Tämmönen olo.

Koneeni yläreunaan olen teipannut lehtileikkeen otsikon:

" Vedät
puoleesi
sekopäitä."

Sain sen kolleegoiltani poliisilaitoksella.
Osuva kuin nenä puussa.

En ymmärrä mikä ihme hullu-magneetti mun ottaani on asennettu!
Mikä sekopäiden mehiläiskuningatar musta on oikein tullu!


Jokkut väittävät, että koolla ei ole väliä.
Höpöhöpö!
On sillä!
Minä haluaisin ehdottomasti tavata Suuren Sanansa Mittaisen Miehen!
Kokoa XXXLLL!
Jolla on Vain Ja Ainoastaan Vilpitön Ja Hyvä Luonne!

Mulla on vihreät silmät.
Jostain käsittämättömästä syystä, silmäni vaihtavat väriä kohdatessani kiinnostavan ihmisen.

Niistä tulee joko ultramariinin- tai preussinsiniset.
En huomaakkaan, kun mies jo taputteleekin tyytyväisenä täyttä massuansa, ähkäisee ja jatkaa matkaansa.

Syötyään sanansa.

Jälkeenpäin huomaan, että minua on juurikin kustu silmään.

Kadmiuminkeltaisen ja preussinsinisen yhdistyessä, muutun taas omaksi itsekseni.
Silmistäni tulee vihreät.

Silti löydän itseni aina Teletappien tapaan hokemasta että "Uuudestaan ja uudestaan!"


Täytynee hommata piilolinssit.
Värin sijaan haluan tekstin.

Oikeaan :Olen
Vasempaan :Hölmö
Nenänvarteeni tatuoisin sanan Totisesti.

Jotta se, joka tulee seuraavan kerran yrittämään, voi lukea silmästä silmään tekstin:
OLEN TOTISESTI HÖLMÖ

Kuka sitä nyt valmiiksi hölmöä kehtaisi....

Jätin omakuvani tuossa ylhäällä mustavalkoiseksi.
Ei oikein värit nappaa just nyt!

Unehtu:
Kuva on siis kaverin minusta ottama.
En itse ole osallinen siihen millääntavoin.

Hauskaa liikonvoppua!

Mulla on ollu vähän niinsunnäin viikko.

Maanantai: Loistava päivä kaikinpuolin.

Tiistai: Nooo...

Keskiviikko: En tiennyt, ettei ole tiistai, ja olin menossa jäsensaunaan kovasti innokkaana, kunnes mulle sanottiin ettei siis edelleenkään oo tiistai.
Sain manguttua oman vuoron, ja kah! Tiistai tai ei, päivä päättyi loistaviin ittelämmitettyihin löylyihin.
Nenänpää nokisena ja pässinkakkaa tossunpohjissa kirjoittelin saunapäiväkirjaan kaksisivuisen jutun siittä, kuinka mulla olikaan hauskaa.

Torstai: Ihan syvältä!"#%&&/*ô!!!

Perjantai: En oikein tiiä vielä miten tää päättyy...
Tod.näk.fi se tulee olemaan #%()%##/=:n ja ihansaman väliltä.

En usko päätyväni sen leveäharteisen merikarhun syleilyyn, sen vihdoinkin mut vuosien etsimisen jälkeen löytäessään. Enkä luule sen kantavan mua sinne meidän yhteiseen tulevaan pikku mökkiin, siellä pikku saarella. Enkä usko meidän pikku pilttien kirmaavaan meitä vastaan.
Koska niin ei vaan voi enää käydä.
Koska mä en enää taho tehä uusia pilttejä.
Koska jos mä tekisin, nii sitte mulle pitäis asentaa uudet vermeet.
Sitäpaitsi mä oon kohta ittekkin taas jo vaippaikäinen, ja haluaisin nyt vaan olla rauhassa.
Kiitos.


Todennäköisempää on, että joku lomillelähtevistä varusmiehistä pui mulle nyrkkiä tahi näyttelee käsmerkkejä, kun mä ajelen Jorma-Kyllikilläni keskellä tietä h i t a a s t i.
Täällä on nopeusrajoitus 20km ja ne pennut ajaa ainakin satasta.
Siis jos mä en olis siinnä letkan etupäässä pitämässä niille rotia!
Kauhee homma joka perjantai, kun pitää kytätä tuolla puskassa, et millon ne pääsee.

Sitä mä en vaan tajua, kun ne on jättäny siittä PEACE-käsimerkistä sen toisen sormen tykkänään pois!
Ne näyttää vaan yhtä.
Mä näytän niille takasin kahta, ja hymyilen kauniisti.
PIIIIS!
RAUHAA TEILLEKKIN POJAT!

Jos mun Jorma-Kyllikissäni ois stereot, niin mä soittaisin niille samalla tätä kappaletta.
Kajarit täysillä.
Täs on semmosta syvää ajatusta rauhasta!
Alkuperäisessä versiossa on muuten niitä käsimerkkejä eri ihmisten näyttämänä.
On Lennonia ja Yoko Onoa, Pekka Puskaa ja Klinttonia....

Tärkeintä tässä on kuitenkin hyvät sanat, ja ihana rytmi.
Koittakaas olla ketkumatta kertosäkeen aikana!





Ai juu. Meinas unohtuu laittaa kuva siittä saunasta.
Se on tässä.





Oikein hauskaa liikonvoppua kaikille!

Ei Enää Nuori- nainen syynissä

Nainen painoi Stop-nappia.
Bussi pysähtyi kitkuttelevin liikkein, ja se tuntui kipeässä polvessa.
Onneksi pysäkki oli aivan sairaalan vieressä, eikä tarvinnut linkutella pitkää matkaa.

Lämmin ailahdus kävi naisen lävitse, katsellessaan tuttua rakennusta.
Ensi visiitti tuli tehtyä v.65, kun tuli hypittyä narua.
Vauhtia piti ottaa rinteestä sillä seurauksella, että lonkka meni sijoiltaan.
Kolme kuukautta siinä meni. Osa ajasta vedossa maaten, ja loput kipsin kanssa kinkatessa.
Se oli melkoisen vaikeaa aikaa pikkulikalle, jolla oli tuli persuksissa kaikenaikaa.

Seuraavaksi paikattiin murtunut ranne, ja sitten meni...
No. Tutuksi tullut lääkäri saattoi vain huokailla...
Näistä käynneistä sai nainen kipinän, että hoitajaksi pitää päästä!
Pääsihän se, ja tämä sairaala olikin naisen ensimmäinen työpaikka hoitajana.

Nainen linkutteli kohti sisäänkäyntiä, ja astui sisälle aulaan.
Tuttu tuoksu tulvahti sieraimiin.

Istuessaan pitkällä penkillä odottaessaan omaa vuoroaan röntgeniin, oli naisella aikaa katsella tuttuja seiniä, ja tarkkailla ihmisvilinää.
Silmiin sattui kyltti jossa luki:
Arvoisa Asiakas!
Olemme luopuneet kättelystä hygieniasyistä!

- Ja pöh!
Ennen niitä käsiä pestiin ihan saippualla ja vedellä. Nyt näkyi käsihuude-pötiköitä joka ovensuussa.
Kohta ollaankin sitten niin steriilejä, että aivastus saa aikaan paniikin!

Vastapäisellä seinällä oli kyltti.
Olkaa hyvä ja ilmoittautukaa röntgentoimistossa.
Var god och anmäl er på röntgenexpeditionen.
- Miksi tuo röntgenin lausuminen on aina yhtä vaikeaa? Väkisinkin se vääntyy rönkteniksi...

Kyltin vasemmalla puolella oli kaksoisovet, joissa toisessa luki Sähkökeskus, ja toisessa Sänkyparkki.
- Heh, vois kuvitella, että laittavat potilaat sinne lataukseen sänkyineen päivineen...
Tuossa oli ennen liinavaatevarasto, nainen muisteli.
Huoneeseen 2 ilmestyi punainen valo.
Kone käytössä.Pääsy kielletty.
Jaaha. Tässä menee sitten vielä tovi.

Ihmisiä kulki käytävällä.
Osa henkilökuntaan kuuluvia, osa potilaita ja omaisiaan.

PLIMPLOM!
Hissin ovet avautuivat, ja toisiinsa nojaileva pariskunta astui ulos hiukkasen horjuen...
Ei tainnut olla kyse romantillisesta nojaamisesta, vaan yrittivät tukea toisiaan koska lattia näemmä keikkui silmissään.
Mitään en ole otthanut-tyyliin.

Ohitse hyppeli hassusti virnuileva nuori mies, jota nainen epäili lääkäriksi.
Ellei sitten lääkärintakkia saanut nykyään pitää muutkin.
Muutoin olisi sopinut vaikka potilaaksi siinä tyttömäisesti hypähdellessään kohti kansliaa.
- Joopa joo!
Mun tuurilla just toi pyytää mut sisään...nainen mutisi itsekseen.

Sänkyjä kuskattiin suuntaan ja toiseen.
Joistakin matkustajista näkyi vain nenänpää peiton alta.
Monissa kaiteissa roikkui pusseja ja pulloja. Katetreja ja pissapusseja. Letkuja tuli ja letkuja meni.

-Ihan kuin Rölli-peikon Tulitikku-laulussa.
"On tuli-tikkuja ja meni-tikkuja,Tikkuja tuli, ja tikkuja meni" hyräili nainen....
Onneksi ihan hiljaa...

Nainen muisteli erästä iltavuoroaan alakerran tapaturma-asemalla.

Nuori nainen oli niinsanotussa shokki-huone-vuorossa, ja odotettiin potilasta.
Potilas oli jäänyt puristuksiin metallisen pöydän ja bussin väliin huoltohallissa.
Jarrut olivat pettäneet.
"Punaisen puhelimen" soidessa, tiedettiin, että oli tulossa ns. pahempi tapaus.
Kun potilas tuotiin, ei ollut aikaa siirtää potilasta toisille paareille, vaan piti lähteä samointein leikkaus-saliin.
Nuori nainen oli pienin kaikista,vain 48kiloinen ja hänen tehtävänsä oli melkoinen.
Hanskat käteen ja potilaan päälle istumaan. Kummatkin nyrkit suoraan reidessä olevaan valtavaan aukkoon. Ainoa konsti yrittää hillitä massiivista vuotoa.
Siinä sitten´yksi hoitaja tuki Nuorta naista, että pysyi vauhdissa paikoillaan.

Paareilla suoraan leikkaus-saliin, jossa kirurgit olivat jo valmiina.
Eipä jäänyt aikaa suojatakkien pukemiseen saati muuhun sterilointi-hommiin.
Päivystäjä sanoi laskevansa kolmeen, ja Nuoren naisen tuli varovasti vetää nyrkkinsä haavasta.
Reiteen oli saatu jonkinmoinen staasi aikaiseksi, ja nainen sai nousta potilaan päältä.
Kyllä siitä noustessaan tärisi sekä Nuoren naisen kädet, että jalat!

Tänäkin päivänä nainen muistaa tuon tunteen.

Ovi aukesi, ja röntgenhoitajaksi paljastunut nuori mies pyysi rouvan sisälle.
Housuja ei tarvinnutkaan otta pois, vaan lahkeita vähän käärittiin.
No. Varmuudenvuoksi oli sentään laittanut puhtaat ja EHJÄT kalsongit jalkaansa, koska niin oli opetettu.
Että aina pitää olla, jos vaikka joutuu sairaalaan.

Siinnä kuvattiin ja väänneltiin, ja homma hoitui nopeasti.
-Kiitos, ja nyt voitte käydä odottelemaan, niin saatte lausunnon mukaanne.

Nainen linkutti laittamaan kenkiä jalkaansa.
- Voi per..PAHUS livahti naisen suusta!
Muuten kaikki hyvin, mutta TOTTAKAI toisessa sukassa oli pottuvarpaan mentävä reikä!
- Ja nyt se varmaan ihmettelee, että ompas siinä hompsantuusa rouva!
Siis se hoitajapoika ihmettelee, ei se varvas....
Äääh!

Tovin odoteltuaan, toi poika kuvat ja lausunnon naiselle.
-Olkaa hyvä.
-Kiitos, vastasi nainen, ja oli hilkulla pyytää anteeksi rikkinäistä sukkaansa.

Nainen luki lausunnon, ja arveli tajuavansa siitä jotain.
-Romu mikä romu!
Saunan taakke tästä joutaa.
No näillä jononpurku-nopeuksilla kinttua ei ihan heti huomenna leikata.

Joskus sitten sydäntalvella, kun on tarpeeksi liukasta hiihtää kainalosauvoilla...


Tässäkohtaa ISO HALAUS JA KIITOS MAAILMAN PARHAALLE TYÖTERVEYSLÄÄKÄRILLE!
Se vaan otti ja lähti meiltä pois, eikä me tiedetä, että hoitaako meitä enää kukaan.
Ikinä.

Sit tää niiku pitäis tämmösistäkii!

Tämän vilukissiltä saamani napin myötä kerrotaan 5 asiaa, joista pidetään.
En nyt laita tähän niitä lapsia tai läheisiä.
Musta kuulostais jotenkin erikoiselta, jos ne pitäis mainita erikseen.

Sitäpaitsi sana PITÄISI olla Rakastaa. Kumpienkin kohdalla.
Olen vieläpä niin intohimoinen, että sanasa Rakastan on mielestäni jotenkin liian vähän ärriä. Se pitais olla että RRRRakastan!

Ja samaten saatan toisinaan toivottaa heidät tervemenneksi alimpaan hiiten. Kummatkin.
Luulen heidän ajattelevan samoin.

Tai kuten Rummukaisen Vilippus vaimolleen:
-Kyllä minä sen TIEDÄN!


No tässä nää viis sitten ois. Ei missään järjestyksessä.

Minä siis PIDÄN tämmöisistä:

1.Keskustelusta, jossa ei jämähdetä jänkkäämään, vaan joka on antoisaa ja leppoisaa molemminpuolin. En tarkoita niitä " Nyt kuule puhutaan-juttuja", vaan spontaaneja tuostavaan-turinointeja. Ihan vaikka mistä.
Ja ihan vaikka missä...

2. Tilanteista, joissa ei tarvitse puhua mitään, eikä siltikään ole tyhjä olo. Hiljaisuuden kuuntelemisesta. Tahi tuleen tuijottelusta, rätinöineen ja savun tuoksuineen. Tämä on kyllä ehdottomasti antoisempaa kahdenkesken.
Se hiljaisuuden jakaminen.

3. Ihmisten tarkkailemisesta. En kyylä-mentaliteetilla, vaan uteliaisuudesta ja oppimisen halusta.Imeä salaa kokemuksia ja häpeämättä kuunnella, mitä ihmiset suustaan päästävät.
Ihan ittekseen paheksua yhtä, ja kiitellä toista. Sortua olemaan jopa inha.... kiäh kiäh...
Se on erittäin hauskaa ja terweellistä. Suosittelen:)

4. Hyvän olon tuottamisesta.
Se ei maksa mitään, mikä pitää näin persusaukisen ottaa huomioon.

5. Läheisyydestä ja lähellä olemisesta. Muuttamatta tarvetta riippuvuudeksi.

Jaaha...
Nää loppu jo.
No halipatsuiba!

Nyt en vielä jaa etiäppäin, ennenko taas haen sen ohjeen, jotta kui se linkkaaminen menikään....
Toi vilukissin linkkaus tuli vahingossa, kun kopsasin sen ...ööö enmuistamiten...

Ei mene se mun kaaliini helpolla.
Varsinainen PÄSSINPÄÄ!!!

Mistä muuten pässinbään tunnistaa?





...korvista...?

Jorma-Kyllikki nöksähti.

Jorma-Kyllikki joutui nyt tuonne pyörätelineeseen. Meille tuli vähän väittelyä siittä, jotta osaako polkupyörä oikeesti kirjottaa.

Nyt se mököttää.

Noissa edellisissä kuvissa oli oppaanamme Essi.
Kovasti olivat ihmiset tyytyväisiä, kun kertoi niin mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja Santahaminan historiasta ja luonnosta.

Essi on oikeesti mies.
Mä oon sit oikeesti nainen, vaikka mun nimi on Arska.
Ja täs yhes reissussa opas oli Jarmo.
Sekin on oikeesti mies.

Meil on tääl vähän tällästä....

Tuolla Papinlahdella on vanhan Upseerikerhon eli Casinon kivijalkaa viellä jäljellä.
Se rakennettiin 1800-luvun lopulla, ja sitten se palo poks poroksi!
Siihen ympärille on kasvanut aivan huikean kaunis puusto ja keväisin se on täynnä valkovuokkosia.
En muuten valehtele yhtään melkeen, mutta siellä ihan varmasti asuu keijukaisia.
Tälläisestä portista sinne pääsee:



Tuolla kierroksella löytyi sitten ihan tämmönen museoviraston viikinkihaudaksi rekisteröimä kumpare.On vielä jossain kartoissakin merkitty muinaismuistoksi.
No sepä sitte myöhemmin osottautui ihan muuksi.
Se on ruutikellari!
KaBUMM!


No ei se sitte onneks posahtanu, ja päädyttiin rantaan.
Mun oli pakko mennä tutkimaan tätä :


Jos ei toi oo peikkojen kolotus nii mikäs sitte?

Tässäkohtaa tuli fiilis, että nuo kivet ei taida olla ihan pelkkiä kiviä, koska heti kun päänsä kääns, nii tuli tunne, että ne avas silmänsä.



Tuos tuli jo niin jännät paikat, että piti ettiä huussi.
Ei löytyny ku tämmönen ikäloppu bajamaja...



Se on rakennettu siis joskus kivisateen aikaan n.1900-luvun alkupuolella.
Aatelkaas. Se oli komendantin yksityishyyskä! Ja sitä sitte varusmiehet lämmitti, jotta ei ahterinsa ois paleltunnu pakkasella.

-Mitä teet siellä armeijassa?
-Lämmitän paskahuussia!

Tien toisellapuolla on sitte tavisten veski. Kuudesti laukeava.
Niin, siinä on siis kuusi reikää vieretysten.
Se se on ollu hilpeetä :)

En sitte voinu mennä sinnekään, koska siellä oli jo joku...


En jääny oottamaan, jotta onko se pieni vaiko iso.
Se joka tossa näköjään asuu.

Tien toisellapuolen nimittäin asuu saaren oma kummitus.
Tai yks niistä.


Tässä seuraavassa pytingissä asustaa monta perhettä.
Ovissa lukee mm.Pohjanlepakko, Vesisiippa tai Viiksisiippa.
Postimiestä vähän hirrrvittää mennä tähän taloon....



Olimme tuolla saaren itäpuolella, kun ykskaks aurinko hävis.
Sitten kuului sama musiikki kun siinä yhdessä avaruusleffassa, jossa ne kommunikoi tälläi: tii daa DII daa...

Ja TÄMÄ vyöryi päällemme:



... ei auttannu ku polkasta Jorma-Kyllikki käyntiin ja sotkea tuhatta ja sataa kotio.
Mä olin ihan varma, että ne tulee ja sieppaa meidät jollain hissijutskalla mukaansa.

Minä sitte kastuin.

Jorma-Kyllikki oli selvästi vahingoniloinen.

Jorma-Kyllikki tarinoi. Eka osa.

Mun on nyt pakko kirjottaa, kun oon saanu pitää sellasta kyytiä koko viikon ton emännän polkiessa mulla pitkin saarta ku heikkopäinen.


Se on kuulkaa rankkaa puuhaa.
En oo ensinnäkään enää mikään uus peli, eikä toi emäntäkään oo mikään "keijukaiskuningatar".
Siinnä on ollu satulan jouset kovilla!
Etukumikin on niin hapero, että oon tosissani pelänny että millon tuo pauka ajaa jonnee juurakkoon, ja se on sitte siinnä.

Lisäksi se on saanu kameran lainaks, ja sitä on sitte pitänny kuskata pitkin pöpelikköä.
Onneks se ei jaksa polkea niitä ylämäkiä, niin oon saanu välillä vähän levätä.

Se urakka alkoi siittä, kun se meni lupaamaan ittensä perävahdiksi noille saarikierroksille.
Elikkä se piti vahtia, että fillaroitsijat pysyivät letkan mukana, eikä kukaan jääny matkanvarrelle haahuilemaan.

Ja sitten se vielä innostu siittä kamera-jutskasta niin, että mua vietiin ku vierasta pyörää...
Jos multa kysytään, niin se polkeminen teki sille kyllä ihan hyvää!
Vähän vaan harmitti, kun se meni pitkin mettiä ja jätti mut sitte jonnee huitulankuuseen keskelle ei mitään!

Se on nimittäin ihan ässä eksymään, ja olin ihan varma ettei se välttämäti ois mua enää löytäny sieltä samaisesta huitulankuusesta.
Se on muuten joskus eksynyt kotiin mennessä kerhollekkin, vaikka ihan selvät maamerkit ois johdattannu kotio!

No juu.

Tässä ois sitten tän valtavan rääkin ja kohelluksen tuloksena niittä kuvia.
Se ei oo kyllä mikään ässä noissa hommissa(jos multa kysytään).
Kattokaa vaikka!
Mä oon melkein jokaisessa kuvassa vaan puoliks näkyvissä, ja yleensä ahterikulmasta kuvattuna!

Ihan epistä

Tästä tää niiku alkais.
Ne oli kaik yhes koos Maanpuolustuskerhon eessä.


Sitten ne ajeli Teerisareen rapsuttelemaan pässejä!



Sitten jatkettiin matkaa kohti MPKK:n kampusta.
Okei en mäkään ois tienny mikä se on, mutta kuulin kun joku sanoi Maanpuolustuskorkeakouluksi!
Siellä oli tämmönen hieno muistomerkki.
Se on pystytetty Viaporin, elikkäs Suomenlinnan pommitusten yhteydessä kuolleiden 63:n matruusin ja sotilaan muistoksi.



Ja sitte suhattiin Saharanlaitaa museotielle.
Se on oikeasti tykkitie, jonka Venäläisten vankeina olleet on käspelillä rakentaneet joskus 1800-luvun loppupuolella.
Hienoa työtä, vaikka näin polkupyörän näkökulmasta katsottuna ei niin maaliman paras pyörätie.



Jaahas. Sitten Saharasta päädyttiinkin Beetlehemin kautta eteläkärkeen!
Tää on kuulkaa melkosen iso saari!
Täs Beetlehem:



...ja tässä eteläkärki:



Oho.... toi on siis vaan valli ennen varsinaista näkyä.
Tätä:

...tätä

...ja tätä


Senverran voin kertoo, että tua emäntä käy tääl usein ihailemassa maisemia ja kuuntelemassa myrskyä.
Jos multa kysyttäis nii mä sanoisin, että usein se poraa ja tyrskii ku likat.
Väittää nuhaks.

Haloo...en mä mikään tyhmä pyörä oo!
Mulla välähtää kyllä.
Mussa on oikein dynamolla käyvät Boshin valotkin.
Näkyy muuten tässä kuvassa:




Jösses kun kello on paljo!
Mun täytyy huikata tolle emännälle, että menee maate.
Sillon huomenna töitä.

Mä jatkan tätä tarinaa vaikka huomenna tai jotain, kun jäi vielä niin paljon kertomatta.
Kaikki keijukais-ja peikkojututkin.
Ja siittä kummituksesta....ja huussista!
Sau sitte.

Se on natinati!
Sanois tähän Jorma-Kyllikki

Sammakkoja pussailemassa.

Täällä kotosaarellani http://www.santahamina.fi/ on meneillään juhlat.
Kaksisataa vuotta on aika hyvä syy juhlia.

Pippalot alkoivat MILjazzeilla, joissa olin myymässä lippusia jatkojameille kerholle.
Viimmevuonnakin oli ihan mukavaa, mutta nyt oli aivan loistava show!
Veeti Kallio ja varusmiehistä koottu bändi.
Täytyy sanoa, että vaikka olen kovasti tykästynyt Veetiin, vei varusvauvat nyt kyllä sen pidemmän korren.
Aivan huikeanhyviä muusikoita, ja jäi kuulkaa Aira Samuliinin rytmiryhmäkin toiseksi näiden poikien rinnalla!

Edessäni oli mies, joka mutisi itsekseen ihmetellen varusmiesten huikeaa koreografiaa taaksepäin-voltteineen:
- Ai nämäkö on niitä huonokuntoisia varusmiehiä?

Jatkoilla olikin sitten kerho täynnä siviileitä, kun portit nyt kerrankin aukaistiin muullekin yleisölle.
Kintut olivat koetuksella.
Ei tanssimisesta, vaan tuntien seisomisesta.
Kyllä mä tanssinkin yhden biisin.
Luutun kanssa.
Salin puolelle oli joku läikyttänyt olusensa, ja frouva-henkilö viitoili mulle.
Tai no. Koukisti sormensa, että tänne!

Mie sitten menin, kun en ällänny olla menemättä ja sain tehtävän.
-Tuo pitäisi kuulkaa heti hoitaa pois, ettei joku liukastu.

En ollu varsinaisesti töissä siellä, koska teen ihan muuta työtä, mutta menin kiltisti kysymään emännältä, jotta missäs täällä ois se luuttu?

Kun menin sinne saliin, oli siel just joku tangon tapanen soimassa.
Ei auttannu muu kuin ottaa luutusta tiukka korva-suussa-ote, ja mennä lattialle.
Siinnä tanssiessa tuli samalla lattia kuivatuksi!
Vähän nuo ihmiset kattelivat, mutta ei haitannu.

Oon minä ennenkin siellä salissa maineeni menettänny...

Ja tanssiessa sekin kävi.
Olin iltapuku-korkokenkä-helmetkaulassa-juhlissa, ja Pappani tuli käymään oltuaan toisissa huru-ukkojen juhlissa tuolla Kadettikoululla.

Liihottelin siinnä lattialla, ja kun seuraava kipale tuli, loihi Pappa lausumaan:
-Mitä sie pentu oikeen teet?
Sie oot täällä paljain varpain, kun kaik muut on täällä renikat rinnassa ja kengät kiillotettuina!

-No eihän kukaan mun varpaita kato!
Mä en voi enää pitää noita hiivatin korkokenkiä, ku varpaat on ihan muussina!
Ja sitäpaitti mun mekko peittää ne.
Melkein....

No höh.. mun oli sitte mentävä laittamaan ne kengät.
Papan ei tartte ku kattoo, nii siinnä ei tuu mieleen ruveta väitteleen.
Joo.
Mä oon 48vee ja Pappa 80.


No paljon muutakin mukavaa on täällä ollu.
Kävin esmerkiks semmosella metsäretkellä, jossa esiteltiin aluetta johon meillä kellään ei oo oikeestaan mitään asiaa.
Siksikin siellä on luonto säilyny niin upeana.
Bongasimme mm. Merikotkan!

Mä bongasin myös satakakstoista mäkäräistä ja tän luantopolun kaikki nokkoset.
Ja yhden sammakon.
Olin just aikeissa pussata siittä mulle rinssiä, kun se päätti loikata karkuun.
Se hyppäs mun kämmeneltä suoraan tonne dekolteeni uumeniin.
Mulle tuli kiirus pelastamaan sitä uhkaavalta litistymis-kuolemalta.
Se on kuulema jotenkin rauhotettu tai silleen.

Mutkin melkein piti rauhottaa.
On eri asia kaivaa rinnoiltaan oliivia ku sammakkoa!
Eikä oikein kehdannu pyytää keltään apua.

-Anteeksi, voisitteko kaivaa sammakon liiveistäni?

Se, että joudun epätoivoissani ahdistelemaan viattomia sammakoita, on kyllä jotenkin aika säälittävää....

Mä muuten ihan oikesti opinkin siellä jotain.
Nimittäin sen, että miksi ei enää tahdo löytyä kaarnaa veneiden veistelyyn.
No siks, kun talouspuun ikä on semmoset 75 vuotta, ja kilpikaarnaa on vasta yli satavuotiaissa puissa.

Mä voin nyt elvistellä tälläkin tiedolla.
Jotta en mä mikään ihan tyhmä oo!

Kun ei oo vielkää tuota kameraa käytössäni, niin käykää ihan itte kurkkimassa tuota sivua.
Sieltä näätte nää mun kotokulmat.
Ja vähän parempien kuvaajien otoksina.

psst... nää pileet jatkuu viellä sunnuntaihin saakka.
Jotta Teretulemast!