keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Tällänen tallaaja

Jussin ja Äijänkäppyrän pyynnöstä kerron itsestäni jotain.
En kyllä tiedä tunnistaako minua näistä, mutta pannaan nyt tämmöisiä.


1. Olen yleensä aina väärin pukeutunut. Talvella ilman pipoa, hanskoja ja sukkia. Kesällä saatan lompsia pitkässä mekossa ja pitkähihaisessa muiden ollessa sortseissa.
Minun pitäisi käyttää pitempiä hameita, mutta olen päättänyt antaa piupaut säännöille. Nyt saa kaupasta jopa isompiakin kokoja kaikenmaailman hempukkahameita, joten annan palaa! Korkokenkiä en valitettavasti enää pysty pitämään, joten tallaan matalalla. Yhdistelmä Nokian aidot mustat gummisaappaat ja minihame kirvoitti kolleegaltani kommentin: "Sull on sitte tommoset fuck-me-bootsit".
Rysäpöksyjä en suostu käyttämään, joten kinttuni ovat yleensä paljaat. Ei niin hyvä asia, kun nuita tarkemmin katsoo...

2. Katson ihmisiä suoraan silmiin. Välillä jopa tuijotan. Minä myöskin yritän hymyillä aina kun se tuntuu turvalliselta. Joskus kannattaa olla virnuilematta ihan oman itsensä takia. Silmillään voi saada aikaiseksi monenlaisia reaktioita! Minussa kun ei ole muuta pitkää kuin silmäripset, käytän niitä korvaamaan jaloista puuttuvat sentit. Joskus se toimii!

3. Minä pysähdyn melkein kaikkien koirien kohdalle. Riippuu isannästä. Saako sitä paijata vaiko ei.

4. Olen toivottoman löysäleukainen, ja kikatan aina kun mahdollisuus tulee. Minä löydän pimeistä asioista hauskuutta, joka välttämättä ei aukene muille. Usein käy niin, että minä olen ainoa pöydässä joka nauraa. Se on kieltämättä joskus noloa. En kuitenkaan käyttäydy ärsyttävästi, vaan yritän hillitä tyrskimistäni. Jostain syystä ajaudun juttelemaan ihan vieraille ihmisille. En kyllä toimi itse aloitteen tekijänä. Minulla on taipumus vetää hieman erilaisia ja erikoisia ihmisiä puoleeni. Joku väitti minua hullu-magneetiksi.
Koira koiran tuntee:)

5. Luen usein bussissa tai ratikassa. Saatan ajella pysäkin ohi. Minä olen se, joka ponnahtaa viimetipassa ylös päästäkseen ulos. Minulla on lukiessani kahdet lasit päällekkäin, ja niiden riisuminen tuottaa joskus ongelmia.

6. Minulla ei ole käsilaukkua. Joudun aina penkomaan isohkoa tätivainaan kassia löytääkseni tavarani. Siellä on joku salainen lokero, jonne kaikki katoaa juuri silloin kun niitä etsin. Usein siinä kassalla tai bussijonossa... sori! Ystäväni sanoi minulle täytettyäni 40, että jokaisella naisella TÄYTYY olla käsilaukku. Kohta 50 lasissa, eikä vieläkään ole löytynyt sopivaa.

7. Montako näitä piti olla? Laitetaan vielä yksi. Minä en koskaan ikinä enkä silloinkaan sano kenellekään ihmiselle pahasti tai epäkohteliaasti julkisella paikalla. Jos joku on pöljä, en vastaa olemalla samanlainen. Huomautan kyllä nätisti jos saan esim. huonoa silloin, kun minulla on oikeus odottaa parempaa. Mulle on kehittynyt lapamadon hermot tuon aikaisemman ammattini puolesta. Minua on vaikea saada suuttumaan ihan pienestä. Jos se tapahtuu, olen raivopäisenä hyytävän jäätävä. Paha puoli siinä on se, että minulta lähtee ääni. Se vie jotenkin terän siitä huudosta, jonka päästän saadakseni toisen ymmärtämään kantani.
Lapseni olivat erittäin tyytyväisiä tähän ominaisuuteeni.

Tässäpä nää sitte oli.

Tunnistellaan toisiamme!

psst

Tämä oli se kadonnut teksti. Se oli kohdassa luonnokset. En tiennytkään, että semmoinen loota oli olemassa! Siellä oli neljä muutakin juttua, joiden luulin kadonneen.
Pöljä mikä pöljä.
Tästä todisteena tämänpäiväinen atk-ongelma. Kone ei vörkkinyt ja soitin hätäpäissäni korjaajaa paikalle. Ei toimi, ei pelaa, pimeenä on! Kaikkeni olen yrittänyt. Saisko palvelua heti kiitos!

Kaksi setää tuli pillit vinkuen paikalle, ja totesivat hieman väsyneesti:
Toimii jotenkin paremmin, jos olis piuhat kiinni....Katsoivat samalla hiuksiani. Huokaisten. Eivät ihastuksesta, vaan.... you know.
Minä olen ollut poissa monta kuukautta, ja minkäs minä sille voin että joku on käyny ronkkimassa mun piuhoja!

15 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Ai, sunkin kassissa on semmoinen salalokero! Meillä taitaa olla yhteistä myös tuo ystävällisesti vastaaminen ja tosi raivostuneena jäätäväksi muuttuminen. Mulla tosin ei ääni mene, mutta rupean vai puhumaan entistä hiljempaa. Se on kuulemma pelottavaa.. ;-)

Hmm, hameista päätellen sulla taitaa sitten olla aika simpsakat sääret ;-)

Rita A kirjoitti...

Sinut saattaisi vaikka tunnistaa noista kuvauksista. Ja sitten tulla kysymään että oletko sinä... Minkä jälkeen voisi käydä ilmi että se olikin vain joku muu kuvausta vastaava hullu-magneetti joka tuijotti minua :)

Kiva että löysit ne kadonneet tekstit luonnoksista!

Amalia kirjoitti...

:DDD Siis haluutko paijata sitä isäntää vai koiraa? Ihan juttu noi bootsit:)Eikös ne pienistä asiosta, ne elämän suolat kerätäkin.

Pyrtsi kirjoitti...

Mietin samaa kuin Amalia eli kumpaa siinä oltiinkaan paijaamassa? :D
Mulla olisi ollut tuohon vielä parisen kohtaa lisättävänä.

Stansta kirjoitti...

Hieno homma, että kadonneet tekstit löytyivät! :)
Täällä toinen, jolle laukun käyttö on painajaismaista. Viimeksi sellainen keikkui olalla joulukuussa ja silloin siitä vietiin lompakko. Sen jälkeen en laukkua ole mukaani ottanut.
Kivoja pointteja sinusta! Ripset... :)

vilukissi kirjoitti...

Heh, mustakin on sanottu, että vedän puoleeni apua tarvitsevia ihmisiä, mutta mielestäni siinä ei ole pahaa. Meitä erilaisia magneetti-ihmisiä on ja pitääkin olla. Hyvä juttu tuo piuhat...laita töpseli seinään...

Annie kirjoitti...

Minä jo luulin edellisen postin perusteella, että lopetit. Kuulostat varsinaiselta Täti Moonikalta!

(En minäkään minnekään kadonnut, vaihdoin vain paikkaa.)

Arjaanneli kirjoitti...

Kahvitunnin voi käyttää näinkin.
Millan:
Se ON pelottavaa jos puhuu hiljaa!
Heh, nää sääret on kaikkee muuta kuin simpsakkaat, mutta sepä ei haittaa.Olen menettänyt arvostelukykyni, joten kipittelen näillä pölkyillä ihan suvereenisti.

Rita:
Jos joku bongaa kaksi toisiaan tuijottelevaa naista, nii ne on sitten me :)

Amalia:
Jätin sen tarkoituksella lukijan pohdittavaksi, koska en viitsi aina erikseen mainita hinkuvani miesten perään.... tai ei siis per.. äähh! No kyl sä tiiät mitä ajan takaa...

Pyrtsi:
Kts.yllä
Ja jos meinasit niitä piuhoja, niin :" LALLLAlllallaaaa ksssh kohisee kovasti pätkii...."
Muuten saat vapaasti lisätä mitä tahansa. Kestän sen kuin mies!

Stansta:
Saitko edes paperisi takaisin?
Käsilaukku on jotenkin niin tätimäinen kapistus. Minä olen vasta 48vee.

vilukissi:
Soisin joskus ymmärtäväni, ettei minun ole välttämättä ihan pakko jäädä juttelemaan kaikkien hurumielisten kanssa. Varsinkin, kun omaan saman diagnoosin....

Annie:
En minä lopeta tätä ikinä!
En vaan pysty käyttämään tähän niinpaljon aikaa kuin ennen.
Luen muiden kirjoituksia vähän jälkijunassa, ja kommentoin vähän hitaammin.
Tämähän on parempaa, kuin pussillinen psyykelääkkeitä!
Minulla olisi niitä joutavana, koska en suostunut douppaamaan itseäni zombiksi. Karjalaisia geenejä ei pysty hiljentämään vahvinkaan diapaami!

Stansta kirjoitti...

EN saanut edes papereita takaisin! Olin vain muutama kuukausi aiemmin henkkinut hienot elektroniset henkkarit. En myöskään saanut takaisin kahta Visa Elekronia, Kela-korttia enkä satasen verran rahaa... :(
Sain vain 'sopivan' joulunalusfiiliksen...
Nimim.42v ja rahat farkkujen taskussa, jos rahaa on.

Stansta kirjoitti...

Siis 'hankkinut'.
Ja Visa Elekronin kanssa käyn automaatilla, ja jätän sen sitten kotiin...

isopeikko kirjoitti...

Tallaaminen onkin mukavaa :)

Elegia kirjoitti...

Minullakin on paijausvietti, mutta en uskalla toteuttaa sitä :D

Mk kirjoitti...

Käsilaukku onkin ihan outo kapistus.
Hyvä vinkki tuo kahdet lasit päällekkäin, täytyykin tilanteen vaatiessa kokeilla.
Siis jos on pakko käsitellä näitä nykyneuloja joista ei enää löydä silmää.

Hienot tuntomerkit!
Kumisaappaat muuten ovatkin jalkineista parhaat.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Ilman käsilaukkua en lähde mihinkään ja mieluimmin taputan joka isäntää kuin koiraa..

Arjaanneli kirjoitti...

Stansta:
Farkkujen taskut on oiva paikka mikäli rahaa ei ole liikaa. Tursuaa pian ulos :)
Mulla ei ole sitä ongelmaa.
Emmä kyllä usein pidä farkkujakaan...

Isopeikko:
Tallustelu on metkaa. Niin se menninkäinenkin teki.. ja kohtasi päivänsäteen. Koloon jääminen olisi ollut kohtalokasta...

Elegia:
Mulla on paha tapa mennä "iholle".
Paijausviettiä ei kannata kätkeä.
Rohkeasti päin isän... eiku koiria, nii hyvä tulee!

Mk:
Käsväskyt on yleensä aina liian pieniä. Sinne ei mahdu edes kulmahiomakone, joka on nykyään meikkausvälineistä tärkein!

Hannele:
Niin minäkin, mutten kehtaa kauheesti mainostaa. Luulevat pian että alan olla epätoivoinen :)