tiistai 31. maaliskuuta 2009

Tiistaitaita!

Sain semmoisen Your blog is fabulous-pystin Ritalta ja Annalta!
Kovasti olen mielissäni tästä!
Ja täytynee samalla tunnustaa, että olen käynyt kurkkimassa, urkkimassa, vakoilemassa, ja osittain varkaissakin oppiakseni tätä kirjoittamisen ihmeellistä maailmaa. On tämä aika mukavaa.


Sattui sikäli somasti, että minua ja erästä kolleegaani kutsuttiin aikoinaan Patsyksi ja Edinaksi! Olimme kuulema ihan yhtä pähkähulluja :) ja juttumme vähintäänkin yhtä sekoja!
Tää ei taaskaan osaa noita kiekuroita tuos kopsaamisessa, vaikka Rita sen yritti neuvoa, joten en saanut sitä pystiä näkyviin.
Sensijaan laitan tästä tämmöisen.
Tämäkin sai aikaiseksi hyvää mieltä!
Kattokaa noita silmiä!!!


Mukavaa tiistaita kaikille!

Ystävälleni, jonka kanssa keskustelimme eilen elämän "tarkoituksesta".
Tätä sanomaa et voi sinäkään kiistää :)

Ja juu juu! En aio rasittaa näillä viideoilla teitä alvariinsa, mutta kun kerran opin tän jutun, on sitä niiiin hauska kokeilla!

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Oonko mä ihan pihalla?

Ylellinen aamu!
Sain nauttia Hesarista makkaraleipien ja pullan kera.
Minulle ei tule lehtiä. Ensinnäkin ne olivat se ensimmäinen mistä luovuin täs vähien rahojen kurjimuksessa, ja toiseksi totesin sisältönsä olevan sitä luokkaa, että siihen ei kannata satsata. Samalla rahalla voisin viettää muutamankin "sivistävän" illan vaikka hyvässä ravintelissa.
Mitä pidemmälle pääsin lukemisessa, sen ällistyneempi olin.
Tämäkinkö uutinen ylittää sen " uutiskynnyksen"?
Minä oon tipahtanut nyt pahemman kerran ajan hermolta, ja oon ihan pihalla.
Luen peeÄrrä:n blogia ja kirjoituksessaan Ahdistuksen kehä hän mietti mm.informaatiotulvaa, ja tämä liittyy nyt mielestäni siihen.

Poimin nyt tähän muutaman lukemani "uutisen". Joidenkin uutisten kohdalla tunsin ahdistavaa häpeää ihmisten toiminnasta ja asenteista johtuen. Kenen suulla toimittajat puhuvat? Toisien juttujen kohdalla ihmettelin sitä hörönlörö-kirjoitusta jota me muka haluaisimme lukea, saatika tietää.
Voisiko olla niin, että ilman näitä tietoja olisin jotenkin "pihalla" tästä maailman menosta. Tai että miten otsikko saa luulemaan asiasta ihan jotain muuta kuin se onkaan.
Nämä eivät ole ns.tärkeysjärjestyksessä.
- Kolmasosa ihmisistä elää pimeydessä. Alaotsikkona: Maapallo ei kestä kehitysmaiden valaisemista.
Onko se jossain ihan päätetty, ettei heille voitaisi "antaa" valoa?
- Kolmosen ratikan uuteen reittiin ovat päässeet tutustumaan ennakkoilmoittautuneet matkustajat.
Olenpa pöljä kun en ällänny että pitäis ilmottautuu...
- Kolmoismurhasta tuomittu, nykyään vapaana kuljeksiva hemmo sai sakkoja mökkimurroista. Alapuolella tämän uutisen kerrottiin mönkijän harhautuneen Venäjän rajan yli Virolahdella. Tapausta tutkitaan valtionrajarikoksena. Oikein! Pöyristyttävä rosmo, kun kehtaa eksyä!
- Vanhentunutta kananlihaa myytiin Malminkartanossa!
Jösses! Jos olisin joka kerta ilmoittanut lehdistölle löytämistäni vanhentuneista eineksistä, olisi pitänyt perustaa oma lehti moisille paljastuksille!
- Espoosta tuli Suomen suurin reilu kaupunki
Sen arvonimen sai kun vaihtoi kahvit ja teet reilun kaupan tuotteisiin.
Köh! Espoossa yli 35v. asuneena sanoisin ettei se nyt ihan tuolla kriteerillä pitäisi irrota tuo reilu-sana.
- Krematoriot eivät saa luovuttaa tuhkaa timantin tekoon.
Meinasin vetää pullan nenääni. En siis tätäkään ollut tiennyt, että moista voidaan edes tehdä. Vesa Keskinen on kuulema ilmoittautunut ensimmäiseksi asiakkaaksi.
Tuleeko tästä 0,7 karaatin timantista kenties perintökoru?" Tässä sinulle rakkaani sukuni perintökalleus! Tiivistetty isoisäni!"

- Urheilun puolella Nico Rosberg puhuu mm. kehonsa rasvaprosentista....

Tämä kuitenkin on mielestäni paras ja tavallaan pahin, vaikka en voinut olla kippurassa nauramatta uutiselle. Minun piti tarkistaa päivämäärä aprillin varalta.

- 16 helsinkiläistä yritystä on julistautunut homoystävällisiksi!
" Matkailu-ja kongressi-toimiston keräämälle listalle pääseminen vaatii, että yritykset mm.kouluttavat henkilökuntaansa homoystävälliseksi.
Kaupunki toivoo, että kun lista niistä on saatavilla Helsingin matkailusivuilla internetissä, homo-ja lesbomatkailijoille välittyy kuva suvaitsevasta ja turvallisesta matkakohteesta!"

Oonko mä nyt jotenkin plondi enkä oikeesti tiedä sitä aprillipäivää....?
Olenko samalla janalla, kuin se missi joka sanoi meidän itsenäistyneen 60-luvulla?

Tälläistä pälähti tänään päähäni.
Voipi olla että minulta on sammunut se valo vähän etuajassa...

Himmeetä!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Nuottiavaimesta päähän!

En ole tuohon profiiliini laittanut harrastuksia, suosikkielokuvia enkä muitakaan hömpsötyksiä, koska ajattelen ettei niiden perusteella minusta saa kuitenkaan järjellistä kuvaa.
Olen niin kaikkiruokainen eri asioiden suhteen, että menisivät ihmiset vain sekaisin. Ei saisi tolkkua siittä!

Yksi minulle tärkeistä asioista on musiikki. Se on tullut ihan perimän myötä, koska kummaltakin puolelta minua on siunattu musikaalisilla geeneillä.

Vauvakirjaani on kirjoitettu lempilaulukseni kaksivuotiaana Oolannin sota(kun se oli niin kauhia) ja Jänis istui torppuen! Samalta ajalta on Papan äänittämä otos, jossa laulaa lurittelen omiani.

Siskoni soitti viulua ja veljeni haitaria. Siskoni viulun kävi kalpaten kun pääsin siihen käsiksi! Veljeni haitaria en saanut rikotuksi, ja hän opetti minulle ainoan osaamani haitarikappaleen Metsäkukkia! Se mis Metsään on tullut jo syyyyys....diiidiiidiii ...yön hääämäääryys, hongat ne huokaillessaaaan....
Olin niin innostunut soittamisesta, että soitin pöydällä pianoa, kun aitoa ei ollut. Myöhemmin kävin ystävieni ja vanhempiensa hermoille, koska jos huushollissa oli piano, minä liimauduin siihen kuin nenä puuhun!

Sain oman pianon kun olin 10v. Se oli niin suuri asia etten tiedä mihin vertaisi. Tuntui että maailma avautui ja taivas olisi rajana, jos sekään. Sen tuoma ilo ja elämän sisältö oli jotain uskomatonta.
Sitä kesti aikansa. Otin myös laulutunteja, olin kuorossa ja ajattelin jopa uraa ...

Toisin kävi.

Myin pianoni opintovelkojeni kattamiseksi. Lopetin laulun osittain myös rahanpuutteen takia. Laulutunnit eivät olleet ihan halpoja. Olin jopa haaveillut oopperalaulajan urasta, ja sittemmin kun olin Pop - Jazz-opiston opettajan tunneilla, ajattelin tulevani Artistiksi! Tunsin, että minua oli lyöty kovaa ja korkealta nuottiavaimella päähän! Vaan kuinkas sitten kävikään?

Halusin kiihkeästi hoito-alalle, ja kun pääsin opiskelemaan Apuhoitajaksi v.80, siirtyi musiikki taka-alalle.
Pahus!

No nyt olen mielestäni ihan oikealla alalla, ja annan lemmestä " tilaa" Karita Mattilalle ja muille menestyjille :)
No heh! En ikinä olisi yltänyt tasollensa, mutta saahan sitä aatella....

Nyt tuntuu, kuin oisin eksynyt aiheesta, mistä mun pitikään kirjoittaa...

Heureka!

Siis että musiikki on ihmeellinen asia.
Se kantaa, antaa voimaa, lohduttaa, avaa kyynelkanavat, vie matkalle, aiheuttaa sydämen muljahduksia, auttaa jaksamaan, puhuttelee surussa ja ilossa...

Mitä olisikaan maailma ilman musiikkia?
Jos osaisin laittaa tähän semmosen video-pläjäyksen, niin laittaisin Nina Simonen musiikkia.

Mut ku en osaa, niin heitän haasteen.
Kenen musiikkia haluaisit juuri nyt kuunnella?

Ääähh... ei tartte kertoo, mut mulla on nyt joku ihmeen siitepöly tai joku kevään riesoist menny silmään....
...............

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kävin shoppailemassa...

Olen ihan älyttömän tylsä ihminen siinä suhteessa, etten kauheesti innostu mistään ale tai tarjousjutskista. En nääs yleensä harrasta shoppailua.
Nyt kuitenkin sorruin ihan kybällä moiseen hommaan, kun kävin kurkistamassa
Keisarin uusia vaatteita!

Ajattelin kohentaa jotenkin blogini yksinkertaista ulkomuotoa, mutta halusin samalla säilyttää itselleni sopivan hillityn muodon.
Olin kuin Liisa Puuhamaassa kun kävin kurkkimassa Keisarin karderooppiin!
Josvaikkamitä oli siel tarjolla! Ja toisin kuin muissa vaatekaupoissa, sieltä löytyi muitakin kokoja kuin xxss!
Täs nyt sitte keikistelen uusissa vetimissä ja olen ylen tyytyväinen!
Pienenä huolena on nyt se, että veinkö siltä Keisarilta oikeesti ne sen uudet vetimet?
Noloa jos alastonna kulkeepi hän.

Toivon, että kelpaa muidenkin nyt katsella!

- Käännynkö ympäri?

- Ei haittaa! Voin ihan hyvin kääntyä.... Hei!... Mihin te menette?
.................

torstai 19. maaliskuuta 2009

Katseita keräämässä

Tämän ärsyttävän vuodenajan johdosta, minussakin on herännyt tarve jotenkin uudistua.

Ajatella uudella tavalla, toimia toisin kuin ennen.

Isopeikon helmikuisessa tarinassa Päätös, oli mies joka tunsi olevansa näkymätön. Kukaan ei katsonut häneen. Minä lupasin kommentissani katsoa jokaista vastaantulevaa miestä silläsilmällä, jos siitä olisi ollut jotain apua. Minulla oli paha mieli miehen puolesta. No Miehen tarina päättyi kuitenkin erittäin onnellisesti.

Toisen sysäyksen minä sain bussissa. Näytin tormakkaasti lippuani kuskille, joka ei viitsinyt kääntää edes päätään, vaan tuijotti ulos ikkunasta. Siinä minä tönötin itsepäisesti jonon tukkeena, kunnes kuski huokaisi, vilkaisi toisella silmällä lippuani ja käänsi katseensa takaisin ikkunaan.
- No Eri pirteää päivänjatkoa vaan sinnekkin, puhisin mielessäni.

Minua kismitti, ja rupesin miettimään minkälainen mies tuo kuski oikein on. Siinä kun aikani pohdin, olin kuvitellut miehen elämänkerran valmiiksi. Siitä tuli niin surullinen tarina, että loppujenlopuksi teki mieleni mennä sanomaan kuskille jotain kaunista. Kuten että kyllä minä ymmärrän tilanteensa., eikä ihmekään jos oli niin ajatuksiinsa vaipuneena.
Itseasiassa soimasin jo itseäni kun olin ajatellut niin rumasti miespolosta.

Poistuin bussista etuoven kautta, ja heläytin kauniin kiitoksen kyydistä. Mies tuijotti edelleen ikkunasta ulos, mutta mutisi kuitenkin jotain suupielestään. Tulkitsin sen Ole hyväksi.

Jaa että miten tämä liittyy katseiden keräämiseen?
No siten, että päätin katsoa nyt jokaista vastaantulevaa ihmistä (lähinnä miestä.... heh) silmiin, jos kokisin edes pienen pilkahduksen eläämästä...

Tilaisuuksiahan on valtavasti.
Metrossa, kaupassa, bussissa, assan vessassa.... ööö no ei ehkä siel, mutta ihan vaikka missä!

Ajattelin kerätä näitä katseita pikkuruiseen vasuun, josta voisin ottaa niitä esille kuin kiiltokuvia aikoinaan.
Kotona voisin selailla niitä rauhassa ja miettiä kertomaansa.
Ihailla jonkun kauniita silmiä ja miettiä kuka muu saa niihin katsoa. Pohtia jonkun väsynyttä katsetta, mistä se johtuu, onko kukaan huomannut?

Ihailla, kun ihminen katsoo rakastansa lempeämmin kuin spanieli.... Mitä miettii tekevänsä kun päästään kotiin?
Tuntea se hetki, kun avaa kotinsa oven ja joutuu sytyttämään valon tyhjään huoneeseen. Tuttu tuoksu, tyhjä huone. Miltä silmänsä näyttävät katsoessaan eteisen peiliin? Katuuko kenties tehtyjä ratkaisuja? Miettiikö sanottuja kovia sanoja? Miksi vastassa ei ole enää ketään? Ei edes koiraa....
Mitä kertoisi pistävä, nopea katse?
Ajattelikohan että mitä tuokin minua tuijottaa?
Utuinen, viipyilevä katse
Miettikö hän haaveensa toteutumista? Oi! Toteutuiko se sittenkin?
Iloinen, kirkas, aurinkoinen katse...
Jeeeee! Voi että kun hänellä olisi hyvä päivä! Tyyliin; voisin sulkea maailman syliini!

Mieleeni jäi tänään erityisesti yksi katse.

Olimme ystäväni kanssa kaupassa, ja muuan vanha rouva istui pyörätuolissa odottaen kaiketi seuralaistaan . Kuljimme verkkaisesti ohitsensa, ja katsoin häntä silmiin.

Nainen katsoi takaisin hyvin intesiivisesti ja silmiinsä syttyi jokin....
Katsoi, käänsi päätänsä mennessäni ohi, ja nyökkäsi hymyillen.
Teki mieleni ottaa kädestänsä kiinni.
Kerroin tästä kokemuksesta kotimatkalla ystävälleni.
Hän sanoi huomanneensa tapahtuman.

- Mistä tunnet naisen?

- No en mistään.

- Ai jaa. Luulin että tunsitte toisenne. Se näytti ihan siltä.

Hrrrr... kylmät väreet lipuivat pitkin selkääni. Minullakin oli tunne, että tunnen naisen...

Tälläisiä olen tässä keräillyt, ja pikkuruisesta vasustani on vasta pohja peittynyt.
Maltan tuskin odottaa huomista, kun taas pääsen "keräämään".
Niinkuin pienenä kiiltokuvien kanssa, voisin kyllä vaihtaa muutaman.
Minulla on monta ystävällistä, lämmintä katsetta vasussa.

Haluaisin vaihtaa ne yhteen.

Yhteen i n t o h i m o i seen katseeseen.

Niistä on nyt pula.
Juu, ja anna yksi, saat kolme on voimassa tässäki putiikis. Ihan niinkuin tavaratalos ikään...

Pahuksen kevät!
---

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Nutturan tutinaa!

Varoitan nyt hyvissä ajoissa, että juttuni sisältää monta rumaa sanaa. Minä en niitä sanonut, vaan ihan joku muu...

Joten jos olet yhtä herkkä niille kuin minäkin tässä kohtaa olin, jätä lukeminen tähän.



Olin kympin ratikassa. Nautin ihmisten ja maiseman katselusta, kunnes....

Kampin kohdalla taakseni pälähti joukko teini-ikäisiä poikia.

Melkoisella rytinällä he pörähtivät ovista sisään ja aloittivat "keskustelun". Ja kuten kaiketi tiedätte, ikäistensä keskustelu vaatii kovaa volyymiä, jotta niiku tulisi ymmärretyksi. Sen lisäksi kuuloon vaikuttavia tekijöitä ovat mm. osa-aika hormoonit, jotka toimivat 15-17 ikävuoden välillä vaikeuttaen sekä kuullun ymmärtämistä, että kuultuun vastaamista. Niiku.



- Voi V###u ku sä oot nii v###u hidas! Meinattii v###u myöhästyy v###u sun takii!

- Älä v###u valita!

- Voi v###u muuten! Sä v###u oot mulle v###u velkaa kakskybää! Millon sä v###u meinaat maksaa?

- Sähän v###u joit mun bisset eilen v###u, joten mieti sitä v###n ###o!

- Voi v###u ku mä olin niiku nii v###n humalassa etten tajunnu niiku mitää... Onnex niiku sä hoidit mut niiku v###u himaa...niiku.

.... jne, jne, niiku v......

Tässä vaiheessa niskakarvani olivat niin pörhöllään, että niihin olisi voinut tehdä linnulle pesän.
Kuulin kuitenkin sivistyssanojen välistä yhden tutun nimen, ja koska se ei ole ihan tavallinen käänsin päätäni poikia kohti.

Tuijotin kummipoikani kauniisiin silmiin. Noin sekunnin jälkeen ne rävähtivät pallon kokoisiksi hänen tunnistaessaan minut.
Koukistin sormeani... TÄNNE!
Poikaparka sai hädintuskin vinkaistuksi: " Ai moi ...mitä sä tää...l..lä ?"

- Moi !(.. hyytävästi..) Ihan vaan tiedoksesi, että jos toi v###u-sanan käyttö tuos pilkun paikalla ei lopu VÄLITTÖMÄSTI, nostan sut korvista narikkaan kun tuun käymään! Onko ymmärretty? Niiku?
- Joo joo, kato ku nyt on kato tilanne niiku päällä, et pitää niiku mennä. Moi!

Poika pyörähti ja palasi kavereidensa luokse.
- Mikä V###N mummo toi niiku oli?

Kuului pieni ääni joka sanoi: "Shhhh.... se on mun kummitäti!"


Syvä hiljaisuus.
Ei äänen ääntä kuulunut.


Sitten joku avasi sanaisen arkkunsa ja kuiskasi:
- voi v###u..... kuulikohan se.... niiku?

Minun oli pakko naamioida esiin pyrkivä tirskahdus yskäksi, koska enhän voinut vesittää närkästystäni nauramalla.
Enkä suinkaan olisi nauranut asialle, vaan sille herkulliselle tilannekomiikalle.
Pojat päättivät jäädä seuraavalla pysäkillä.

Lapsi rassu miettii kai vieläkin, että kerroinko/kerronko äidillensä bisset sun muut jutskat.

En ole ihan vielä päättänyt!
Aaahhh tätä vallan tunnetta! Kiäh kiäh...

------------

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Päähän pälähtänyt muisto.

Jokin ärsyttävä kutina on iskenyt tuonne rinnuksiin, enkä nyt puhu ihottumasta. Kevättä siellä tuntuu olevan .... pahus!
Juu juu, minähän tunnustauduin kevään vastustajaksi, enkä nyt erityisesti ole kenellekään alkanut sirkutella, mutta tulipa mieleeni seuraavanlainen juttu:


Nuori nainen oli aamuvuorossa kroonikko-osastolla. Normaalisti hän oli "yökkönä", mutta nyt oli viikon jakso aamuja tiedossa. No keväällä oli ihan mukava olla päiväsaikaan töissä, kun näki sentää aurinkoakin joskus.

Osastolla oli yhdeksänkymmentä potilasta, joista noin kymmenen kykeni hoitamaan itse aamutoimensa. Tiedossa siis melkoisen työntäyteinen vuoro.
Nuori nainen oli yövuorossa tottunut toimimaan yksinkin, mutta oli mukavaa kun aamuvuorossa sai tehdä työtä parin kanssa.
Mummujen ja pappojen parissa oli mukava työskennellä ja vaikka työ oli fyysisesti raskasta, oli mukava rupatella vanhusten kanssa.

Kolmannessa huoneessa oli kaksi potilasta.
Tyyne oli pikkarainen , iloinen mummu itä-suomesta. Hän oli melkein poikkeuksetta aina hyvällä päällä ja taputteli hoitajia aina kiitokseksi. Useinmiten hymy huulillaan katseli ulos ikkunasta vaipuneena omiin ajatuksiinsa. Äkkinäinen saattoi luulla, ettei tainnut olla enää kovinkaan teräviä ajatuksensa, mutta mutta.....

Valma oli taasen aivan vastakohta vieruskaverillensa.
Valma oli pyöreä, äärimmäisen äkeä ja poikkeuksia lukuunottamatta tasaisen huonolla tuulella.
Ilmeensä oli aika lähellä Justiinaa. Suun viivaa myöten. Itäisestä suomesta hänkin, mutta ei ollut samoilla geenilöillä siunattu....

Siinä hoitojen lomassa keskusteltiin keväästä ja sen tuomista tunnoista.

- No onko siulla jo sulhasta katottuna, kyseli Tyyne Nuorelta naiselta
- Nooo, onhan tuo.
- Voi veikkonen kuinka mukavaa. Kevät on niin ihanaa aikaa, kyl mie muistan...

Valma tuhahti viereisestä pedistä:
- Ja pyh! Sie Tyyne et oo koskaan miestä saanu. Vanhapiika mikä vanhapiika!

Tyyne käänsi päätään Valmaa kohti hymyillen ja virkkoi:
- Voi sie Valma! Niistä mulukuista joit miul on ollu sais kapulasillan vaik Ruottiin asti! Hih!

Valma oli hetken hiljaa ja puuskahti:
- No arvasinhan mie! Huorahan sie oot!


Nuori nainen ja parinsa eivät voineet pidätellä, vaan ratkesivat hervottomaan kikatukseen.
Siinä olisi saattanut olla hyväksi laittaa vaipat myös hoitajille.

Naurusta ei meinannut tulla loppua, ja se tarttui myös Tyyneen.
Hetken kuluttua myös Valma naurahti, ja kasvoiltaan kykeni lukemaan myös jonkinlaisen hymyntapaisen.

Ja etteikö muka mummukat enää kykenisi nauttimaan "keväästä"?
Pötypuhetta!



Mie tahtoisin kans!

Siis nauttia keväästä... vanhainkodissakin.
Mie hommaan jonkun turbo-rollaattorin, nii voivat papparaiset tulla potkii vaik renkaita...

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Paljastuksia....

Äijänkäppyrän haastamana paljastan kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni, ja viskaan tämän nyt vain Pyriitille.
Kunhan opettelen tuon linkittämisen..


Meemin säännöt:

1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.

2. Kirjoita säännöt blogiisi.

3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.

4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.

5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.

6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen


Nämä pälähti päähäni pitkän ponnistelun jälkeen:


1. Minut on syntyessäni arvioitu pyöreäksi nollaksi!

2. Nuorena halusin kiihkeästi olla poika. Kerran kuussa. Toiveeni näköjään toteutuu hitaalla aikataululla. Minulle on alkanut kasvamaan parta.

3. Olen juonut Kaarle XVI Kustaan tarjoaman limpparin Sandhamnissa.

4. Olen juossut Coopperin-testissä 3175m. Tästä olen äärettömän ylypee. Senkin vuoksi, että jouduin uusimaan juoksuni luokan poikien epäillessä laskuvirhettä.

5. Olen itkenyt silkasta ilosta käydessäni Irlannissa. Mitään niin kaunista en ollut ennen nähnyt.
Samalla reissulla toteutui kaksi unelmaani. Näin Trinity Collegessa Kelttien kirjan ja makasin Moherin kalliolla. Ylimääräisenä lisänä sain kuunnella loistavaa musaa monissa Irkku-pubeissa, ja opin juomaan Guinnessia.

6. Olen pahnan pohjimmainen. Kuulemani mukaan olin niin hemmoteltu riiviö, että sisarukseni valittivat vanhemmilleni. Kasvatusvastuu siirtyi sisaruksilleni, jotka pistivät minut niinsanotusti kuriin :). Heh, tai niin he luulivat...

.....................

torstai 5. maaliskuuta 2009

Tämä EI johdu keväästä!

Istahdin teekupposen ajaksi töllöttimen ääreen. Ranskalainen elokuva näemmä oli menossa.
Keskenkaiken kun tulin katselemaan, en tiennyt juonesta mitään.

Mies oli ajanut viiksensä pois, ja toivoi rakastettunsa huomaavan muutoksen.
Ei mitään reaktiota. Ei vaikka mies kuinka toi kasvonsa naisen lähelle, katsoi silmiin ja tuli vieläkin lähemmäksi.
Miehen silmissä oli nii-in surullinen ilme, että minuakin alkoi itkettämään.

" Senkin pahvi! Etkö sä nainen nyt nää mitä tuo mies-rukka yrittää tehdä?
Sä pidät sitä ihan näkymättömänä. Tietäisit kuule sinäkin, että tuolle miehelle olis kyllä ottajia!"

Mies vei naisen illalliselle, ja yritti ymmärtää naisen hajamielistä käyttäytymistä. Nainen alkoi puhua sekavia, ja mies päätti rauhoittaa...

Mies kurottautui pöydän yli, ja otti naisen kädestä kiinni katsoen samalla silmiin nii-iin kauniisti.
Ihanan karhealla äänellä mies sanoi ainoastaan yhden lauseen:

- Je suis la!

Minä olen tässä!

Sniiff....

Niin kauniisti ja yksinkertaisesti sanottu.
Eikä se daami tajunnu mitään....

Mutta jos MIE oisin ollu siinnä, nii MIE oisin tajunnu! Ja ollu ihan vatkulina....

"Je suis la..."

Huoh... Yksi pikkiriikkinen lause! Onko tiedossa ketään ranskankielen taitajaa...?

Ja jos ranska tuottaa vaikeuksia, nii sais sanoo saman vaikka svahiliksi, pääasia, että katsois kauniisti.

Ja tää EI siis edelleenkään johdu keväästä!!!



..................................

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Koukussa kuin nisti!

Katja Tanskanen on oikeastaan " syypää" tähän aiheeseen, koska käsitteli blogissaan aihetta Ismit ja istit.
Kiitos Katja inspiroivasta kirjoituksestasi :)
Kävin siis näpistämässä aiheen sinulta. Onko se sopivaa?



Tunnustan olevani suorastaan addiktoitunut kirjoihin, mutta siittä ei ole kaiketi isti-nimitystä. Kirjisti? Bibliomaani ei sovi taas -isti- teemaan, enkä onnekseni enää sorru kirjojen keräilyyn, kuten ennen.
Tai no, olen itselleni luvannut olla sortumatta, mutta ihmisen liha on heikko, ja aina on tilaa vielä yhdelle kirjalle....




Keskustelimme ystäväni kanssa kirjoittamisesta, ja tuli puheeksi 70-luvulla ilmestynyt nuorille kirjoittajille tarkoitettu sarja, jonka nimeä en saanut millään päähäni. Muistin nimeltä vain Sammakkoperspektiivin, joka oli tehnyt minuun vaikutuksen. Ahmin jokaisen sarjaan kuuluneen kirjan holistin tavoin, ja surkuttelin jo ennen kirjan loppumista, että "Mitä mä sit luen kun tää loppuu?". Useampikin kirjailija on muuten aloittanut uransa tästä sarjasta.
Otin KvG:n käyttöön, ja PIM! Sehän oli Kontakti-sarja!

Muunmuassa Arto Mellerin esikoisteos julkaistiin "Kontaktina".
Etsin Sammakkoperspektiivin, ja löysin näytteen tekstistä. Tajusin miksi teos oli jäänyt mieleeni. Loistavaa tekstiä 11-vuotiaan pojan kynästä! Valitettavasti ko. kirjoittaja, eli Jussi-Pekka Toivonen on lopettanut kirjoittamisen, koska omien sanojensa mukaan " Realistinen itsearviointi oli johtanut kirjallisen tuotannon lopettamiseen v. 1993".
Pahus!

Kyseiseen kirja-sarjaan tutustuin naapurin tädin innoittamana. Hän oli kirjastonhoitaja, ja heillä oli kotonaan valtava kirjahylly täynnä mitä ihanimpia kirjoja. Se oli pienelle tytölle samankaltainen elämys, kuin olisi päässyt käymään Onnelin ja Annelin talossa! Terävien värikynien lisäksi siellä oli kasoittain kirjoja! Tuulikki-täti lainasi meille talon ipanoille sieltä yhden jos toisenkin opuksen, ja useammin kuin kerran taisi läksyjen teko jäädä...
No poikihan se hyvääkin koulua ajatellen. Ahkeran lukemisen tuloksena, todistuksen keskiarvo nousi surkeasta välttäväksi hyvän ainekirjoituksen ansiosta. Opettaja taisi tosin sulkea voihkaisten silmänsä oikeinkirjoitustani arvostellessaan... Oli niin kiire saada kaikki mielessäni pyörivät tarinat paperille, ettei ollut aikaa tuhlattavaksi moiseen sivuseikkaan.
Tässä suhteessa nuorempi pilttini on tullut äitiinsä, enkä voi häntä siitä moittia. Lukiessani pienenä poikana sepustamiaan satuja ja tarinoita olen hämmästynyt siitä mielikuvituksen määrästä! Imiköhän tuo tarinoita istukan kautta, vai pitäiskö syyttää geenejä?


Kävin askettäin Töölön kirjaston lukusalissa viettämässä aikaani remonttimiesten temmeltäessä keittiön kimpussa. Olen ystäväni luona loisimassa, ja piti keksiä itselleni " päivähoitopaikka".
Istua tillitin huomaamattani neljä tuntia yhtä soittoa lukemassa Lailaa, ja olin onnellinen! Ihan kuin pentuna, paitsi ettei kirjasto tuoksunut enää samalle kuin silloin. No saattaa olla että reseptorini eivät enää toimi niin herkästi, johtuen aika pitkälti itse aiheutetusta ismistä... mutta kirjaston tunnelma oli ihan sama kuin joskus silloin.


Seuraava addiktoiva asia taitaakin sitten olla tämä blogien selaaminen. Ihan kuin löytäisi mustikkapuskan, jonka vieressä on vieläkin isompi mätäs. Ja tuolla.... ja tuolla!

Koukussa, sanoisi Peter Pan!

Minuun ei ole vielä iskenyt "Realistinen itsearviointi", kuten huomaatte...

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Näkeekö sokea korvillaan? Ai, eikö..?

Kaukosäädin-käsi taas kramppasi, ja heiluin kanavalta toiselle. Pysähdyin ohjelman kohdalle, joka käsitteli näkövammaisuutta.

Haastateltavana oli kaksi henkilöä, joista toinen oli täysin sokea, ja toinen aisti vain hiukan toisella silmällään. Haastattelussa käytiin läpi erilaisia asioita, joihin he näkövammaisina (joskus jopa kirjaimellisesti ) törmäävät.

Harmitti ihan, kun ohjelma loppui mielestäni kesken kaiken. Moni asia jäi vielä mietityttämään.
Kuten se, miten ihmeessä me "näkevät" esimerkiksi voimme kohdella heitä niin älyttömän monella erilaisella pöljällä tavalla. Ei sokea näe yhtään sen paremmin, vaikka sille kuinka kovaa huutais , että" NYT VOI MENNÄ! EI TUU AUTOJA!" Sokeus ei myöskään ole yhtäkuin kuurous, eivätkä kuurotkaan kuule sen paremmin, vaikka heille puhuisi kuinka kovaa tai h i d a s t e t u s t i tahansa. On kyllä hyvin inhimillistä käyttäytyä näin, mutta jospa me joskus vielä oppisimme kohtaamaan erilaisia ihmisiä vähän "hienovaraisemmin". Oudossa tilanteessa ihminen vaan käyttäytyy joskus hassusti... tahtomattaankin.



Toisella korvalla murisin itselleni hampaat irvessä. Siis lähinnä tälle omalle sairas-ei sairas-sairas- tilalleni, ja päädyin pitämään itseäni jokseenkin kaksijakoisena. Toinen puoli häpeää , kun sentään liikkuvana, kuulevana ja NÄKEVÄNÄ ihmisenä ei saa potkittua itseään persuksille, ja toinen puoli lilluu suossa kädessään kyltti: "Täällä oon, enkä muuta voi!" Pahuspahuspahus.

-------------------------



" Nuori nainen istui aamuraportilla neurologisella osastolla. Oli hoitajapula, ja hänet oli siirretty sinne kahdeksi viikoksi. Nainen yritti muistella luennoilla opetettuja asioita. Mieleen palautui lähinnä hyödyttömiltä tuntuvia asioita....


- Kakkosen kakkosena on "Ang Jong Min". Operoitu silloin ja silloin, ja nyt saa jo kävellä. Vointi se ja se, ja tänään mm. siteenvaihto. Potilas ei siis puhu muuta kuin äidinkieltään, ja tulkkia ei saada kuin silloin, tai ehkä tällöin. Potilas on täysin sokea. Otatko sinä tämän huoneen? Pyydä tarvittaessa apua. Onko kellään kysyttävää?


Nuori nainen mietti, että kehtaisiko kysyä? Pöljä asia pälähti mieleensä. Hän kyllä tiesi ko.potilaan olevan nainen, mutta mikä niistä nimistä olikaan se etunimi?


Ei siis tullut mieleenkään kysyä, että miten täysin vieraasta kulttuurista tulleen, sokean, kielitaidottoman, kipeän ja pelokkaan potilaan kanssa tulisi ylipäätään toimia. Ei . Tuli vaan mieleen, että mitenkäs sen nimen kanssa....

Nuori nainen hoiti ensin kaksi muuta potilasta. Siinä samalla hän katseli Angia... tai Jongia, joka makasi hiljaa vuoteessaan, kosketellen välillä päähänsä sidottua "turbaania". Nainen oli hyvin pieni ja siro, ja sidos näytti siltä kuin naisen päähän olisi lätätty valtavan iso mehiläiskenno. Ilmeistä päätellen naisella oli kipuja, ja kun lavuaariin laskettiin vettä, nainen käänsi päätään ja kosketti huuliaan. Jano...

Nuori nainen tuli potilaan luokse ja kosketti tätä varovasti käsivarteen

- Hei! Sinulla taitaa olla jano. Tässä olisi vettä, hän sanoi, ja helskytti vedellä täytettyä nokkamukia, josta roiskui pisara naisen kädelle. Minäpä autan sinut istumaan, niin on helpompi juoda.

Nuori nainen päätti puhua , vaikka potilas ei ymmärtäisi sanaakaan. Olisi hullua olla sanomatta mitään ja vain "iskeä" muki toisen kouraan. "Ang" nousi hitaasti istumaan ja hymyili. Kosketti taas päätään ja irvisti. Kipuja...

Nuori nainen mietti miten selittää, että tipassa meni myös lääke, jonka pitäisi kyllä viedä pahin särmä kivulta. No kokeillaan tätä konstia, kun ei ollut vielä kokemusta kertynyt sokean ihmisen kohtaamisesta. Nainen otti potilaan kädestä kiinni ja vei sen tippaletkua pitkin ylöspäin, ja seuraavaksi hän kosketti päätä. Potilas nyökkäsi ja huokaisi. Samoin teki Nuori nainen. Eiköhän tämä tästä....

Nuori nainen auttoi Angia aamutoimissa miten pystyi, ja höpötteli samalla mitä milloinkin oli tekemässä.

- No niin. Nyt pitäisi vaihtaa vähän puhtaampi paita päälle, ja kohta tulee lääkäri niin katsotaan, mitä se haava näyttää. Ang istui ja hymyili. Nuori nainen ei vielä tiennyt, että hymy ei välttämättä tarkoittanut Angin kulttuurissa aina sitä, että kaikki olisi hyvin, vaan se saattoi myös ilmaista epävarmuutta ja hämmennystä.

Lounasaikaan Nuorelle naiselle tuli uusi haaste. Koulussa oli opetettu kyllä selostamaan kellotaulun tavoin missä mikäkin ruoka sijaitsi lautasella. Kello kahdessatoista perunat, kolmessa kastike, kuutosessa liha jne, mutta että miten kielitaidottomalle sokealle? Ruoaksi oli perunamuussia, sitruunakalaa, tomaatinlohkoja ja herneitä. Haarukalla ja veitsellä... Ang oli syönyt kotimaassaan puikoilla. Eikä perusruokavalioon kuulunut peruna. Ei kokonaisena eikä muussina.

Pitäisikö syöttää, vai ei? Miten ihmeessä saisin homman toimimaan?

Nuori nainen istahti Angin viereen ja otti tarjottimella olevan jälkiruokalusikan ja laittoi sen Angin käteen. Yhdessä he veivät lusikan ensin kalan kohdalle. Nuori nainen oli pilkkonut sitä pieniin palasiin, samoin kuin tomaatin. Kala saatiin lusikkaan, ja Ang vei lusikan suutaan kohti nuuhkaisten sitä.

- Se on kalaa, ja seuraavassa lusikallisessa on perunamuussia.

Ang maisteli muussia, ja Nuori nainen ei voinut olla hymyilemättä katsellessaan potilaansa ilmettä ! Ei tulisi siitä Angin lempiruokaa, mutta urheasti hymyillen hän nielaisi. Herneet ja tomaatti tuntuivat olevan mieleen, mutta niiden lusikkaan saamisessa olikin sitten oma hommansa. Kiisseli menikin helpommin, kun Ang piti sitä käsissään kuten riisikuppia, ja hörppi siitä suoraan. Nainen päätti auttaa siinä, missä tarvittaisiin, ja Ang tuntui olevan itsekin kiitollinen siitä, ettei häntä syötetty.

Monenmoisia muitakin haasteellisia tilanteita tuli eteen, joista suihkussakäynti WC-hommineen eivät olleet siitä vaikeemmasta päästä, mutta pikkuhiljaa Nuori nainen alkoi päästä jyvälle siitä, miten selviäisi mistäkin tilanteesta. Ihan kantapään kautta piti opetella, siinä höpöttelyn lomassa....

-Noniin Ang. Nyt tehdään näin tai näin. Ulkona muuten sataa ihan älyttömästi, eikä mulla ollu sontsaa, joten... Oho, täytyypä vaihtaa sulle uus hammasharja. Kato nyt! Tää on ihan päreinä... tai siis kokeile vaikka ...

-Nonniin! Hyvin meni. Sitten käsi tästä ... No nii. Valmista tuli! Tossa vasemmalla on vessapaperia, sitten kun tarvitset. Ai juu... no ööö...

Nuori nainen sortui ajoittain A R T I K U L O I M A A N selkeästi ja ymmärrettävästi, jotta toisen olisi help.... Heh! Diu diu, sepä auttoikin paljon...

Kahden viikon jakso oli loppumaisillaan, ja Nuori nainen palaisi takaisin omaan työpisteeseensä.

Viimeisenä aamuna huikatessaan potilaille hyvät huomenet, kuului " Angin" vuoteesta iloinen kikatuksen saattelema vastaus:

-" NjOnn NIII!"

Ja ihan selevällä suomenkielellä.

Nainen muistelee kohtaamaansa ihmistä lämmöllä edelleenkin.

Ja miettii mihin fonttikokoon juttunsa laittaisi, kun päässään on kahdet lasit päällekkäin, eikä siltikään tunnu näkevän... ja kirotusvihreitä ei taaskaan ymmärrä pää, vaikka silmät näkisikin. Pahus!