Piipaa- kyytiä Epsanjassa!

Olen ollut muutaman kerran hoitajana Kanarialla. Potilaat olivat suomalaisia, ja he kävivät kahden viikon hoitomatkoilla saamassa aurinkoa, hoitoa ja vertaistukea. Valohoito on heille yksi tärkeimmistä hoitomuodoista, ja talvi onkin sitä pahinta aikaa tautinsa kannalta.
Tälläistä sattui yhdellä matkalla.

Potilaita oli kolmisenkymmentä ja lisäksi mukana oli nuorten ryhmä. Meitä oli neljä hoitajaa ja nuoriso-ohjaaja.
Täällä suomessa olimme " jakaneet " potilaat, ja minä sain heistä kymmenen iäkkäintä.
Tämä jako oli todettu sikäli toimivaksi, että varsinaisessa työssäni hoidin nuoria parikymppisiä ihmisiä, ja vaihtelu oli tervetullutta.
Lisäksi minun "omituisena ominaisuutenani" oli kyky saada ihmiset avautumaan. Kolleegat oli seuranneet miten lähes kaikki omat potilaani tulivat vastaanotoltani nenät punaisina ja tyrskien!
- Mitä ihmettä sä oikeen teet niille?
- En mitään. Kuuntelen. Ojennan nenäliinoja ja taas kuuntelen. Jään rikkomiseksi tarvitaan vain muutama pieni kysymys, ja se on yleensä siinä. On paljon helpompaa motivoida potilasta hoitoihin, jos se ei perustu pelkästään rasvaamiseen ja ohjeiden luettelemiseen. Saatan tarjota kahvit, ja siinä yleensä kuulen sitten ne muutkin murheet. Puolison kanssa ei mene ihan putkeen, lapset on hankalia, raha-asiat painaa, koira on kipeä, anoppi kiukuttelee, työkaverit ei ymmärrä poissaoloja....jne...

Tähän ryhmääni kuului eräs kohta eläkkeelle jäävä mies.
Kävi sitten niin, että vointinsa paheni, ja koska verenpaineetkin huitelivat pilvissä, olin lähettämässä hänet lääkäriin.
Mies ei puhunut englantia, joten lähdin mukaan tulkkaamaan. Käyttämämme lääkäriasema oli taksimatkan päässä ja siinä matkalla miehen vointi entisestään huononi.
Vieras maa,vaimoa ikävä, kuumuus, pienoinen paniikkihäiriö ja paha mieli saivat miehen pois tolaltaan.
Lääkärinä oli herttainen nuori nainen, joka päätti lähettää miehen naapurikaupungissa olevaan sairaalaan tutkittavaksi.
Olin jo pyytämässä taksia, kun tohtori tuli sanomaan että oli jo tilannut meille ambulanssin.
Miehen olo oli vähän kohentunut ja hän halusi odottaa ulkona olevalla terassilla.
Istuimme siinä kolmistaan ja katselimme kaupungin valoja.
Jostain alkoi kuulumaan ujellusta. Näimme vuoren rinteellä olevalla tiellä hälytysvalot, ja ihmettelimme miten hirmuista vauhtia uskalsivat ajaa siinä serpenttiinillä! Joku muukin siis tarvitsi ambulanssia.
Hetkisen kuluttua piipaa-auto kaarsi lääkäriaseman pihaan, ja meille valkeni!
Nuori tohtorimme nousi ylös, ja laittoi kauhistuneena kätensä suun eteen! Voi ei!
Hän oli ikäänkuin unohtanut sanoa, ettei kyseessä ollut hätätilanne.
Piipaa-sedät juoksivat paareinensa rappuja ylös.
Seurasi keskustelu, josta en ymmärtänyt mitään. Lääkäri kääntyi ja viittasi kädellään Miestä, joka siis edelleen istui rauhallisesti terassin tuolissa.
Oletteko muuten koskaan kuulleet miten Espanjaksi kiroillaan?
En minäkään, mutta se tuli kuitenkin aika selväksi, että sedät ripittivät tohtorimme perusteellisesti. Siinä sanat sinkoilivat ja kädet heiluivat.

Pääsimme kuitenkin kyytiin, ja alkoi huikea matka kohti sairaalaa. Pojat olivat päättäneet, että mennään nyt sitten vauhdilla, kun kerran alkuun olivat päässeet!
Yritimme olla urhoollisia. Potilas ja minä. Nyt pelotti ihan oikeasti. Turvavöistä huolimatta.
Sairaalan pihalla autosta tuli ulos kaksi kalpeaa yhden sijaan...
Menimme sisälle ja potilas pääsi sankyyn. Istuin siinä vieressänsä ja odotellessamme lääkäriä mies alkoi tärisemään. Kaikki jännitys ja muu purkautui tällätavoin. Otin kädestänsä kiinni ja kun en muuta keksinyt kysyin jotta laulanko?
Mies nyökkäsi ja minä aloitin. Mieleen tuli lähinnä suomalaisia kansanlauluja, ja niimpä siinä sitten hoilotin Yhtä ruusua laaksossa ja Karjalan kunnaita...
Olin juuri päässyt Oksalle yyylimmmäälle, kun mies vilkaisi taakseni ja hymyili.
Verhojen raosta tutkivat meitä kolmet iloiset kasvot. Kaksi hoitajaa ja päivystävä tohtori olivat tulleet ihmettelemään..
Juu... köh.. hei vaan..Hola hola!

Pääsimme muutamien tuntien jälkeen takaisin hotelliimme miehen voinnin kohennuttua.
Hotellimme ruokailu oli jo päättynyt, mutta kävin kysymässä keittiöpäälliköltä, jotta oisko mitään huikopalaa mahdollista saada kun emme olleet syöneet moneen tuntiin.
Eteemme tuotiin kokonainen grillattu broileri hervottoman ison pottuannoksen kera, ja talo tarjosi! Olivat pahoillaan moisesta tapahtumasta ja halusivat varmistaa että mies voisi hyvin.

Kaiken tämän jälkeen päätimme, että kun olemme kotimaassa, tapaamme konjakin merkeissä! Olimme mielestämme ne ansainneet.

Tapasin miehen ja puolisonsa heidän tullessaan Helsinkiin päiväksi, ja kävimme ottamassa ne konjakit.

Tjaa... otimme kahdet varmuuden vuoksi.
Mietimme siinä samalla, että mitä on pii-paa espanjaksi?