aterimineen".
Ruoka oli hyvää niinkuin aina. Tästä ravintolasta ei huonoa ollut saanut kukaan.
Ikinä.

Ja koska seura oli niin mukavaa, kului aika kuin siivillä!

Yht`äkkiä emäntä tajusi, että KÄÄÄK, hoppu tulisi jos meinasi keretä kotiin ennenkuin kello löisi ne kakstoista lyöntiään.
No okei... eihän ne kellot lyö enää mitään, mutta leikitään nyt nii!

Ystävät ihmettelivät ja pyysivät jäämään.

- Juuhh... en mä voi, kun se Pieni Urhea Briardi saattaa pelätä sitä pauketta ja kaikkee sellasta... ja... juu Hyvää yötä!

Se ei muistanu kertoa ettei  halunnu muuttua kurpitsaks.
Eikä sitä ääneen voinu sanoa, että sillä oli kotiintulo-aika!
Koiran toimesta.

Emäntä hoip...käveli tormakkaasti kotiin ja rysäh... astui sisään.

- No hei sinä Urhea Pieni Briosshi! Hik.. Mä raa ja kastan sua tooooosi paljon!Hik...

Pieni Urhea Briardi katsoi emäntäänsä, ja tokaisi:
- Jep! Nyt mennään vähän kävelemään ja HAU kataan vähän happea! Annappas se remmi, niin mä talutan sua.

Nuo kaksi pääsivät kuin pääsivätkin onnellisesti tien toiselle puolelle ja Pieni Urhea Briardi päätti käydä siinä samalla reissulla iltatoimillaan.
Kesken toimituksen kuului valtava paukahdus jota säesti korvia huumaava rätinä!!!!

Emäntä jähmettyi paikoilleen ja sen silmät levähti!
Uiiiiii!!!!

Pieni Urhea Briardi huomasi paniikin oireet ja tuli salamana emännän jalkojen juureen ja hoki rauhoittavasti:
- Ei mitään hätää! Ei mi-tään hä-tää!  Mä olen tässä! Ota ihan rauhallisesti! Mennään nyt vaan ihan hitaasti kotiin ja .....


Uusi vuosi oli alkanut.

Samat oli tavat kuin aiemminkin, eli Pieni Urhea Briardi nukkui emännän vieressä.
Lämmittäen kylkeä ja aika-ajoin tarkistaen, jotta hengittikö se ihan normaalisti.
Oliko kukaan murtautumassa tupaan.
Tuliko lehdenjakaja ajoissa.
Kuka liikkuu portaikossa.
Miksi tuo kuorsaa...



Hyvää Parempaa Suloista Ihanaa Lempeää Uutta Vuotta Teille Kaikille!!

Se on sau!

Kuinka saadaan uros pillittämään!

Jepjep!

Eläimellinen meno senkun jatkuu.

HorTTon tuli yökylään.
Timo toi sen ja herttisen ison repun!
Se reppu oli täynnä tavaraa.

Mulla ei oo etelänmatkallakaan niin paljon tavaraa mukana.

Ei mulla kyl oo fleece-takkiakaan nailonvuorella, nailontakkia ilman vuorta, huomioliiviä kuminauhoilla,pussillista puruluita ilman fleeceä, eikä paljon muutakaan rompetta, mitä HorTTonilla.
Väsyin jo ekaa lokeroa penkoessani, ja päätin että tieto luo tuskaa.
Eiköhän tuo osaa syödä, juoda ja pissiä ilman apuvälineitäkin.

Timo läks ja HorTTon ryntäsi ikkunaan!
Tunki kuononsa lätyksi lasiin ja rääky.

- Timo älä mee!!!Apua!Älä hylkää! Timotimotimo!!UiuiuiUUUIIIIiiiiuuu!AUTTAKAA JOKU!

Salli nosti ikenensä kulmakarvojen tasolle ja päästi pahankuuloisen murinan!
- Kandeis nyt niiku heti vaieta! Sullon sellaset pimpulat kinttujen välissä, ja ne keil ne on, ei itke ku neidit!

Sitten Sallin silmät meni sillee sirrilleen, ja näin kun sillä raksutti...
Se ei yleensä tiedä hyvää.
Ei nytkään.

- HoooorTTooon, se naukui jotensakki samanlaisesti, ku kissa tirpuselle ennenkun se aikoo syödä sen.
HorTTon lakkasi hetkeksi nyyhkimästä.

- Kuule! Jos lakkaat ulisemasta,ni mä kerron sulle yhen salaisuuden!
- Mitämitä, voiko sellasen syödä; kysyi HorTTon kuola jo varmuudenvuoksi valuen.
- Tollo! Ei voi!Vedä se jojo takasin ja keskity! Se on juttu jonka mä kuulin.
- Tylsää.. mullois nälkä. Ja Timo jätti mun ja..sniif!
- Ei ku tää on to-si kiva ja jännä juttu, josta Timo ja Arska puhu äsken ku et ollu tässä.Ne jutteli ihan hiljaa, josta mä päättelin et sen tarttee olla jotai eriTTäin salaista. Se koski sua.
- Ai mua vai?
- No ei ku tota paistinpannua.... no SUA, johan mä sanoin!
- Okei, en mä tyhmä oo. Ketä kiinnostais keskustella paistinp..

Salli ihan selvästi voihkaisi, ja pyöritteli päätään.

- Alas tulla; se komensi ja tassutteli varmuudenvuoksi toiseen huoneeseen.
Etten mä kuulis.

Mutinaa, h y v i n matalaa mutinaa, ja sitten .... HYVIN KIMEÄ KIRKAISU!

HorTTon syöksyi sieltä toisesta huoneesta täysin sekopäisen oloisena.
En oo nähny ennen panikoivaa koiraa, mutta olettaisin että se oli sellanen joka vilahti mun jalkojenvälistä keittiön pöydän alle.

Salli tuli perässä ihan rauhallisena ja kävi makoilemaan venytellen ensin hitaasti.

- Mitä ihmet...?

- Arska! Sano ettei se oo totta!Sanosanosano!!!
- Mikä ei oo to..
- No se kauhee asia minkä Salli kerto!Eihän se oo? Eihän?
- No mitä sä Salli oot oikein sanonnu?

Salli nosti päätänsä matosta, venytteli uudestaan ja näytti siltä kun se ois puhallellu kynsilakkoja kuiviksi. Tarkasteli tassujaan, eikä vilkaissutkaan muhun.

- Mä mitään erikoista sanonu. Kerroin vaan ihan näin kamuna toiselle, et siltä lähtee kuulema pallit.

Tuijotin Sallia.
Salli tuijotti varpaitaan.
HorTTon tuijotti mua.
Paistinpannu ei tuijottanu ketään.

- SALLI!Oliko IHAN pakko?
- Nooo...hmmm... juu. Oli se. Ihan pakko. Tartti antaa sille jotain todellista ulinan aihetta, kun se kerta kumminki sitä tekee..

Kumarruin pöydän alle.

Siellä oli karvainen koirantapainen kasa, jolla oli ruskeat, valtavat kosteat silmät joista hetkellä minä hyvänsä putoaisi mandariinin kokoinen kyynel!




- Voi raks HorTTon! Äläs nyt... se oli vaan sellasta puhetta. Ei sitä vielä oo kai ihan päätet...
- Se ON SIIS TOTTA? Kuinka, miten, miksi,voi ei, mitä, ei kai...
- No äläs nyt! Kaikki on ihan hyvin..
- Ai hyvin? Multa meinataan viedä PALLIT, ja sä sanot et kaikki on HYVIN? Mitä mä oon oikeen tehny?
- No, jospa juttelisit siittä Timon kaa, kun en mä sill...
- Aivan varmasti juttelen, ja mun palleihin ei kosketa! PISTE.

- "Voi kyyyynel.."...kuului Sallin suupielestä ihan hiljaa.

Mulkaisin Sallia vähintäänkin murhaavasti.

Menin soffalle ja kutsuin HorTTonin luokse.
Se hyppäsi viereen ja tutisi.
Silittelin sitä ja se painautu ihan liki.
Sitten se jo olikin mun sylissä, ja nyyhkäisi hellyyttävästi.







Salli tuhahti jotain "Neidistä" ja käänsi meille selkänsä.

Meni tunti jos kakskin ja kokoajan Hortton seurasi tiiviisti perässä.
Menin pesulle. HorTTon perässä.
Pesulta keittiöön. HorTTon perässä.
Kaffen jälkeen etsin kassista "Silmät-päähän-vehkeitä". HorTTon tiiviisti vieressä.





Salli katteli meitä olkkarista, ja otti taas sen "siristys-ilmeensä", ja tokaisi tyynesti:

- Se on kamu hyvä et opettelet ton homman sillee ihan kädestä pitäen.
- Ai mistä sä puhut?
- Nooo... saatat tulevaisuudessa tarvita tota ripsaria ja höffelinpöffeli-puuderia..
- Tä?
- No ku NEIDILTÄ LÄHTEE NE PALLIT!!

- UuuuUIIIIIII!


Se on sau!


pssst.. Salli on kyllä oikeesti ihan muru! Mut sillä tais olla käsilaukulla-päähän-päivä

Täys Taavi!

Käytiin täs yhtenä iltana Sallin kaa sellasta normi-keskustelua.
Tyyliin, et miten on päivä menny, oliko kivaa,mitä oot syöny, kenen kaa seukkasit ja sillee...

Se on ollu meillä sellanen kiva tapa.

Salli tosin on vähä hapan näis keskusteluissa...


- No just joo!Se on älYttömän kivaa, et SÄ oot nähny sen ja sen, ja OOT sitte syöny tänään kanantissiä Gordonblööö:llä.

KIVAKIVAKIVA et Sä oot kävelly tuol ulkona ii-ha-nas-sa ilmassa, ja erityisen kivaa must on ollu se, et SÄ et oo joutunnu olee tääl sisäl IHAN YKSIN ILMAN RUOKAA, ILMAA, KAVEREITA, joutunnu nakertaa vanhoi kuluneita luita, ja....ja .. ilman vaikka mitä!
Hienoo, et SÄ et oo joutunnu kokemaan SITÄ!

- Olinko kuulevani täs jotai sarkasmin tapasta?
- No ei hei todellakaan! Haloo!Mähän oon siis The Koira! Ei koirat alennu sellaseen!
- No hyvä, eli kaikki okei?
- Voi hyvänen aika.... sä oot kyllä tosiaan joskus, ellet melkein aina, ihan täys blondi!Huohhh....

Salli makas sängyssä (omalla puolellaan) ja etti sopivaa asentoa käydäkseen nukkumaan.
Tää ei viel sillee nukkumaan menny, vaan otti kirjan käteensä.
Lukemisesta ei tullu kyllä mitään.

Täl oli sillee jotenki huono omatunto, tai jotai.

Se oli siirtäny ja siirtäny asiaa.

Nyt sen oli pakko kertoa Sallille yks pikku juttu.
Se oli nimenny sen niiku Uutiseks.

UUTINEN kasvoi ja vanheni koko ajan, joten se ei ois kohta enää mikään "pikku"!

- Kuule Sallurainen.
- Niii?
- Sähän tiiät, et ku on niiku kukkii ja mehilaisii..
- ????
- Et ku ne on niiku sillai, nii sit niist voi tulla vaik sellasii koiranpentui...!
- HÄH??
- Nii, et joillekki on voinu syntyy sellanen. Ja se sellanen on nyt tullu niinku meidän Tallerolle, ja se on ihan kiva, ja se on piäni, ja mä oon nyt sen Mummi, ja kun on jonkun Mummi nii siitä pitää pitää huoli ja sitä pitää rakastaa, ja se tarttee ottaa joskus hoitoon, ja se tulis tänne aina sillontällön, ja se....

- JAA SIIS MITÄ? HOLD JOOR DOGS!Siis MITÄMITÄ?Sä oot kukkasesta ja mehiläisestä syntyneen KOIRAN Mummi???Ja sekö siis on tulossa tähän huusholliin?MUN kotiin!Et oo tosissas!!

- Eeehh... juu oon.
- OU MAI DOG!En kestä!
- Mut...
- Sä et siis enää rakasta mua?
- Juu kyllä tai siis en tai siis rakastan ihan älyttömästi, mut näin on nyt päässy käymään.Ja nyt sitte tarttis sun olla sillee kiltti kun se tulee kylään.Et ettet sit räyhää tai jot..

Salli tuijotti mua "sillee".

"Sillee" on pahan näköstä.


Nyt on tovi kulunnu täst keskustelust, ja Salli on pikkuhiljaa sulatellu asiaa.
Sulatteluun on auttanu ylimääränen annos haimalääkettä päivittäin....
Vähä niiko nitro!

Ja täs nyt ois sitte se KukkaisMehiläisKoira:
TAAVI!







Ja tää ei sitte oo kertonnu Sallille, et Taavi yrittää uida liiveihin, et se tunkee päänsä tän dekol-teehen ja ettii jotai äidinmaidonvastiketta, ja et se röhkii painaessaan piänen päänsä tän kaulaa vasten....eikä muutamaa muutakaa jutskaa, mut josko tää kuitenki täst... sillai... jotenki...

Tai jotai...!

Se on Sau!