Humputtelemassa

Nyt on sitten retkeilty ihan simona pitkin Hesaa. Ratikoilla. Käytiin vertailemassa eri linjojen toimivuutta, hinta-laatu-suhdetta, kuskien ystävällisyyttä, potkittiin ratikan renkaita asiantuntevasti nyökkäillen, tarkkailtiin matkustajia ja ihmeteltiin maisemia.
Kolmena päivänä testattiin seuraavat linjat: 3B, 3T, 4, 7A ja 10.

Erehdyimme kävelemään parina päivänä. En suosittele. Siinä tulee hiki ja jano. Janon sammuttaminen pääkaupunkiseudulla tulee kalliiksi. Meille tuli jano noin sadan metrin välein. Hiki iski vasta kotona, kun huomasimme ettei meillä ole mitään millä sammuttaa janoa.

Aloitimme seiskasta. Meidän piti päästä Hakaniemen halliin ja muovikauppaan. Hallista lihaa ja muovikaupasta pesufati.

Viuhdoimme kovasti kuskille, että älyää pysähtyä kohdallamme. Joku väittää, ettei tarttis, mutta mepä ei jätetty mitään sattuman varaan. Unohdettiin siinä kiireessä töniä muita sisäänpyrkiviä kyynerpäillämme, mutta päätimme korjata asian seuraavassa ratikassa. Se on nimittäin ihan must-juttu, jos meinaa olla aito keski-ikäinen tai mummo. Ja me edustetaan kumpaakin.

Aurooran sairaalan kohdalla ystäväni muisteli opiskeluaikojaan. En ollu silloin vielä syntynyt...
Pasilaan käännyttäessä minä muistelin poliiseja. Haikeena. Ystäväni katseli ulos, ja haukotteli tyyliin: " Joo, joo. On kuultu.. oli ne niiin ihania!".
Minua ei ole pidätetty. Olin töissä poliisilaitoksella.
Oli se vaan niin... ai että asiaan pitäis mennä. No oukei.

Viereisessä penkissä istui mies kassien, nyssyköiden ja kameratelineen kanssa. Katseli ympärilleen ja kysyi jotta "Where is Isopaja?"
Ystäväni puhuu loistavasti lontoota, ja hän tarttui kysymykseen. Mies oli saanut jokseenkin oudon ohjeen, jotta missä pitää jäädä pois. Minäkin halusin sanoa jotain, ja innostuksissani hönkäsin:" Du moste stanna häär, änd gou over the gatan,änd tsast streit öhed... tonne...!
Mies ymmärsi montaa kieltä! Se jäi oikeella pysäkillä pois! Matkustimme hetken aikaa hiljaa. Olimme niin tohkeissamme kun saimme puhua kieliä.
Menimme sillan yli länsi-Pasilan puolelle, missä ratikka pysähtyy muutamaksi minuutiksi. Sisään tuli kaksi naista. Meitä vähän nuorempia. Kulkivat edestakaisin melkein tyhjässä ratikassa. Tulivat uudestaan kohdallemme, ja päivittelivät.
- Mihin me oikeen mennään istumaan. Noi paikat on tarkotettu invaliideille ja vanhuksille eikä niihin voi istua.
Katselimme ihmetellen touhujansa. Sitten toisiamme. Huomasimme istuvamme tavallisilla paikoilla.
Emme voineet olla tirskumatta. Me siis olimme julkeasti laskeneet ahterimme terveiden ja nuorten ihmisten penkkiin! Voi meitä. Näkihän sen jokainen, ettei kumpaakaan voi sanoa enää nuoreksi ja kumpikin linkkaa. Toinen käy jo varaosilla, ja toinen köpöttää niillä mitä on jäljellä. Kumpikin näköjään ymmärrystä vailla...
Matka jatkui Itä-Pasilaan, jossa ihmettelimme ankeeta arkkitehtuuria. Miksi ihmeessä tehdään rumaa, kun vaihtoehtona on kaunis? Oispa taas kysytty meiltä ensin...

Huruteltiin pitkin Mäkelänkatua ja päästiin Sörnäisten kautta Hakaniemeen. Matkan varrelta löytyi kaikenmaailman ihmeteltävää. Monia kirppiksiä, pieniä puoteja missä myytiin josvaikkamitä. Ihan oikea Suutarinliike Oy, Brasilialainen sekatavarakauppa, vaatepuoti mistä saattaa löytää vielä laamapöksyjä, hattukauppa, biljardihalli, joka oli suurempi kuin kauppahalli, baari mistä saa kotiruokaa.. silakkapihviä ja lihapullia, alan-liike, mistä saa kotiin vaikka mitä kivaa, jos kehtaa poiketa ( tästä täytyy kirjoittaa oma juttunsa ) kolmekymmentäkahdeksan kapakkia, pubia, bupia ja ravintolaa...
-Kolme Kaisaa? Onks tuommonenkin olemassa? Sinne pitää mennä tutustumaan joskus.
Etnisiä ja vähemmän etnisiä kauppoja. Riisiä ja önniäisiä maailman toiselta puolelta, lastenvaunuja ja juu, näiden lisäksi vielä muutama kapakka.

Taaksemme istui pariskunta. Miehellä oli kova yskä. Äänestä ja tuoksusta päätellen oli nauttinut vahvat aamukahvit. Joka kerta yskiessään niskassani tuntui kuuma pölähdys. Hiukset hulmahtivat pölähdyksen voimasta. En tohtinut ajatella mitä kaikkea hiuksissani olisi matkan loputtua...
Hakaniemessä jäätiin pois.
Halliin mennessä nautimme ihmisvilinästä. Vilinä on ihan omanlaistansa joka kaupunginosassa. Hakaniemessä siihen sekoittuu liikenne, polkupyörän kellojen rimputus, vauvojen parku vaunuissa, karheansoraisaa puhetta, mummukoiden omanlaista kimeähköä puhetta, piipaa-autojen ujellusta, lokkien kirkumista.... elämää!
Hallissa on ihan oma tunnelmansa ja tuoksunsa. Heti tunnistin lapsuudesta hallin tuoksun! Kala ja liha ja pulla sekoittuneena kukkakaupan freesioihin.

Siitä on aikaa kun olen viimeksi käynyt, ja ihmettelin kuin Liisa Ihmemaassa, että onko sitä tälläistäkin lihaa vielä olemassa! Ihan paljaana tiskillä isoina klöntteinä. Ei vakuumissa marinoituina eikä pilkottuna mikrokokoisiin paloihin. Lihaa, jossa oli myös rasvaa mukana! Nam ja slurps! Ystäväni osti lammasta ja jauhelihaa, joka näytti vieläkin elävältä!
Kalapuodissa kuhaa ja siikaa. Hinta sama kuin olisimme käyneet Tiffanyllä! Emme ostaneet.
Leipäpuodista ostimme ihan oikeaa leipää ilman muovia! Makkarakaupasta saimme henkäyksenohuita siivuja ihanan suolaista meetvurstia, siskonmakkaroita ja kotitekoisia kaalikääryleitä. Ostokset pakattiin vanhanaikaiseen puotipaperiin. Siihen, mitä pentuna haettiin piirustuspaperiksi. En millään olisi lähtenyt pois...

Suunta muovikauppaan. Hakemaan sitä pesufatia, missä voisi liottaa kinttuja. Taaskin tuli lapsuus mieleen, kun kauppa oli yhtä täyteen ahdettu kuin silloin.

Kotia kohti automaatin kautta. Minä odottelin sivussa. Jono oli aika pitkä, ja siihen tuli vanhempi mies rollaattorin kanssa. Edellään oleva nuori mies antoi tilaa ja sanoi, ettei hänellä ole niin kiire, olkaa hyvä!
Voi että! Sain vaivoin hillittyä haluni mennä pussaamaan tuota nuorta miestä! Ihana onnenpipana tuli koettua.
Köröttelimme aikamme ja kyytiin tuli nuori mies. En ensin huomannutkaan häntä, mutta ystäväni kuiskasi korvaani:
- Eikös tuo ole juurikin sen näköinen, että" Sou what!"
Katsahdin, ja totesin samaa. Veikkaisin iäksensä 15 vee, jolloin kaikki on souu what, tai vähintäänkin mitä välii ja entäs sitten...? Ai niin ja: Aivan sama!
Meitä ois jotenkin naurattanu, mutta ei vaan voinu, kun se näytti niiiin angstiselta. Ois voinu lukee sen ajatuksen: "Mitä v***uu noi mummot hirnuu?"
Hus hautaan siittä!

Hopsista! Täs oli vasta ensmäinen päivä, ja näin pitkään tuli horistua!
Täytynee pätkästä tähän ja kirjotella seuraavasta päivästä erikseen. Se kertoo sitte siittä, kun leikimme Hienoo Rouvvaa Kaivopuistossa!


Ihan asiasta kukkalaatikkoon.
Vanhempi pilttini kävi äsken luonani kaffella.
En muista mistä se alkoi, mutta hän ihmetteli yhtä asiaa.
- On se kumma, kun nykynuoriso tekee näin ja näin! Siittä kirjoitettiin jopa Metro-lehdessä!

Kääk ja apua! Pilttini puhuu nykynuorisosta! Vastahan se ite oli vaipoissa... tai siis nykynuorisoo!
Minä olen totisesti 100vuotias!

IHQUU WAPPUU KAIKILLE!