Mummi joskus sano sillai wiisaasti:
"Itku pitkästä ilosta
pieru paljon nauramasta."
Tääpää on naurannu viimeaikoina aika ja paljon.
Lähinnä ittelleen.
Ja kaverille.
Yhessä.
Siinnä ei oo kyllä mitään uutta, mutta nyt alkaa tuntumaan siltä että menee jo säälittävän puolelle.
Ja jos oikeen tarkkaan miettii, nii pikemminki tän ja sen ois kannattannu ehkä parkuu.
Jos oisvat ällänneet.Mut eihä ne sit ällänny.
Lauantai illan huumaa saarella:
- Onks siul mittää suunnitelmii illaks?
- Ei oo.
- Tuutsie tänne?
- Tuun.
- Mennääks tuonne asuntovaunuun istumaan?
- Juu mennää.
Tonkkaviini pöytään ja Teppo ja Tuppu soimaan.
- Ollaks vähä romantillisii?
- Juu ollaan.
Panimme kynttilän palamaan ja nostimme narisevat kinttumme soffalle.
Kuuntelimme Mattia ja vähä Teppoaki ja heiluimme musiikin tahissa.
Ja hoilotimme mukana.
Niikö aina, puhe siirty miehiin.
Tai siis siihe, et ko niit ei sillai just nyt oo jonoks asti.
No okei, ei oo ollu herratiesmillon!
Tai olis, jos ei oltas nii kranttuja.
Vähä oli sitte pakko vaa muistella, et millasta oli sillo ku... ja juu herttinen sentään sellanenki kokemus oli joskus.
Aattele.. mite sekii oli päässy unehtumaan???
Jaoimme kokemuksia keskenämme.
Rätkätystä riitti nii, että meinas pissit tulla housuun!
(Yleinen ongelma näin keski-äkäisillä!)
Paitti että ystääväni ei viel oo sellane.
- Oonksmie kertonnu Aunesta ja Tyynestä ja siittä kapulasillasta?
- Et oo.
- No. Tää on siis totta ja tapahtu sillo ku olin kroonikko-osastolla töissä.
"Kahden hengen huone ja huoneessa Aune ja Tyyne.
Aune oli vaalea, pyöreä ja erittäin kiukkunen mummukka itä-Suomesta.
Tyyne oli tumma, pikkarainen ja erityisen lempeä mummukka sieltä samasta paikasta.
Mie ja sie olivat ainoita yhtäläisyyksiä.
Aune ei ikinä hymyillyt.
Tyyne hymyili aina.
Menimme kolleegani kanssa tekemään "kuivitus-kierrosta."
Tyyne siinä jutusteli hoidon lomassa.
- No onks siul jo sulhane katottunt?
- Juu onhan se.Sillee tavallaan...
- Voi että miusta on sitte mukavaa sellane.Kyl mie muistan ko mie olin nuor ja riiustin poikien kaa! Voi että!
Viereisestä petistä kuului Aunen äksy tuhahdus:
- Sie se et oo kuitenkaa ikinä miestä saanu!
Tyyne hiplasi hymyillen peittoansa, kääntyi ja vastasi:
- Voi veikkonen sinuu Aune!
Kuule niist mulukuist joit miul on ollu, sais kapulasillan vaikka ruottiin asti!
Hetken oli aivan hiljaista.
Sitten Aune nosti päätään ja kivahti:
- Arvasinhan mie! Huora sie oot!!!
Repesimme kolleegani kanssa ihan hervottomaan kikatukseen ja ihme ja kumma!
Jopa Aune HYMYILI!"
Tirskuimme tälle jutulle ystäväni kanssa maha kippurassa..... kunnes...
- Tiiätsie mitä?
- No?
- Tää on aika säälittävää.
- Ai niikö mikä?
- Täs myö istutaan lauantai-iltana kahestaa tunnelmoimassa ja vingutaa ettei mitää tapahu.
- ?????
- Tiiätsie muuten mitä sit kans?
- No?
- Myö ei muute enää ikinä taijjeta saaha!!!
- Ou nou...
- Meist tulee Aune ja Tyyne...
- Kumpi sie oot?
- No Tyyne tietenkii!
- Nonnii! Ja mä oon sitte Aune. Kivat sulle!
- Ai mitenkä nii?
- No Tyyne sentää sai!
Se on sau!
t:Aune
