Keskustelua kahdenkesken.

Tallustelin ulos unenpöpperöt vielä silmissäni.
Nukuin ikkuna auki ja heräsin sumutorven ääneen. "Kahvia ja heti!" huusi elimistöni, enkä ruvennut panemaan vastaan. En ollut nyt sillätuulella. Mutisin kyllä jotain kellosta.
Se näytti seitsämää. Helatorstai ja olisin voinut nukkua....

Kahvikuppi kätöseen ja pihalle. Sumusireenit törähtelivät vähän aavemaisesti.
Kävelin ajatuksissani rantaa kohti ja ajattelin mennä vanhalle kivilaiturille istumaan.
Pysähdyin ja jäin kuuntelemaan ja katselemaan aivan uskomatonta maisemaa.

Meren yllä oli hienonhieno usva, joka vähitellen väistyi kuin joku olisi hiljaa puhaltanut sitä.
Aamuaurinko tuli näkyviin sumun seasta.
Rannassa oli vanha riippakoivu. Sen oksat oli täynnä pieniä lehtiä.
Lehmuksenvihreitä!
Koivunvihreä tulisi vasta myöhemmin kunhan lämpö niitä kasvattaisi.
Nyt vasta kuulin lintujen äänet. Kaksi satakieltä keskustelivat vierekkäisissä puissa. Sorsat mätkättivät. Väistivät kauempana putputtavaa venettä.
Äänestä päätellen siinä oli keskimoottori.
Istuin laituritolpan päälle välittämättä lokinkakasta.

- Oletko nyt ihan varma?
- Niin mistä?
- No luopumaan tästä kaikesta. Maisemasta. Merestä?
- Taasko se alkaa! Olen!
- Ei oikein näytä siltä. Eikä varsinkaan tunnu.
- mmmmm...mä haluaisin nyt olla pohtimatta sitä. Ja juoda tän kahvin.
- Sä kuulostat ihan Harri Holkerilta! Aattelin vaan, kun joskus se päätös on tehtävä. Sä oot siirtäny asioita jo monta kuukautta.
- Ei se oo niin helppoo, kun sä kuvittelet! Jos mun pää ei ois näin sirpaleina, niin lähtisin vaan kantamalla! Mähän olisin ihan oikeesti hullu jos luopuisin tästä tappelematta. Eikä tää maisema ole ainoa asia, jota täs jäisin kaipaamaan.
- No sähän OOT jo oikeesti jonkunsortin hullu, joten ei kelpaa. Sitäpaitsi toi pään hajoomiseen vetoominen alkaa jo kyllästyttää... hohhoijjaa..
- Sä oot ärsyttävä!
- NIIN SÄKI!
- Ole huutamatta siinä. Sä tiedät kuinka vaikeaa tää tulee olemaan. Kaikki nää ihmiset. Kuinka rakkaita niistä on tullu. Ei sitä voi itke..
- NYT ET ALA TAAS PARKUMAAN!
- Helvetti kun sä taas huudat! Mähän teen niinku itte haluan!
- Täähän koskee muakin, ja mä en nyt halua ulista.

- Puhutaanko jostain muusta?
- Joo.. mennäänkö tänään kattoon joko lampaat tuli?
- Hyvä ajatus! Pääsen taas lau..
- Sä et muuten laula! Viimekski ne sai ripulin.
- Eikä saanu. Ne oli syöny liikaa niitä kurttulehtiruusuja. Ossi sano niin.
- Heee... ja kakka haisi ihan ruusuilta!
- Höh.... heh heh! Teemaan sopisi hyvin se " Yksi ruuusu ooon kasvanut laaksossa ja se kauniiiisti kuuukooistaa...
-...yksi lammaslaaauma on sen löytänyt, eikä voi sitäää uunhoooittaaa...!

- Mennääks sisää tääl jäätyy. Mun tekis mieli lisää kahvia.
- Mennään vaa, mutta väistele noita nokkospuskia. Jos et satu muistamaan miten kävi ku käytiin puskapissalla tuol pöpelikössä.
- Auts! Oliko pakko muistuttaa! Vieläki kirvelee....!
- Niin tekee. Mennääks nyt sisään ku tekis mieli kikattaa?
- Joo mut voitaisko kikattaa vasta sisällä, ku muuten ihmiset luulee ihan oikeesti meitä hulluiks.
- Meitä? Eihän ne nää ku sut.
- Just nii. Yksikseen naureskeleva ei oo ihan terveen oloinen...enkä nyt haluais enempää hämmentää ihmisiä.
- Mennään mennään. No mihin sä nyt jäit?
- Ihailen vaan tota merta. Kato nyt ku...
- TUU JO!
- Tullaan tullaan.... kamala kiire toisella...
- Mä haluan mennä kirjottamaan tästä jutun.
- Minkä aattelit laittaa otsikoks?
- Oisko... Keskustelua kahdenkesken hyvä?
- No ei. Ne luulee että taas se kirjottaa jotain räyräy-juttua. Vähänkö booooring.
- Eikä luule. Mä haluun ton otsikon. Piste.
- Eikäku SÄ haluat aina sanoa sen viimesen sanan!
- Enkä halua. Itte haluat!
- E.. ääh, antaa olla!




Nousin tolpalta kakkaläntti persuksissa.
Vedin keuhkoni täyteen suolan ja merilevän tuoksua.


Mitäs jos mun pyrstössäni on nyt lintufenssu?