keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Faktaa vaiko fiktiota?

Nainen on niiiiin kypsä!
Menemään vaikka erakoksi Lappiin,
pieneen punaseen tupaan koiruuden ja kirjojensa kanssa, että ei oo tosikaan!!


Paitti että puuttuu se tupa, punamaaali ja se pikkuruinen jutska, joka tekis tän maholliseks.
Oravannahat??

Ja heti seuraavaksi parenpi vaihtoehto ois se, että tää lähtis Irlantiin.
Jonnekkin huitulantuutinnevadaan,
lampaiden keskelle.
Pitämään lepokotia vanhoille menninkäisille ja keijukaisille.

Tai opettelemaan tinapillin soittoa.




" Nainen tunsi kuinka sydän löi ylimääräisiä lyöntejä,
ja veri pakeni kohti varpaita.
Voimattomuus levisi käsiin ja haarukka kolahti lautasen reunaan.
Hän tuijotti vastapäätä istuvaa miestä, eikä saanut sanaa suustaan.

Miehen pää roikkui laiskasti kun hän yritti kohdistaa katsettaaan naiseen.
Leuka jäi roikkumaan avoimeksi eikä silmäluomet avautuneet kuin puolitankoon.
Suupielessä kiilsi sylkipisaroita ja poskea koristi ketsuppiläntti.
Katse haritti jonnekin naisen taakse.

Hitaasti, h y v i n h i t a a s t i nainen veti henkeä,ja sanoi miehelle:
- Tämä jutttu on nyt taputeltu.
Tästä eteenpäin olet täysin omillasi!Tee mitä haluat.
Aivan sama miten lomasi vietät!

Nainen pyysi tarjoilijaa tuomaan laskun.

Kävelymatka hotellille tuntui kestävän ikuisuuksia, vaikka todellisuudessa siihen meni vain muutamia minuutteja.

Nainen manasi itseään.
Ja miestä.
Ja uudestaan itseään!
Halvatun TÖRPPÖ, sihisi nainen itseksensä.
Itselleen.

Miten hiivatissa olikaan mennyt niin kertakaikkiseen halpaan, ja uskonut ystävänsä vakuutteluita, että kaikki menisi hyvin, eikä entisiä ongelmia enää olisi.
Niitä, joiden vuoksi heidän oli mahdotonta olla yhdessä.

Nyt ei ystävyyskään enää ollut vaihtoehtona.
Sen vaihtoehdon oli mies juuri äsken vetänyt kurkusta alas.

Yksi lause oli saanut naisen vihdoinkin tajuamaan, että tuota ihmistä hän ei enää ikinä halunnut elämäänsä.
Ei edes ystävänä.
Tai varsinkaan ystävänä.


Nainen muisti, kuinka mies oli hurskaasti sanonut lopettaneensa juomisen.
Mitä nyt muutama kalja illassa.
Eihän sitä nyt etelään kannata lähteä juomaan... ja juu, ei ainakaan salaa joisi, vaan rehdisti sen, minkä joisi.

Mies vakuutteli kolmen soiton verran ennenkuin nainen suostui.

Muutama päivä meni mukavasti.
Oli jopa hauskaa.

Sitten ei enää ollutkaan.

Mies kehui pitävänsä aamu-uinneista ja lähti tormakkaasti ennen naisen ylösnousua altaalle uimaan.

Ei vaan sattunut tajuamaan, että nainen kuuli kuinka mies otti rahaa kämmeneensä ennenkuin lähti.

Hotellin uima-allas oli kyllä ilmainen.
Altaan baari ei.

Nainen istui parvekkeella kun mies tuli takaisin melkoisen pitkän ajan päästä.

Mies tuli naisen lähelle ja päästi suustaan maltaisen röyhtäyksen.

- Oot tainnu hörppiä sitä allasvettä vähän enemmänkin?
- Nooooh.. yhen pienen kaljan..kyllähän säkin otit sitä sun konjakkia...?

Tämä oli alku Naisen elämän helvetillisimmälle lomalle.
Ikinä!

Kaikki ne asiat, mitkä kuuluvat kuvaan silloin kun Jeppe juo, palasivat yksitellen miehen käytökseen.

Mies heräsi öisin vessareissulle useaan kertaan.
Ennen vessaa aukesi jääkaapin ovi, kuului sihahdus ja juomisen jälkeen mojova röyhtäisy.
Takaisin tullessa aukesi kaapin ovi, ja vuorossa oli konjakki.
Suoraan pullonsuusta.
Nainen ei malttanut olla hiljaa, vaan tokaisi:
- Onko ihan pakko suoraan pullosta?
Mies säpsähti, koska ei huomannut naisen näkevän kaiken vuoteestaan.

- Sulla ei oo kuule mitään varaa sanoa juomisesta;mies kivahti.
- No juu en lasiin sylje, mutta en myöskään vedä pohjia yötämyöten.

Aamulla mies meni taas harrastamaan "uimista".

Päivisin miehen puheet alkoivat jo olla melkoista tankkaamista ja jänkkäämistä.

Eräänä aamuna mies tuli parvekkeelle ja istui naista vastapäätä, kumartui ja alkoi rapsuttelemaan jalassansa olevaa kovettumaa.
Sai kuin saikin siitä palasen irti ja...
... pani saaliin suuhunsa.

Nainen kiljahti!
-Mitä herrantähden sä teit???

Mies katsoi naista laiskasti ja totesi:
- Kaikkihan rupia syö!

Alkuillasta mies halusi tietää milloin mentäisiin syömään.
Nainen halusi vielä odottaa, mutta katseltuaan miehen sameaa katsetta päättikin, että oli parasta lähteä vielä, kun mies olisi jaloillaan.

Ravintolassa mies tilasi vähän paremman filepihvin ja viitoi tarjoilijalle.
- Ich... I..no emmänyttiiä sitä sanaa, mut sitä punasta!
- Punasta...sun lasissas on jo viiniä; nainen sanoi.
- No ei ku sitä p u n a s t a... sitä maustetta!!
- Ketsuppia????
- Joooo just...LOS KETSUPPOS sammalsi mies!

Tarjoilija katsoi naista ja kohotti kumiaan...
- Juujuu, herralle ketsuppia sisäfileeseen, nainen huokaisi.
Tarjoilija kumarsi ja toi herralle mitä herra halusi.

Ruokailu sujui hiljaisissa merkeissä.

Mies ei jaksanut syödä kaikkea, vaan lopetti.
Otti pellavaisen lautasliinan, niisti siihen nenänsä ja laittoi sen puoliksisyödyn annoksen päälle.
Ja röyhtäisi.

Nainen ei voinut olla hiljaa, vaan ihmetellen miehen alkeellisia tapoja totesi, ettei lautasliinaan niistetä, eikä sitä ainakaan sen jälkeen tällätä lautaselle ruoan sekaan.

Mies tyhjensi täysinäisen viinilasinsa kerralla ja jäi tuijottamaan naista.

Tämän jälkeen hyvin sammaltavalla äänellä lausui sen yhden lauseen, jonka jälkeen kaikki oli ohi.
Mies oli arvostellut naisen läheistä.
Ykskaks vailla mitään pohjaa.

"Nainen tunsi, kuinka sydän löi ylimääräisiä lyöntejä, ja veri pakeni kohti varpaita....


Loppuloman nainen vietti itsekseen.
Ei voinut sietää miehen läsnäoloa, ei tuijottavaa katsetta, ei jatkuvaa kyselyitä mihin nainen meni, milloin tulisi, meinasiko nainen syödä tänään, huomenna, ylihuomenna....

Kerran nainen poikkesi päätöksestään olla missään tekemisissä, edes puheen asteella miehen kanssa.

Mies meni yölliselle vessareissulleen.
Äänistä päätellen miehellä oli ripuli.
Mies nousi pöntöltä ja tassutteli jääkaapille.
Avasi oluen ja....
- Onko sulla mahatauti; nainen kysyi?
- Noo vähä löysä...
- Voitko mennä takas, vetää sen vessan ja p e s t ä k ä t e s! Mä en halua mitään tautia kiitos!
Mies tassutteli takaisin vessaan.

Aamulla kun nainen meni sinne vuorostaan, häntä oksetti.
Hoitajan taustasta huolimatta.

Vessanpytyn takareunassa oli sitä itseään.

Samoin vessapaperirullan viimeisessä palassa.

Ja käsipyyhkeessä.


Nainen laski aamuja.

Kotimatkalla nainen ja mies istuivat eri puolilla konetta.

Kun kone vihdoin laskeutui lentokentälle ja nainen odotti matkalaukkuja, mies sanoi naiselle:
- Minä voin kyllä odottaa ja auttaa sen nostamisessa hihnalta kun se tulee..
- Ei kiitos tartte, mä pärjään. Mua tullaan hakemaan..
- SÄ ET SIIS HALUA ETTÄ MÄ OON TÄSSÄ, sanoi mies kovalla äänellä niin, että ihmiset kääntyivät katsomaan.
- Juu! En halua!

Mies kumarsi, kätteli, sanoi kiitos ja näkemiin.



Se on nyt taputeltu.


Sau!

11 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Toivon että on fiktiota.. tai ainakin väriteltyä faktaa!

isopeikko kirjoitti...

Se on faktaa. Mutta fiktioksi kirjoitettua. Vähän paljon siistitty tarina. Peikko luulee, että paljon jäi kertomattakin. Mutta hyvä näin. Neuvoja ei ole. Mutta peikko on kyllä tykännyt vaikka Lapista ja menee joskus isona vaikka Afrikkaan.

Mk kirjoitti...

No voi, nyt mie ymmärrän siun Facebook-päivitykset.
Olen nimittäin "vakoillut" sieltä miten reissu meni.
Eli ihan persiilleen.
Vaikka tämä juttu olisikin ollut pelkkää fiktiota.

Amalia kirjoitti...

Huh huh! Varmaan hepotti, kun nainen tajus et on loppu.

arleena kirjoitti...

Tämä on faktaa hyvin monessa parisuhteessa ja faktan jälkeen ei enää ole sitä parisuhdetta.

Mutta lopulta hyvinhän se meni, ei tuosta olisi mitään tullut. Mies sen lopulta ratkaisi ja nainen teki päätökset.

Anonyymi kirjoitti...

Jokseenkin jäly tarina. Siinä eu huumori kuki edes rivien välissä.

Iisi

Deme kirjoitti...

Joskus totuus on tarua masentavampaa :(

liskonainen kirjoitti...

peesaan Mk:ta, tätä olen jo vartoillutkin.

paskareissu, mutta tulipa tehtyä.

seuraavaksi tulet lopelle. täällä ollaan sivistyneempiä.

sau!

vilukissi kirjoitti...

uskon, että rakastit ratkaisun jälkeistä hetkeä! Tekee kipeää mutta ilman suurta kipua ei tule kivutonta aikaa! Ihailen katsoisin suhun, jos tässä olisit! Kaikki eivät tuohon pysty vaan vuodesta vuoteen kärsivät, toivovat ja isosti pettyvät. ja valittavat, vaikka ratkaisu olisi omissa käsissä. Toista ei voi koskaan muuttaa. Elämä on liian lyhyt jatkuviin pettymyksiin. Sinä Rohkea Nainen!

Anonyymi kirjoitti...

Näitä sattuu. Toivottavasti Tallinnan reissu korvas edes jotain siitä etelän "lomasta". Siellä ei onneks kukaan tilannu sitä ketsuppia.
Seuraavan seukun kun löydät niin tuo se ensin näytille kelpaako vai ei. Me kyllä osataan katsastaa ne.

Isosisko

Vallaton kirjoitti...

No huh huh! Oikean päätöksen teki nainen.