Aloitin eilen työt kuukausien tauon jälkeen.
Äh, mikä tauko... sairaslomaa se oli. UUvahdus iski totaalisesti. Se vei järjen päästä, jalat alta, kyvyn muistaa miten hampaat pestään, miksi suihkussa käydään,kyvyn katsoa peiliin, taidon vaihtaa puhtaat vaatteet, kyvyn vastata puhelimeen, avata postin.....
Nyt siis olen nostanut nenäni kaivosta jo vesirajan yläpuolelle, ja hengittäminen sujuu ainakin sisäänpäin.
Ulospuhalluksessa on vielä hiomista.
Eilinen päivä oli elämäni viidenneksi pahin heti kansakoulun hammaslääkärin ja vatsalaukun tähystyksen jälkeen.
Synnyttäminen oli piis of keik tän rinnalla.
Ajattelin ensin doupata itseni diatsepaamilla relaan kuntoon. Huomasin sitten, ettei minulla ollu diatsepaameja koska minulle ei ole niitä koskaan määrätty.
Sitten ajattelin, että olisin saattanut olla liian rela ja näytellä rauhanmerkkejä ja hokea "Peace" . Se ei olisi ehkä vakuuttanut työnantajaani toimintakyvystäni...
Se oli käynti helvetin porteilla. Olin varma että kuolo tulee ja korjaa.
Ei tullut. Yritin vakuutella itselleni etten pysty hengittämään, joten kuolisin siis!
En kuollut vieläkään.
Sain jopa kyydin ystävältäni ja työtoveriltani. Kysyi vielä, että viekö perille asti!
Selvisin hengissä, ja ihmiset ottivat vastaan paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitella.
Yksikin karskin-karhea mies tuli halaamaan:" Arska Kultsi Puppeli! Ihanaa nähdä!Halitaan :)
Sitte me halittiin ihan simona
...ja iltapäivällä uudestaan!
Tämä virsi nyt sen takia, etten hetkiseen pysty kommentoimaan juttujanne!
Samalla tässä KAIKILLE TEILLE ISO KIITOS! OLETTE OLLEET MUKANA TÄSSÄ PROSESSISSA!
Tietämättänne 8)
Alunperinhän tämän kirjoittelun otsikkona oli Mielipuolen päiväkirja. Ei ollenkaan kaukana totuudesta.
Tästä on ollut suurta iloa ja tuonut ihan uuden harrastuksen tullessaan. Puolet mielestä on jo palannut...
Keskityn nyt hetkisen tähän työhönpaluuseen, enkä suolla näitä pörinöitä samaan tahtiin kuin "lomalla".
Elvis has left the building....
ja mie myös!
" Ooota Elkku! Are you lonesome tonight?"
Läähätän ja läkähdyn eh-eh-eh
11 vuotta sitten
17 kommenttia:
Työhön palaamiseen kannattaa satsata voimia, ottaa iisisti ja olla itselleen armollinen. Päivä kerrallaan katsoo miten jaksaa ja jos ei jaksa, antaa itselleen luvan nähdä se.
Voimia, pikku, pikku askelin :)
Täältä lähtee telepaattisesti voimaannuttavia ajatuksia ja onnitteluja, kun selvisit noinkin vähin vaurioin ekasta päivästä.
Tässä huushollissa on pohjaanpalaminen tuttu juttu. Meikäläisen kohdalla se oli helppo arvata, mutta, että samoin kävi myös vahvalle ja tasapainoiselle miehelleni, oli aika hurja kokemus. Eikä tuo puhe siitä, ettei silloin muista enää edes, miten arkiset hommat hoidetaan, ole ollenkaan liioiteltua.
Onneksi ihmisellä on ihmeellinen kyky ehjääntyä ;-) Toivottavasti sulle on luvassa paljon mukavia haleja lisää..
Ehjäännyhän vaan rauhassa. Töihin varovasti, onneksi on halaaja.
Tässä niin teräsjaloilla kukaan seiso.
Toivottelen sinulle pärjäämistä!
Alkuun pääseminen on varmasti työlästä. Olen varma, että siitä se lähtee sujumaan, kun ensimmäinen päivä on onneksi jo ohi.
Erittäin syvällä käyneenä voin vakuuttaa, että sieltä voi selviytyä.
Joskus myöhemmin kaikelle kenties ilmaantuu tarkoituskin ja että näin alussa, ensimmäisinä päivinä pitää sopeutua hitaaseen etenemiseen kohti valoa.
Hienoa että olen mukana menossa ja nauttimassa valosta.
Näin tuon viimeisen kappaleen kuului mennä.. Sormet vain taas eri paria...
Hienoa että olet mukana menossa ja nauttimassa valosta.
Silitän myötäkarvaan, ojennan villasukat ja höyryävän kupin kuumaa, hyvää teetä. Kas, tuossa torkkupeitto jaloillesi. Ottaisitko vaikka hedelmäsalaattia? Jaksatko katsoa telkkaria..? Jos avaisin sen nyt, niin voitaisiin katsoa yhdessä vaikka 'Huvilaa ja huussia' -siinä ei ole pakko ajatella ollenkaan...Voi antaa ajatusten leijailla tai vaikka pysytellä etäällä päästä kokonaan...
-helpottaako yhtään..? *hali*
(Ethän hurjan kauaa ole näkymättömissä kuitenkaan? Tulee ikävä..)
"Ajattelin ensin doupata itseni diatsepaamilla relaan kuntoon. Huomasin sitten, ettei minulla ollu diatsepaameja koska minulle ei ole niitä koskaan määrätty.
Sitten ajattelin, että olisin saattanut olla liian rela ja näytellä rauhanmerkkejä ja hokea "Peace" ."
Mä rrrrrakastin tätä kohtaa.
Ehjääntymistä, muru.
Peikko kiittää kaikista sanoista. On hienoa kun olet päässyt askeleen eteenpäin. Tuon jälkeen tuntee itsensä ihan toisella tavalla. Peikko tietää.
Täältä tulee karvaisen miehen karhumainen halaus. Virtuaali semmoinen. Ilo kuulla tuollaisia hyviä uutisia. ja otahan iisisti.
Huisisti onnea ja voimia... Hiljaa hyvää tulee! Toipuminen on mahtava juttu, sanoo toinen kuopat kokenut. Muista tykätä itsestäsi oikein kovasti ja antaa paljon anteeksi itsellesi ja muille! Onneksi halauksia on tarjolla....
Sinulle on tunnustus blogissani, nouda kun olet "back to building"!
"Älä särkymistä pelkää, ehkäpä juuri sirpaleista löytyy se paras minäsi" Olet koonnut sirpaleesi ruukuksi, eikä haittaa, jos jostakin kohtaa näkyy liimaus, sekin siitä sitten häviää ja haihtuu. Tervetuloa ja Kuulumisiin!
Kaikille yhteisesti:
Minä olen nykyään kamala Itku-Iikka, joten parku pääsi luettuani nämä kommentit!
Olette Te kyllä ihania ihmisiä.
KIITOS!
( mun ripsarit on nyt poskilla ja kohta pitäisi näyttää edustavalta, joten kiitti nyt tästäkin)
Rohkea sinä, taputus selkään ja paijaus päälaelle! ;) Kerää rauhassa voimia, täällä odotellaan. Toivottavasti sairaslomasta on ollut hyötyä!
Ja kaiken keskellä olet pystynyt säilyttämään loistavan huumorintajusikin.
Se ensimmäinen askel on nyt otettu, toivottavasti seuraavat ovat jo paljon keveympiä.
Siitä se lähtee nenä nousemaan!
Voimia sinulle.
Elegia:
Tuota juuri tarkoitin edellisessä!
Miten ihanaa onkaan saada lämpöisiä ajatuksia :)
Mk:
Kiitos:)
Huumorintaju onkin ainoa joka säilyi.
Ties missä olisin muuten.
Totta puhuakseni, sen taakse on turvallista mennä.
"Nauraa pittää, vaik syän märkänis" Sillai nuo karjalaiset ovat selvinneet...
Lähetä kommentti