Tunnustan olevani liikavarpaitani myöten eläinrakas. Kun pienenä tyttönä synnyin, minun lastenhoitajanani oli Ami. Ylisuuri saksanpaimenkoira uros, joka taisi saada potkut poliisin-virasta kokonsa vuoksi. Koirakoulun läpäissyt lempeä mötikkä, jonka kanssa jaoin lelut, jäätelön ja ruokakupin sisällön.
Kouluikäisenä nukahdin karvaiseen syliin, kun maailma potki, tai naapurin poika. Viimeisin koirani Minttu kuoli viime syksynä syliini. Leonberg-narttu, jolla oli käsittämättömän lempeä luonne.
Ikävää on ollut karkoittamassa useampikin ystävieni koira, joista eilen tapasin yhden.
Cocon! Murkkuikäinen tummanruskea labbis, joka on tietysti kaunis, viisas ja .... Armoton jästipää!
Lähdimme lenkille tarkoituksena päätyä koirapuistoon. Ensimmäiset 100metriä meni jokseenkin hyvin. Coco päätti, että nyt mennään liian hitaalla vaihteella. Pannaas narttuihin vähän liikettä.. jihuuu!
Ystäväni piti remmin alkupäästä kiinni, ja minä roikuin loppupäässä ikäänkuin hidastuksena.
Ja sitten mentiin!
Olimme varsinainen näky, kun koira paineli edellä, ja me tulimme lumiauran tavoin perässä. Persuksiini olisi saanut laittaa vielä betoniporsaan jarruksi, eikä vauhtimme olisi siltikään välttämäti hidastunut.
Jossain vaiheessa remmi oli kietoutunut käteni ympärille tiukaksi kiepiksi, ja kuului krruts...
En siinä pahemmin ehtinyt ihmetellä asiaa, kun oli muuta puuhasteltavaa. Illalla päättelin sormeni väristä ja turvotuksesta sen olevan aika pitkälti epäkunnossa.
No sillehän ei voi tehdä mitään, korkeintaan lastoittaa, koska oli kyseessä kärkinivel, mutta kippeetä tekee...
Taidan kuitenkin olla lastoittamatta, koska se näyttäisi lähinnä tahattomalta mielenilmaisulta . Kyseessä sattuu olemaan keskisormi....
ps:
Koira voi hyvin.
Ystävältäni meni hermot.
Hakupaperit koirakouluun tilauksessa..
Läähätän ja läkähdyn eh-eh-eh
10 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti