sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Yksi niistä!

Nuori nainen istui raitiovaunussa.
Oli Itsenäisyyspäivä, ja nainen oli hälyytetty töihin kolleegan sairastuttua.


Aamulla nainen oli herännyt puhelinsoittoon, ja lupautui menemään koska ei ollut suunnitellut mitään erikoisempaa päivän varalle.

Sitä perinteistä, Tuntemattoman sotilaan katsomista ja Linnan juhlien seurantaa.
Hiukan parempaa oli hankittuna jääkaappiin, mutta senhän ehtisi laittaa huomennakin.
Kynttilät oli valmiina ikkunoilla.

Kaupungilla oli yllättävän paljon ihmisiä vaikka lunta tuiskutti vimmatusti.
Liikenne takkuili, mutta raitiovaunussa ei tarvinnut ruuhkasta välittää.
Mannerheimintien lipputangoissa Suomen liput liehuivat pyryn saattelemina.

Tuttu rakennus tuli näkyviin ja nainen nousi poistuakseen.
Mahtaakohan olla paljon potilaita, nainen mietti astellessaan kohti sairaalan pääovea?
Hänellä oli ollut yksi vapaapäivä ja toinen meni nyt sitten tällätavoin.
Päivässä saattoi tilanne muuttua kovastikkin, koska kyseessä oli kirurginen osasto.

Vaihdettuaan vaatteet ja avatessaan osaston oven, nainen veti nenäänsä tuttua sairaalan tuoksua.
Se oli sekoitus pesuainetta, desinfektioon käytettävää pirtua ja Sotilaskodista leijailevaa kahvin aromia.

Raportilla selvisi, että melkein kaikki potilaspaikat olivat täynnä ja jos flunssapotilaita tulisi päivystyksenä paljonkin lisää, täytyisi sisätautipuolelle mennä viemään lisää sänkyjä käytäväpaikoille.
Olivat soittaneet ja pyytäneet tarvittaessa avuksi.
Se oli tavallista tähän aikaan vuodesta. Potilaille se oli kurjaa, koska intimiteettisuojasta ei juurikaan ollut tietoa.
Suurimpiin huoneisiin mahtui yleensä kahdeksan sänkyä, mutta ruuhka-aikana sinne laitettiin jopa yksitoista.

Raportin loputtua nainen lähti kiertämään kolleegansa kanssa huoneita.
Pikkuhuoneissa oli muutamia vanhempia siviilipotilaita ja yksi huone oli varattu naisille.
Lopuissa huoneissa oli varusmiehiä ja kantahenkilökuntaan kuuluvia.

- Kynttilät on tuolla ruokapöydällä ja Kaisa etsii niihin jalkoja, toimitti aamuvuoron hoitaja.
- Kannattaa vetää verhot kunnolla syrjään, koska tuolla pyryttää näköjään noin kovasti.
Rakennus oli vuodelta 1936 ja ikkunoista veti melkoisesti.
Ikkunaremonttia oli suunniteltu jo pidemmän aikaa, mutta aina se tuntui siirtyvän rahan puutteen vuoksi.
Niinkuin moni muukin asia...
Kaikille ikkunoille oli kuitenkin tarkoitus sytyttää ne kaksi kynttilää itsenäisyyttä juhlistamaan.
Niin oli aina tehty.
Tämä tapahtui vielä aikana, jolloin sairaalassa sai polttaa oikeita kynttilöitä.

Tv-aulassa oli poikia ja vanhempia miehiä katsomassa Tuntematonta.
Osa istui pitkillä epämukavilla penkeillä ja osa pyörätuoleissa.
Muutama onnekas oli ehtinyt varaamaan nojatuolin itsellensä.
Potilaat olivat tavasta poiketen ihan hiljaa, eikä tavanomainen pulputus häirinnyt katsojia.
Nuori nainen jakoi kuumemittarit potilaille ja sanoi tulevansa keräämään ne poikkeuksellisesti siitä aulasta.
- Patteriin on sitten turha sitä lykätä, huikkasi vielä mennessään virnistäen toisesta suupielestään.
Pojat hörähtelivät ja vannoivat että juu ei tietenkään!
Joku vanhemmista avuliaasti kertoi että silloin kun he olivat varusmiehiä, paras konsti oli hinkata sitä peittoon....!
Kiitos vaan, josseivät tienneet niin nytpä sitten tuonkin konstin oppivat!

Nainen vei mittarin pikkuhuoneen naispotilaalle.
Potilas oli vanhempi rouva, jolle oli tehty suurehko leikkaus neljä päivää aiemmin.
Pienellä sivupöydällä oli matkatelevisio ja sama elokuva oli näköjään täälläkin menossa.
Yöpöydällä oli kaunis kukkapuska ja Parane pian-kortti.
Mummille.
- Päivää tänne ja hyvää Itsenäisyyspäivää!
- Jaa...kukahan se siellä... no päivää päivää!
Ihanaa kun tulit! Laittaisitko tuota tyynyä vähän paremmin kun on niin valahtanut huonoon paikkaan....
Niin niin, ja sinulle myös oikein hyvää Itsenäisyyspäivää! Minä tässä katselin tuota Tuntematonta sotilasta, mutta taisin tuossa torkahtaa...
Jokos se Lehto..? Jaa, ei taida vielä olla niin pitkällä.
Nokkamuki näytti olevan tyhjä ja nuori nainen kaatoi metallisesta kannusta lisää mehua.
- Kiitos kiitos, sanoi rouva ja taputti nuorta naista kädelle hymyillen.
- Sitten kun ehdit, niin voisitko tuoda lääkettä tuohon jalkaan... särkee mokoma taas. Hyvähän se on ollut, oikein hyvä verrattuna ennen leikkausta, mutta nyt taitaa olla tälläinen kenkku-päivä. Katsos kun mummin pienet kävi täällä ja toivat noin ihania ruusuja! Ja kortin. Otappas se ja aukaise...

Nuori nainen avasi kortin ja siinä oli kaksi pientä kädenkuvaa toisella puolella ja toisella teksti: Parane pian Mummi!
- Ne on ne minun pienet kullat niin rakkaita! Tytär kävi aamupäivällä, mutta eivät kauaa ehtineet olemaan kun olivat lupautuneet menemään ystäväperheensä luo kylään.
Voi että niitä pieniä....Minni on kolmen ja Saaga puolitoista...olisi ollut niin mukava käydä tuolla sotilaskodissa, mutta en sitten jaksanut tuon jalan kanssa.
Jaa, otappas tuosta rasiasta suklaa, niin saat suusi makeaksi...

Käytävällä soi kello, ja nuori nainen lupasi tulla hetken perästä ja tuoda samalla sitä särkylääkettä.

Nuori nainen oli törmätä kovaa vauhtia kinkkaavaan varusmieheen.
- Hupsis..mihinkäs noin kiire?
- No tupakalle, ja kaveri lupasi pitää paikkaa. Äkkiä pitää käydä, kun ei tossa leffassa oo mainostaukoja...

Ilta kului rauhallisesti ja kello läheni kuutta.

Nuori nainen otti tikkuaskin.
Huoneeseen mennessä hän sammutti kattovalon ja sytytti jokaiseen ikkunaan kaksi kynttilää.
- Hyvää Itsenäisyyspäivää pojat.
- Kiitos samoin, kuului monesta suusta.

Paitsi niistä, joista kuului vienoa kuorsausta....



Kului vuosia ja tuli joulukuun kolmaskymmenes päivä vuonna 2005.

Nuori nainen ei ollut enää nuori.
Hän seisoi työtovereidensa kanssa sairaalan edessä ja kuunteli soittokunnan trumpetistia.
Tilkan lipputangosta laskettiin lippu.
Viimeisen kerran.

Nainen ja työtoverinsa eivät voineet sille mitään, vaan antoivat kyyneleiden tulla.

OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ TEILLE KAIKILLE!

Toivoo se entinen nuori nainen....




Tässä pieni pätkä historiaa...

30 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Kiitos tarinasta, menneistä muistoista, eläviksi kirjoitetuista.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Famu falsetissa kirjoitti...

Koskettava muistelu. Tähän päivään sopiva.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Reine kirjoitti...

Silmät kostuivat täälläkin. Kiitos muistosta ja hyvää itsenäisyyspäivää.

Crane kirjoitti...

Tilkan historiaan nivoutui aikakaudet,ihmisten koettelemukset, elämän ilot ja surut... Laitoksena se sivusi elämääni useita kertoja!
Tarinasi kosketti; kaunis muistelu joka sopi tähän päivään. Kiitos!

BLOGitse kirjoitti...

snif! herkisti oikeasti...
Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa...
Lämmöllä!

Elisa kirjoitti...

Minäkin olen jotain kuullut Tilkasta..Kiitos muisteluista. Samoin muitten paikkojen lakkautuksista kuulee myöhemmin koskettavia tarinoita. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Sopivan tunteikas tarina tähän hetkeen.

aimarii kirjoitti...

Tämä muistelu kosketti. Se oli hyvin lämmin. Kaikki eivät voi aina viettää itsenäisyyspäivää vapaalla, vaan moni on työssä.
Herkistyin muistamaan, miten itsekin työskentelin monta itsenäisyydenpäivän työvuoroa sairaalan osastolla, miten sielläkin oli aina juhlantuntua.
Kiitos kirjoituksestasi.

Jael kirjoitti...

MIten kauniisti kirjoitettu itsenäisyyspäivään liittyvä tarina Tilkasta.Asuin sen vieressä kymmenen vuotta ja näin sen joka päivä,tuli ihan tippa munkin silmään tätä lukiessa ja Tilkkaa ajatellessa.Se ympäristökin oli niin nätti siellä hedelmäpuineen ennenkuin kaikki ne uudet talot rakennettiin sinne....Ja
olitkohan ehkä silloin siellä kun oma poikaseni oli siellä hoidossa.....

isopeikko kirjoitti...

peikko on ollut siellä. se istui ja jutteli yökköjen kanssa. monta monta yötä. kun aurinko paistoi, käveltiin puutarhassa ja syötiin päärynöitä suoraan puusta. peikolla oli mukavaa.

Demetrius kirjoitti...

*niisk* Melkein pääsin aikoinaan Tilkkaan jalkojen mittaukseen mutta sitten paikallinen Mengele päättikin säästää ja laittoi Kouvolaan. Harmi, olisi ehkä voitu nähdä =)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno, lämpöä ja haikeutta tulvillaan. Ei tippa tapa, mutta posken se kastelee.

Iisi

Olli-Pekka Uusitalo kirjoitti...

Kiitos! Hyvin ja elävästi kerrottu koskettava tarina.

vilukissi kirjoitti...

Tuota niin, taisin saada jotakin silmiini, kun noin alkoivat valuttamaan...Elävästi kirjoitettu. Kiitos.

Lastu kirjoitti...

Vaikka sairaala suljetaan, tarinat jäävät. Tunteet ovat elämäksi.

Työmatkani kulki vuosikymmeniä Tilkan ohi; bussin ikkunasta rakennusta katselin ja mieleeni tuli ihmisen osa. Elämässä - ja kuolemassa. Sodassa ja rauhassa. Hoitajana ja potilaana.

Kiitos kirjoituksestasi. Avasit portin tunteisiin.

Hevoinen kirjoitti...

Ooooooh, ollaankohan tavattu?
Tilkassa leikattiin multa polvi, silloin uudella tekniiikalla, eli tähystämällä, leikkaamassa oli yksi niistä lääkäreistä joka oli kyseistä tekniikkaa ollut kehittämässä. Vuosi oli siis 1989. Myöskin tutkaosastolla kävin kääntymässä mutta se nyt oli vain loman kaipuuta;DD

on tää pieni pallo, tämä maailma=)

Hevoinen kirjoitti...

Ah, yksi muisto siitä reissusta vielä: nukahdin sellaisen tyynyradion jäädessä pörisemään korvanjuureen - seuraavat kaksi ja puoli viikkoa päässä soi pieni ja lyhyt mutta sitäkin sitkeämpi hitti - yhdeksänkymmentä kuusi pilkku kaksi.
Ikuna en unohda mitä asema stadissa pitää kuunnella;DD

Hallatar kirjoitti...

*halaus*


Blogissani olisi sinulle jotakin...

Kimmonkamera kirjoitti...

Herkkä muistelusi kosketti. Muutokset tekevät joskus kipeää. Hyvää itsenäisyyspäivä jälkeistä aikaa!

Arjaanneli kirjoitti...

Kaikille yhteisesti oikein hyvää itsenäisyyspäivää, joka tosin oli eilen, mutta juhliahan voi vaikka koko vuoden!

SusuPetal:
Ole hyvä Susu!


Famu falsetissa:
Yksi muisto monen joukossa, mutta jostainsyystä jäi mieleen....

Reine:
Tämmösiä kostukkeita aina sillointällöin pulpahtaa...

Crane:
Sinä sen sanoit tiivistettynä!
Lämminhenkinen tunnelma riippumatta vuosikymmenestä.
Kaikki tunsivat toisensa.
No.
Olihan siinä puolensa ja puolensa:)

BLOGitse:
Sniff täälläkin kirjoittaessa.
Ja sniff oikeastaan aina kun muistelee, paitsi silloin kun muistaa jotain hulvatonta... :)

Elisa:
Tilkan muisteluita voi lukea Esperin sivuilta.
On jos jonkinlaista tarinaa:D

Hukka:
Tunteella mennään koko itsenäisyyspäivä.

aimarii:
Minä olin aika usein ennen lapsia pyhät ja aatot töissä.
Juuri sen tunnelman vuoksi! Ja perheelliset saivat olla kotona.
Ole hyvä:)

Yaelian:
Monet, jotka asuivat seudulla kertoivat, että Tilkan valot ja liputukset olivat mieleenpainuvia.
Muutaman kerran meni lippu ylösalaisin tankoon, ja pojat eivät ehtineet edes katolta, kun tuli ensimmäinen soitto:D

Puutarha oli aivan omanlaisensa, keskellä Helsinkiä!
Olin töissä vuodesta -85.
Olikos pojalla lyhyet hiukset ja sellaset vihreät vaatteet?
:D

isopeikko:
Monta monta yötä oli Arjaannelikin siellä yökkönä. Josko vaikka rupateltiin...tiiä sitä, kun peikon ikää on niin vaikea kuvitella:)
Puutarhassa oli myös ommppuja ja luumuja ja kriikunoita, ja kukkasia ja kaikenmaailman eläimiä.. kettuja ja pupuja....
Minusta on mukavaa, että peikolla oli siellä hyvä olla!

Demetrius:
Höh sille Menkelelle. Mutta ei Kouvolakaan oo huono paikka...
Harmi tosiaan...ois voitu mennä sotkupaariin:)

Anonyymi:
Kastelee se, ja joulukuussa tuli posket ihan kipeiksi.
Siinnä pakkasessa.

OoPee:
Ole hyvä. Niin se muistaakseni tapahtui...

vilukissi:
Mikälie rikkahippunen lensi...
Sillai niillä on tapana.

Lastu:
Ole hyvä Lastu!
Muutamissa elokuvissa voi vielä nähdä sekä vanhaa, että uudempaa Tilkkaa.
Joskus hoitajat pääsi työntämään sänkyä, tai tarkastamaan tippaletkuja:)
Kyllä sinne mahtui monta kohtaloa. Monta herkkää hetkeä ja iloisiakin tapahtumia.

Hevoinen:
Jaa-a, kun en ihan kaikkia nimeltä muista, mutta herra Hevoinen on kyllä aika harvinainen nimi=)
Taisi sitten olla Visuri joka operoi... tähysteli munkin polvea kolmeen otteeseen!
Tutkalla, tai kuten me itse sanottiin Niksulassa tai antennilla olin minäkin jonkunaikaa töissä.
Loman kaipuu oli aika monella muullakin... aina sillointällöin!
Kotilomaa anottiin jopa kolmeen kertaan kuukauden sisällä. Sama mummi oli niin sitkeää sorttia, että kuoli kolmasti!
Voi että...meillä oli kyllä oikeesti hauskaa:)
Arvaas mikä kanava mulla on auki...?
Juu!

Una:
Hiitos halauksesta!
Tulen käymään...


Kimmo:
Pahinta oli se huoli, että miten niitä varusvauvoja sitten kukaan osaa hoitaa...tai edes välittää?
Mahdoton määrä tieto-taitoa katosi humps vaan!

Samoin sinulle Kimmo!

stansta kirjoitti...

Vasta tänään luin, mutta kyyneleet ovat tuossa luomien takana. Juuri huikkasin Epsoolle pala kurkussa, että "Arska kirjoittaa niin ihanasti, koskettaen". Niin teet.
Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä päivää! ♥

karjalaine kirjoitti...

Myöhästynneet Suomi-synttärionnittelut oikialle suomalaiselle! Herkkyys se on meijän vahvuus.

Elisa kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain, käythän hakemassa ;)

Mk kirjoitti...

Lämpöinen ja kaunis itsenäisyyspäivätarina.
Tilkan hoitajia kehui poikakin aikoinaan, neuvoivat nätisti maalaispojalle miten ja millä sieltä osaa takaisin kasarmille ja kotiin.

Liekki kirjoitti...

Niiissk. Tilkassa kuoli mieheni isä sota-aikana. Appeni silmät täyttyvät vieläkin kyyneleistä, hänen tuota aikaa muistellessa. Ja minun, häntä katsellessani ja kuunnellessani. Kiitos tästä tarinasta, tulostin sen paperille, appeni luettavaksi.

Blogissani odottelee sinua jouluinen, hyvän mielen enkeli. :)

Harakka kirjoitti...

Koskettava tarina, itku siinä tuli.

Olli kirjoitti...

Niin ne vuodet vierii.. ja itsekin tunnen olevani enää vain pala historiaa.

Mutta on se onni , että on uusia polvia ja historia jatkaa kulkuaan!

Amalia kirjoitti...

Jouluenkeli on kovasti tulossa luoksesi. Käy hakemassa omasi.

Kutuharju kirjoitti...

Voi kuinka nätti tarina! Kiitos. Tilkasta tulee ensin mieleen se torni, kierrerinkuloista rakennettu. Vähän kuin PIsan torni, mutta ei kalteva..
Olet jättänyt varmasti pysyviä hyviä muistoja monen nuorenmiehen syrämmeen ja naisen kans.

Arjaanneli kirjoitti...

Stansta:
Kiitos, tuo aihe oli helppo ja kyllä se täälläkin itkettää.

Akkapaha:
Niin on! Vaikka muut väittää, että ei oltais..

Elisa:
Kiitos! Tuun!

Mk:
Niitä poikia oli niin mukava hoitaa ja ikävä on kova vieläkin!

Ansku:
Toivottavasti appesi piti... ja siellä linkissä on lisää ihan elokuvan muodossa!
Minäpä haen enkulin, kiitos:)

Harakka:
Itsenäisyys on!
Siinä tulee kyynel monelle muullekkin...

Olli:
Tulee aina uusia, mutta missäs niitä pilttejä hoidetaan kun vietiin talo alta?
Kunnallinen puoli vetää muutenkin huonosti.
Vuosien aikana kertynyt ammattitaito nimenomaan varusmiesten ja kantahenkilökunnan hoitamisessa hajosi taivaan tuuliin!

Amalia:
No minähän tulen halemaan! Enkelit on lempiasioitani:)

Kutuharju:
Onneksi on suojeltu talo, joten julkisivu jäi.
Itseasiassa ne pienet varusmiehet minulle tän Arska-nimen antoivat:)

Luulen, että minä muistan heitä paljon haikeammalla mielellä...