lauantai 23. toukokuuta 2009

Baljastuksia!

Tämä haaste on lojunut tuolla tekemättömien hommien kasassa, ja päätin nyt olla tormakas.

Mummon
kammarista pätkähti tämmönen:
Suuri arpaonni Miljoonien joukosta

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt

1.
Ihan ensmäiseksi olin lapsenlikkana monella naapurilla. Meillä kun ei ollut viikkoraha-systeemiä, piti jotain keksiä. Sain tosin Papalta kakskytpenniä per paita, kun silitin. Ja veljeltä jopa viiskytpennii tai markan, kun tein sen vuorolla kotihommia. Tiskasin tai imuroin. Kerran sain huikean summan rahaa, kun se oli pitäny kotipileet ilman lupaa ja mä lupasin olla hiljaa. Ja siivosin niitä oksenn... ja muita roskia!
Haa.. voiskohan tällä vielä kiristää?
" Pappa...arvaas mitä..."
Kakskybää, ja oon hiljaa... vai mitä veliseni?

2.
Sairaala-apulaisena kroonikkosairaalassa. Olin innoissani päästessäni toiveammattiani lähelle. Ensimmäinen homma minkä opettelin, oli lavuaarin pesu. Aspia reilusti ja harja heilumaan. Meinasin tukehtua siihen Aspiin...Unohtivat sanoa, ettei sitä pitänyt huuhtoa kuumalla vedellä.
Osaan nyt pestä lavuaarin vaikka unissani. Seuraavan kuukauden olin vuodehuollossa. Osaan nyt myös pestä sairaalasängyn. Ja petata. Ja tomuttaa syyhypunkit. Ja tehdä kunnon kulmat lakanaan. Siinä jää intinkin pedit toiseksi!

3.
Erilaisilla osastoilla hoitajana. Tämä on se työ, jota rakastan.
Sen osaan ja tiedän olevani siinä hyvä. Ikävöin sitä suuresti, koska mulla on ihan kamala hoivavietti. Sitä on vähän vaikea toteuttaa nykyisessä työssäni saamatta aikaiseksi hämmennystä...
Toimenpidehoitajana olin omimmillani. Kaikenlaiset operaatiot, rapsutukset, liimaa-leikkaa-parsi-hommelit oli ihania!


4.
Poliisilaitoksella tutkintasihteerinä. Tämä työ tuli lohdutuksena sairaalan lakkautuksen jälkeen. Se oli huikean hauska paikka! Asiaa edesauttoivat ihmeellisen ihanat poliisimiehet, jotka olivat maailman parhaita työkavereita.
Sitäpaitsi oli aika kivaa olla porukassa, jossa meidän kolmen naisen lisäksi oli kakskymmentä miestä :)
Ei paha ollenkaan...

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

1.
Jätän yhteen, koska nukahdan aina, vaikka kuinka olisi aikomus pysyä hereillä. Se yksi on kaikki murha-jännitys-seksi-ökkökökkö-ohjelmat ja sarjat, joissa karvat nousee pystyyn. Mitä inhampi, sen parempi!


Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

1.
Bahama-saaret. En suosittele. Huikea köyhyys ja hervoton rikkaus samalla saarella. Jotenkin hävetti olla turistina...
En oikein kestänyt sitä, kun pienet lapset kaupustelivat turisteille tavaraa. Asuivat pahvimajoissa ja yllänsä riepupahasia.
Tämän matkan oli ex voittanut arpajaisissa, joten siksi sinne lähdettiin.

2.
Florida, jossa samainen ex opiskeli. En oikein syttynyt. Saatan olla erimieltä, kunhan reumatismini pahenee...

3.
Kypros. Ihana paikka. Ihmiset ystävällisiä ja luonto kaunista! Ainoa haitta oli se, että hiuksiani hiplattiin alvariinsa. Tai ei se niin kamalaa ollu. Huvittavaa lähinnä. Kävin paikallisella parturilla lyhennyttämässä otsatukkaani kun en enää nähnyt kunnolla. Parturi-setä, jolla oli ikää noin 117vuotta, pani hanttiin. Selitti pojallensa kovalla äänellä ja sakset ilmassa viuhuen jotain tukkaani liittyvää. Minä istuin ja odotin. Poikansa tuli sanomaan anteeksipyytävästi, että papa ei millään tohtisi leikata vaaleita hiuksiani. Se olisi jotenkin niin väärin.
En antanut periksi. Papa leikkasi millin. Vaadin enemmän. Operaatio kesti puolisen tuntia, ennenkuin olin tyytyväinen. Papa ei suostunut ottamaan rahaa. Tarjosi pienen juoman, ja haali tippa silmäkulmassa lattialle kertyneet karvani kasaksi. Levitti käsiään, ja katsoi minua jotenkin syyttävästi.

4.
Irlanti. Sinne kuulun koko sielultani! Jos uskoisin hömpänpömppään, ja vähän uskonkin, niin olen varmasti ollut siellä joskus entisessä elämässä.
Todennäköisesti jossain pubissa ehtoisena emäntänä.
Tai ehkä lammaspaimenena.
No hyvä on! Olen saattanu olla ehkä kapakkalaulajana...tiedä häntä, mutta joku kumminkin.
Sitten kun se potti tulee, muutan sinne. Länsirannikolle. Vanhaan olkikattoiseen majaan koiralauman kanssa. Ja lampaiden. Ja hevosen. Ja kanasten... Tervetuloa kaikki!

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:

1. Tämäkin jää yhteen. Näillä sivuilla käyn ja se riittää.

Neljä lemppariruokaani ovat:

1.
Pihvi. Itse paistettuna, vähän raakana ja voilla paistettuna.
2.
Kala. Toisen paistamana, savustettuna ja voilla höystettynä. Itse onkimana tulee säälinkaltainen tunne, enkä oikein tohtis syödä...
3.
Ruisleipä vähän kuivahtaneena niin, että se rapsahtaa mukavasti.
4.
Papan tekemä pasha. Oikeesta rahkasta.

Neljä paikkaa, jossa olisin mieluummin nyt:

1.
Irlanti. Siellä mökissä niiden elukoiden kanssa. Ja kylän pubinpitäjä olis kylässä. Laittaisin sille karjalanpaistia.
2.
Saaren eteläkärjessä haistelemassa tuulta.
3.
Lapissa.
4.
Alaskassa. Ystävä on siellä lomalla, ja kurkin kuuklesta niitä paikkoja. Kechigan on taivaallisen kaunis paikka!

Täs nää sit olis.

Nyt menen haaveilemaan tuonne pihalle, jotta oisimpa siellä ..... jossain!

26 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

Minä olin viimeisessä työpaikassani joka aamu aamupalaverissa parinkymmenen miehen kanssa. Paras saamani tunnustus niisä oli kun yksi ilmoitti minulle , että olen kunnon jätkä. Tasa-arvoa siis;)))

Arjaanneli kirjoitti...

Famu:
Aattele tilannetta, jossa on yksi mies naislaumassa. Voiko sille sanoo että se on kunnon likka? :)

Stansta kirjoitti...

Hitsi mä repesin tuosta vastauskommentista... *kunnon likka juu* :DDD Ihanaa kun vastasit haasteeseen, kiitos!

Mä opin kans siellä laitoksessa, josta syksyllä palasin, pesemään aikoinani koko vessat Aspilla. Se vaan, että neljänteen kerrokseen ei riittänyt hanoissa painetta muuta kuin lämmintä sekaan laittaessa, yöh...

Ja Kyprokselle mä aion saLETTIin vielä joskus mennä! Olen käynyt Turkissa ja Kreikassa -sekoitus kiinnostaa!

Ihanaa lauantaita! :)

Stansta kirjoitti...

Laitoin sulle sähköpostia just sekka sitten... :D

Arjaanneli kirjoitti...

Stansta:
No voiko sanoo?
Sut syödään elävältä Kyproksella niiden hiusten takia :)
Jos lakkais köyhtymästä lähtisin mukaan...
Kävin kattomassa viestin. Ei vörki...

Stansta kirjoitti...

Anna anteeksi! Se siis oli pienellä alkukirjaimella se salasana...Mun moka! :(

Ei mullakaan rahaa ole lähteä reissuun, mutta saahan sitä haaveilla, eikö..? :)

Jael kirjoitti...

Hih hih, hauskoja paljastuksia....työpaikoista nauratti tuo ensimmäinen, jossa sait siivota niitä ok.....veljesi juhlimisen jäljiltä...

Mitä sä nyt sit teet kun et saa hoivailla sun duunissa?
Ollaankohan me oltu samassa Floridassa lainkaan, mä taas pidin siitä hurjasti ja menisin heti takaisin.....

Arjaanneli kirjoitti...

Stansta:
Haaveilu on onneksi vielä ilmaista. Kohta sillekkin laitetaan joku vero...

Yaelian:
Ei kyllä naurattanu silloin, koska olin kovassa kuumeessa.
Pääasiassa olen vastuussa työhyvinvoinnista. Siinä ohessa on viis muuta vastuualuetta. Aiemmin vastasin vaan puhelimeen...joten vähän heikolla maaperällä tallustelen.
Floridassa oli suota, kauppakeskus, suota,kauppakeskus...
En oikein sopinut siihen "How are you today-meininkiin, varsinkaan kun sitten suomalaisena kerroin miten voin, eikä kukaan kuunnellu...
Meri oli kyllä vaikuttava!

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen kans koko sielultani irlantilainen...koskaan en ole käynyt tässä sumuisessa maassa, mutta a vot, kun alkaa kuulua irkkumusiikkia, mä olen nirvanassa, ja osa sukuani täytyy olla kotoisin myös skotlannista, koska säkkipillinsoitto saa mut horrokseena...toisessa, siis aikaisemmassa elossani mun täytyy olla asunut irlannissa...jot5akin kummaa verta virtaa mun suonissain...

Arjaanneli kirjoitti...

vilukissi:
Tervetuloa Klaaniin :)
Minä kyllä tyydyn tinapilliin säkin sijaan...
Irlantilaisissa on muuten ihan samankaltaisia piirteitä kuin teissä pohjalaisissa!
Ilmankos niiden kanssa oli niin helppo tulla toimeen!

Millan kirjoitti...

Vai diggailet sinäkin tinapilliä. Minä tungen sitä nykyään kaikien mahdollisten biisieni sovituksiin :-)

Arjaanneli kirjoitti...

Millan:
Kyllä diggaan! Ostin semmosen kotiinkin. Piltti sillä luritteli kun soittaa fonia ja huilua.
Kävin Dublinissa kuuntelemassa loistavaa bändiä ja olin myyty.....
Kävin istumassa pubissa, jossa Dubliners on "syntynyt". Vähänkö olin onnellinen. Kotiin toin noin kymmenen levyä ja ipanat huus jo yhteen ääneen:"EI ENÄÄ! VAIHA LEVYÄ... ARGHHH!" Heh, se on joskus kiva olla vallankahvassa, ja päättää ihan ite jotta NYT kuunnellaan MUN musaa! Diudi diu!

Mitenkä niitä sun sävellyksiä pääsee kuuntelemaan?

isopeikko kirjoitti...

Peikko kävi heti kurkkimassa kaikki paljastukset :)

Arjaanneli kirjoitti...

Isopeikko:
Peikko kurkkii ihan rauhassa.
Paljastukset ovat kurkkimista varten :)
Taisin häntätupsukan nähdä, koska vierailin peikon luona ihan samaan aikaan...

Hanni kirjoitti...

Mie linkitän siut, kun näemmä aloin täällä hypätä tämän tästä...

Millan kirjoitti...

Oletpa laittanut tunnariksi itsestäsi ihastuttavan kuvan. Just tuommoiseksi olen sut kuvitellutkin :-)

Mun viimeisin cd on jo tosi vanha, eikä sillä vielä käytetty tinapilliä. Nää mun uudet biisit on vaan demoina, enkä enää paljon edes keikkaile, joten kuvittele vaan. Niin se kuulostaakin paremmalta :-)

BLOGitse kirjoitti...

vai hoivaviettinen irkkuhullu...irkut on mukavia, kovia juojia - kuin suomalaiset...joskus puheesta ei saa mitaan tolkkua mutta sekos lahentaa kun pyytaa monta kertaa toistamaan! :)

Arjaanneli kirjoitti...

Hanni:
Hypitää yhess :)
Ja se linkittäminen tarkotti siis....?

Millan:
Eikö? Siin alkuperäses kuvas on siin vasemmalla puolella sisko(iso) joka sai älyttömän paljon isomman kalan ku mä, joten deletoin sen siitä. :)
Miten nii VAAN demoina, ja etkä keikkaile... SOU??
..... HALOO....?
Pakko kai se on, jos ei muuta voi. Mitenkäs voi kuvitella jos ei tiiä mistää mitää...?

BLOGitse:
Olen tismalleen samaa mieltä.
Iirin kieltä ei ymmärrä Erkkikään... ja silti se tuli kauheen kipeeks!

Hanni kirjoitti...

Mie siis laitoin sun blogin sivulaatikkoon, josta klikkaan kylään yhdellä näpäyksellä...

Arjaanneli kirjoitti...

Hanni:
Daaa, mie sit linkitin sut ihan ilman lubaa....!

Elegia kirjoitti...

Ihania paljastuksia, taas oppi paljon uutta sinusta!

Nuo nuoruuden sisaruskiristykset ovat minullekin tuttuja. Silloin uhkailtiin puolin ja toisin, että jos et tee sitä tai tätä, niin kerron isille, mitä teit viime viikonloppuna :D Siitä meni tosin maku jossain vaiheessa, kun me kaikki teimme kilvan asioita, joista oli hyvä kiristää ;)

Hanni kirjoitti...

Kurkkaa blogiini, mie laitoin sulle lisää töitä tehtäväksi.

Arjaanneli kirjoitti...

Elegia:
Se oli hyvä tapa ansaita rahaa tai "palvelua".
Kuulin just, että omat ipanani ovat harrastaneet tuota samaa. Veli on vienyt toiselle aamiaisen sänkyy, siivonnu...ja mitä kaikkea, ihan vaan siksi ettei toinen olis kertonu äipälle yhtä juttua:)
Jotkut asiat vaan siirtyvät polvelta toiselle!

Hanni:
Minä kävin, ja otan sen työn alle het kohan ehin!
Kiittä tää.

Amalia kirjoitti...

Hauskoja paljastuksia, etenkin toi kiristys ja aiot jatkaa sitä. Luuletko, että toimii?

Arjaanneli kirjoitti...

Amalia:
Ööö... ei taida enää purra.
Sitäpaitsi se tietää musta kaikenlaisia asioita, joita Pappa ei tiedä.
Saatan olla mielummin hiljaa!

Anonyymi kirjoitti...

Lue koko blogi, melko hyva