sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Vintillä lepakoita!

..





Nyt on havaittavissa jonkunsorttista alakuloa ja melankolinaa.

Vaikka kaikenlaista on tässä tullu tehtyä, on olo lässähtäny kuin allekirjottaneen kaikki leipomisyritykset.

Ylläolevassa kuvassa on sama tilanne, kuin allakirjottavassa päässäkin:

Autiona kumisee talo ja pää.

Ikkunat rikki, ja lepakoita vintillä.


Minä kun en tosiaankaan naura enkä rallattele, jos ei siltä tunnu.

Nyt tuntuu samalta ku mun Ei salaisessa puutarhassani.


Siellä vallitsee tila, jota ei kovinkaan hallituksi voi sanoa.


En ole koskaan väittänyt olevani mikään viherpeukalo. Mun puutarhassani ei kuki eksoottiset kukkaset, eikä pörrää pimppareita tahi perhosia pölyttelemässä toinen toistaan mahtavampia liljoja.


Kotimaiset rikkaruohot mellastaa villinä pitkin pikkuruista plänttiäni, jota toiset kutsuvat pihaksi.

Männynneulaset peittää näppärästi ruman laatotuksen.


Naapurissa kukkii rysantteemit ja kanervat. Laatotus on piilotettu hienon puurallin alle.

Mun läntille en oo tehny mitään toimenpiteitä vuoteen.

Ulosjäänyt hiilipussi on nakerrettu reikiä täyteen.

Veikkaisin hiirtä tahi oravaa.

Mäyrä tuskin harrastaa grillausta, vaikka tuossa aidan takana piipahtikin eräänä yönä.


Läksin sairaslomalle juurikin vuosi sitten, ja jätin sitte tuon Kahvipensaankin ulos.

Se ei enää viherrä.

Ei kestänny vierasmaalainen puska kotimaista pakkasta.

Tässä mun ryteikköni:


...ja tässä mun Juhla-Mokkani:




Tästä ei nyt taida irrota tän enempää hilpeetä,
joten meen keittämään kahvit ostopavuista.
Ja syön makkaraleivän.
Ja suklaata.
Ja sitte vähän lisää makkaraa ilman leipää.
Ja suklaata....

psst...

Jos mä en ois näin pöljällä päällä, piristäisin teitä tällä:
(En voinu mitään, mutta vaikka yritin olla paheksuvalla kannalla, nii mua silti vähä nauratti. En siis kumminkaan ihaile tilaansa.... vaan ilmiömäistä kykyänsä saada nuo jaloiksi luulemani hyytelönsä toimimaan...)




Mut ku oon, nii en piristä.
Sau.

30 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Kyllä sitä taas ollaa maailman kurjin ihmisraunio :( Koitas nyt vähän piristyä, et sä sen huonommassa jamassa oo, kun toi mokkapensaskaan. Mitäs siitä, jos naapurin piha on vähän paremman näköi, samalla lailla se peittyy lumeen näinä aikoina.

Yaelian kirjoitti...

No voi,pirteitä ajatuksia lähetän sulle täältäpäin.Tuo plänttisi on tosiaankin vähän räjähtäneen näköinen..;-) mutta sähän voit sitten ensi keväänä vähän duunata sitä paremmaksi,talven jälkeen.

Elisa kirjoitti...

Eikö ookkin hyvä ku nyt on syksy.. ja kohta lumi peittää tuon kaiken! Ja sit vaan poltellaan kynttilöitä ja ehkä joskus ens keväänä mietitään puutarha-asioita - jos jaksetaan.. Tsemiä vaan!

Millan kirjoitti...

Joskus saa olla vähä lässähtäny ja useemminkin, jos siltä tuntuu. Kyllä se ilo irtoo sitten ihan itsestään, kun on sen aika :)

SusuPetal kirjoitti...

Olosi on niin tuttua minulle. Syödään suklaata ja ollaan tyytyväisiä, että ei olla samassa kunnossa kuin tuo hemmo videossa.
Olisi meinaan kaamea kankkunen huomenna tiedossa.

isopeikko kirjoitti...

Miksi pihoja pitäisi hoitaa? Tykkääkö kukat kasvaa penkeissä suorissa riveissä? Mitäs jos rupeat peikoksi ja annat pihan huolehtia itsestään, jos sitä sattuu huvittamaan.

Anu kirjoitti...

Ei sitä aina jaksa olla iloinen ja energinen. Turha vääntää väkisin suuta hevosenkengälle. Näin se vaan on.
Turha tuota kahvipensasta tai pikkupuutarhan tilaakaan on surkutella. Meikäläinen on niin laiska ettei viitsi istutella mitään parvekkeelle. Ihastelen muiden pihoja ja parvekkeita. Loinen mikä loinen. ;)

Tuo video nauratti ensin ihan sikana. Puolivälissä alkoi säälittämään enkä meinannut pystyä katsomaan sitä. En käsitä miksei kukaan auttanut kaveria....

BLOGitse kirjoitti...

sun juhlamokkas nayttaa samalta kun minun silloin kun niita on. nyt ei ole yhtaan.
syo vaan suklaata ja makkaraleipaa.
tahan aikaan vuodesta aika usealla on lepakoita vintilla!

sau sulle! :)

liskonainen kirjoitti...

se tonnikana-räkis-krapulakiusaus oli hyvää.

taidan mennä maate ja kokeilla josko huomenna alkaisi muistuttaa asiallista mummia...
tai yli-.

Arjaanneli kirjoitti...

Amalia:
Jooo, väsyny lähinnä. Tarttis varmaan käyttää noita jäljelläolevia kesälomapäiviä.
Lumella peiteltynä näyttää huomattavasti paremmalta tuo puutarhanen..

Yaelian:
Tuunaillaan juu keväällä.
Paitti, että mä en oo kevätihmisiä.
Naapurit kykkikööt munkin eestä:)

Elisa:
Mä tykkään talvesta, lumesta ja pakkasesta.
Nuo kasat peittyy lumeen ja törkkään jonkun tuikkuhärpäkkeen hankeen, ja se on siinnä!
Kiitos, kyllä tämä tästä.

Millan:
Juu kyllä irtoo. Jahka saan voitettua tän ärsyttävän väsymyksen ja kolotuksen.
Äsken kopsahti pää näppiksille:)

Susupetal:
Mun pöytä on täynnä käärepapereita.
Suupielet suklaassa ja kamala jano makeen jälkeen...
Sitte joutaakin ravata hyyskässä kun janonsammutusvesi pyrkii ulos.

isopeikko:
Mä olen pohtinu tuota samaa.
Taidan tehdä niiko sanoit.
Olen muodonmuutoksessani jo aika pitkällä. Mun tukka on jo käyny takkuilemaan, ja olin huomaavinani häntäpäässäni pienen nystyrän.
Jos siel peikkolassa näät semmosen unisen sekotakkupään, nii tuu nykäsemään hännästä.
Se oon minä.

Anu:
Mua kyllä vähän harmittaa se mokkapensas, kun olin sitä kasvattanu kymmenen vuotta:(
Kyllä se yksi sedistä taisi nostaa sen pystyyn, mutta lopputuloksesta en tiiä. Oiskohan noin, että ystävälliset skooparit ois tullu hakemaan miehen nukkumaan?
Toivoisin ma.

BLOGitse:
Syön kyllä!
Lepakot sais mennä munmielestä sinne omaan pesäänsä. Mitäs ne mun nurkkiini pesii:(
Sau sinne kauas!

liskonainen:
Kannattaako oikein koskaan tulla kovin asialliseksi?
Sitten ei oo enää koskaan kivaa...

hoover kirjoitti...

MUn kamelia näyttää samalta kun sun juhlamokka. Piha ei sieltä minnekään karkaa, kuvauksellistakin on 'luonnontilassa'.

Nainen jonka aroniapensasaita kurottelee taivasta.

Hevoinen kirjoitti...

Sä olet niin syksy, niin syksy ja kas! ulos kun kahtoo ni siellähän on syksy, niin syksy!
Eli olotilasi on sään ja vuodenajanmukainen, pitäsikö tässä hyppiä hilpeydestä kun kaikki kuolee ja pimeys valtaa maan? Nyt on oltavakin vähän melankolinaa päässä, muutoin ei ole normaali.
Jos joku rekkeiaurinko soi nyt päässä ja sydän laulaa iloa ja onnea niin tervemenoa tsykiatrille, hoitoon ja pakolla paitaan=)

Syyshalaus !

Demetrius kirjoitti...

Mokka taitaa olla vaalea paahtoa? Juicen tekstiä rääkäten: Kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka lepakot jo hiuksia nuolee. Takapihalla nimittäin näyttäisi olevan tilaa yhdelle miniompulle.

Annie kirjoitti...

Heh, en minäkään jaksa puutarhaani hoitaa, vaikka bioloogi oonkin (ja tässä ei sitten ole mitään kaksimielistä). Rikkaruohot ovat mielestäni aliarvostettuja! Kotona on nyt vaan kaksi penteleen sitkeää kasvia, joita kastelen, kun muistan.

Itse olen sitä mieltä, että luova ihminen tarvitsee masennuskautensa. Muuten eivät voi kukat kukkia.

Sirokko kirjoitti...

Makkara ja suklaa on parempi vaihtoehto kun lähtee vellijaloin kauppaan. Vähän jo säälitti se tyyppi, yritystä sillä riitti, varsinkin mun netilläni yritys kesti ainakin puoli tuntia, akrobaattisia still-kuvia joka kolmas sekunti.

Seuraavaksi voisit kokeilla teepensasta, sitä hopeateejuttua missä ei niin lehtiä tarvitakaan..

Rita kirjoitti...

Meilläkin on naapurissa tosi hienosti laitettu piha, mutta minä tykkään silti omasta pihasta ja haluan että siinä on luonnollisiakin osia. Sulla näyttää olevan myös hyvin luonnollista :D

Niissä ruokkoamattomissa ja itsekseen jätetyissä maanpalasissa on vaikka minkälaiset mahdollisuudet kun ja jos into syttyy. Kuolleesta kahvipensaasta saa hyvää kompostia. Kaikki kelpaa johonkin ja kaikella on aikansa. Ehkä alavireisiä aikojakin tarvitaan johonkin. Jospa ne ovat kasvualusta energisemmille ajoille.

Kimmo kirjoitti...

No enpä osaa elämää enää ankeammaksi kuvata, kuin mitä sinä teit. Taisit tosin itekin huomata, että kun oikein ankeilee niin lopulta sille ei voi enää muuta kuin nauraa.

Mutta vakavasti puhuen - et ole yksin tuntoinesi. Tällaista elämä vain on. Josku potuttaa niin vietävästi.

Minulla ovat jo kaikki naapurit laittaneet pihansa talvikuntoon. Omani vain odottaa tekijäänsä. Ehkä sitten keväällä...

Lastu kirjoitti...

Tulepas siemaisemaan pikkasen juhlamokkaa. Juodaan kahvit yhdessä.

Oikeasti: minusta pihasi on hieno. Asuin 20 vuotta paritalossa ja naapurissa oli joka kukka ja kukan lehti järjestyksessä ja meillä oli hm, hm, hm.

vilukissi kirjoitti...

Ekjaksi täytyy sanoa, että on a.i.v.a.n ihastuttava talo tuossa, ei haittaa rikkinäinen ikkunakaan! Aivan kuin mitä minä haluaisin, jos olis taskus muutaki ku umpeen ommeltu suuaukko. Elikkä mitä tästä opimma? Vaikka sulla olis pää tyhjä ja kumisisi juuri sen vuoksi ja lepakot olisivat vallanneet vintit ja komerot, niin kaunis on talo, joka olet sinä ja ne lepakot, jotka siellä lentelee on sun tulevia ajtuksia! Salainen puutarhasi on vain luonnontilassa, ei hylätty eikä jätetty. Kävihän siellä kuvaajakin! Maasta se pienikin ponnistaa! (katon videon, kun uskallan laittaa päälle...olen töissä...) Ota suklaata, mielellään tummaa ja nauti. Se on sellainen aika ja päivä nyt!

vilukissi kirjoitti...

Se oli kone, joka teki kirotusvihreitä.

vilukissi kirjoitti...

Se oli kone, joka teki kirotusvihreitä.

Zilga kirjoitti...

Jokainen saa olla oma itsensä jokaisena päivänä... puutarhakin, ja kahvipensas.

Arjaanneli kirjoitti...

hoover:
Pitäiskin tehdä semmonen Huonovointisin viherkasvi-kilpailu!
Mä oisin kyl aika vahvoilla..
Jos se aronia on kerta aita, niin sehän vaan on hyvä, ettei porukat kurki aidan yli :)

Hevoinen:
Jaaa... taidat olla ihan oikeassa, ja mähän oon sitte kanssa, kun älläsin olla plääh ihan oikeeseen vuodenaikaan :)
Halaillaan vaan.
Heh... sun kädet ei yllä ympäri asti:)

Demetrius:
Mokka juu valjustui tuos tammi-helmi-maaliskuun pakkasissa:(
Mä aattelin kokeilla seuraavaks mangoa...?

Annie:
Kuka nyt mitään kaksmielistä...=O?
Mä voisin kyllä skipata ne masennukset ja siirtyä suoraan siihe maaniseen vaiheeseen!
Mä oon pelkkää "Flower Poweria", kun se maani iskee!

Sirokko:
Hopeateetä juotiin mummilassa pentuna:)...tai piittinää!
Uskoisin, että herra Hyytelö sai kuitenkin apua ylösnousemukseen.

Rita:
Mulla ei muuta olekkaan ku luonnollista!
Luonnollisesti ruokkoomatta ja luonnollisesti käy myös naapureiden luonnon päälle.

Luotan siihen, että olotilani on hetkellistä.
Ja se onkin.

Kimmo:
Olen huomannut, että meitä on aika monta, jota ajoittain potuttaa vallan mahottomasti.
Mä kuulun siihen jengiin, jotka päästelee sen ajoittain myös ulos.
Kokemus opetti, ettei kannata piätellä. Siinnä menee pään lisäksi fysiikka.

Lastu:
Kiitos! Mäpä tuun ja tuon sotkusta munkkiset!
Kiitos kehustakin, mutta TOTUUSHAN on, että mun piha on ihan karsee:)
Ei auta kylmät kääreetkään.

vilukissi:
Talo on sen entisen komendantin, jolla oli se lämmitettävä yksityishyyskä.
Nyt siel asuu ne lepakot ja joku päätön upseeri.
Otin KASAN SUKLAATA ja tänään sain ystävällä Sacher-kaakkua!
Saa kadehtia:)

Konehan se aina tekee, mitä mieleen juolahtaa. Kommentitkin usseempaan kertaan:)

Zilga:
"Antaa kaikkien kukkien kukkia" ei oikein mallaa noiden mun kuvien kanssa, mutta laitan sen nyt kuitenkin.
Kiva kun tulit käymään:)

Clausewitz kirjoitti...

Oi. Parabéns por seu excelente blog. Gostaria de lhe convidar para visitar meu blog e conhecer alguma coisa sobre o Brasil e nossa luta contra o comunismo. Abração

vilukissi kirjoitti...

Mullaki oli suklaata! Olihan hyvä video!!!

Hevoinen kirjoitti...

"Heh... sun kädet ei yllä ympäri asti:)"

Mitääääääh??? M'oon 194 pitkä eli käpälien ulottuvuus samaa luokkaa joten kyllä salettiin yltää ympäri;D
tai sitten jos ei niin oot kyllä tolkun tynnyri=)

Arjaanneli kirjoitti...

Clausewitz:
Menin kerrankin täysin sanattomaksi =O

Muutaman sanan sain käännettyä, ja toivotit tervetulleeksi tutustumaan blogiisi, joka ymmärtääkseni kertoo kommunismin vastaisesta taistelusta...?
Portugali ei ollu mun vahvin aineeni koulussa, joten tyydyin katselemaan kuvia:)

...ja sama portugaliksi :)
Ai juu! Halaus tuli lopussa.
Abração itsellesikin!

vilukissi:
Video on kyllä hassu, mutta kun katsoin useempaan kertaan, tuli vähän nolo olo.
Repsukka :/

Hevoinen:
Jestas kun soot korkee!
Mä kattelen sua 34cm matalammalta.
Heee...tolkun tynnyri kuulostaa hilpeeltä:)
Mittana se on kyllä hippasen epämääränen.
Kyllä mä sinne tynnyriin sopisin sisäänkin, vaikka tämmönen "muhku" oonkin:D

Kirjuri kirjoitti...

Ryteikkösi riemastuttaa minua valtavasti... Kun on viherpeukalo keskellä kämmentä itsellänikin :-D Samalla tavalla ilahdun kun vierailen toisten ihmisten sotkuisissa kodeissa tai kuuntelen jonkun toisen synnyttämän ja kasvattaman riiviön itkupotkuraivareita >:-D

Harakka kirjoitti...

Mä ihan muitten blogien kautta jouduin, tai pääsin tänne, ja annoit mulle kuule hyvät naurut!
Katselin sen videon, että on siinä kuule sitkeä ihminen, kaljoistaan ei luovu, vaikka ylös varmaan olisi jotenkin päässyt ilman niistä kiinni pitäen, mutta oli mulla hauskaa! Kiitos hauskasta videosta!

Arjaanneli kirjoitti...

Kirjuri:
Mun kavereilla ei oo vastaavia ryteikköjä... niillon siitis rivis kaikki. Rikkaruohotkin!
ONNEKSI omat pennut ei oo enää itkupotkuraivari-iässä!
MÄ EN KESTÄIS!!!

Harakka:
Kivaa kun eksyit:)
Mun kävi kyllä jo sääliksi tuota poloista. Mutta juu, oli ihmeen sinnikäs, eikä kertaakaan luopunu saaliistaan:D