keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Humputtelemassa

Nyt on sitten retkeilty ihan simona pitkin Hesaa. Ratikoilla. Käytiin vertailemassa eri linjojen toimivuutta, hinta-laatu-suhdetta, kuskien ystävällisyyttä, potkittiin ratikan renkaita asiantuntevasti nyökkäillen, tarkkailtiin matkustajia ja ihmeteltiin maisemia.
Kolmena päivänä testattiin seuraavat linjat: 3B, 3T, 4, 7A ja 10.


Erehdyimme kävelemään parina päivänä. En suosittele. Siinä tulee hiki ja jano. Janon sammuttaminen pääkaupunkiseudulla tulee kalliiksi. Meille tuli jano noin sadan metrin välein. Hiki iski vasta kotona, kun huomasimme ettei meillä ole mitään millä sammuttaa janoa.

Aloitimme seiskasta. Meidän piti päästä Hakaniemen halliin ja muovikauppaan. Hallista lihaa ja muovikaupasta pesufati.

Viuhdoimme kovasti kuskille, että älyää pysähtyä kohdallamme. Joku väittää, ettei tarttis, mutta mepä ei jätetty mitään sattuman varaan. Unohdettiin siinä kiireessä töniä muita sisäänpyrkiviä kyynerpäillämme, mutta päätimme korjata asian seuraavassa ratikassa. Se on nimittäin ihan must-juttu, jos meinaa olla aito keski-ikäinen tai mummo. Ja me edustetaan kumpaakin.

Aurooran sairaalan kohdalla ystäväni muisteli opiskeluaikojaan. En ollu silloin vielä syntynyt...
Pasilaan käännyttäessä minä muistelin poliiseja. Haikeena. Ystäväni katseli ulos, ja haukotteli tyyliin: " Joo, joo. On kuultu.. oli ne niiin ihania!".
Minua ei ole pidätetty. Olin töissä poliisilaitoksella.
Oli se vaan niin... ai että asiaan pitäis mennä. No oukei.

Viereisessä penkissä istui mies kassien, nyssyköiden ja kameratelineen kanssa. Katseli ympärilleen ja kysyi jotta "Where is Isopaja?"
Ystäväni puhuu loistavasti lontoota, ja hän tarttui kysymykseen. Mies oli saanut jokseenkin oudon ohjeen, jotta missä pitää jäädä pois. Minäkin halusin sanoa jotain, ja innostuksissani hönkäsin:" Du moste stanna häär, änd gou over the gatan,änd tsast streit öhed... tonne...!
Mies ymmärsi montaa kieltä! Se jäi oikeella pysäkillä pois! Matkustimme hetken aikaa hiljaa. Olimme niin tohkeissamme kun saimme puhua kieliä.
Menimme sillan yli länsi-Pasilan puolelle, missä ratikka pysähtyy muutamaksi minuutiksi. Sisään tuli kaksi naista. Meitä vähän nuorempia. Kulkivat edestakaisin melkein tyhjässä ratikassa. Tulivat uudestaan kohdallemme, ja päivittelivät.
- Mihin me oikeen mennään istumaan. Noi paikat on tarkotettu invaliideille ja vanhuksille eikä niihin voi istua.
Katselimme ihmetellen touhujansa. Sitten toisiamme. Huomasimme istuvamme tavallisilla paikoilla.
Emme voineet olla tirskumatta. Me siis olimme julkeasti laskeneet ahterimme terveiden ja nuorten ihmisten penkkiin! Voi meitä. Näkihän sen jokainen, ettei kumpaakaan voi sanoa enää nuoreksi ja kumpikin linkkaa. Toinen käy jo varaosilla, ja toinen köpöttää niillä mitä on jäljellä. Kumpikin näköjään ymmärrystä vailla...
Matka jatkui Itä-Pasilaan, jossa ihmettelimme ankeeta arkkitehtuuria. Miksi ihmeessä tehdään rumaa, kun vaihtoehtona on kaunis? Oispa taas kysytty meiltä ensin...

Huruteltiin pitkin Mäkelänkatua ja päästiin Sörnäisten kautta Hakaniemeen. Matkan varrelta löytyi kaikenmaailman ihmeteltävää. Monia kirppiksiä, pieniä puoteja missä myytiin josvaikkamitä. Ihan oikea Suutarinliike Oy, Brasilialainen sekatavarakauppa, vaatepuoti mistä saattaa löytää vielä laamapöksyjä, hattukauppa, biljardihalli, joka oli suurempi kuin kauppahalli, baari mistä saa kotiruokaa.. silakkapihviä ja lihapullia, alan-liike, mistä saa kotiin vaikka mitä kivaa, jos kehtaa poiketa ( tästä täytyy kirjoittaa oma juttunsa ) kolmekymmentäkahdeksan kapakkia, pubia, bupia ja ravintolaa...
-Kolme Kaisaa? Onks tuommonenkin olemassa? Sinne pitää mennä tutustumaan joskus.
Etnisiä ja vähemmän etnisiä kauppoja. Riisiä ja önniäisiä maailman toiselta puolelta, lastenvaunuja ja juu, näiden lisäksi vielä muutama kapakka.

Taaksemme istui pariskunta. Miehellä oli kova yskä. Äänestä ja tuoksusta päätellen oli nauttinut vahvat aamukahvit. Joka kerta yskiessään niskassani tuntui kuuma pölähdys. Hiukset hulmahtivat pölähdyksen voimasta. En tohtinut ajatella mitä kaikkea hiuksissani olisi matkan loputtua...
Hakaniemessä jäätiin pois.
Halliin mennessä nautimme ihmisvilinästä. Vilinä on ihan omanlaistansa joka kaupunginosassa. Hakaniemessä siihen sekoittuu liikenne, polkupyörän kellojen rimputus, vauvojen parku vaunuissa, karheansoraisaa puhetta, mummukoiden omanlaista kimeähköä puhetta, piipaa-autojen ujellusta, lokkien kirkumista.... elämää!
Hallissa on ihan oma tunnelmansa ja tuoksunsa. Heti tunnistin lapsuudesta hallin tuoksun! Kala ja liha ja pulla sekoittuneena kukkakaupan freesioihin.

Siitä on aikaa kun olen viimeksi käynyt, ja ihmettelin kuin Liisa Ihmemaassa, että onko sitä tälläistäkin lihaa vielä olemassa! Ihan paljaana tiskillä isoina klöntteinä. Ei vakuumissa marinoituina eikä pilkottuna mikrokokoisiin paloihin. Lihaa, jossa oli myös rasvaa mukana! Nam ja slurps! Ystäväni osti lammasta ja jauhelihaa, joka näytti vieläkin elävältä!
Kalapuodissa kuhaa ja siikaa. Hinta sama kuin olisimme käyneet Tiffanyllä! Emme ostaneet.
Leipäpuodista ostimme ihan oikeaa leipää ilman muovia! Makkarakaupasta saimme henkäyksenohuita siivuja ihanan suolaista meetvurstia, siskonmakkaroita ja kotitekoisia kaalikääryleitä. Ostokset pakattiin vanhanaikaiseen puotipaperiin. Siihen, mitä pentuna haettiin piirustuspaperiksi. En millään olisi lähtenyt pois...

Suunta muovikauppaan. Hakemaan sitä pesufatia, missä voisi liottaa kinttuja. Taaskin tuli lapsuus mieleen, kun kauppa oli yhtä täyteen ahdettu kuin silloin.

Kotia kohti automaatin kautta. Minä odottelin sivussa. Jono oli aika pitkä, ja siihen tuli vanhempi mies rollaattorin kanssa. Edellään oleva nuori mies antoi tilaa ja sanoi, ettei hänellä ole niin kiire, olkaa hyvä!
Voi että! Sain vaivoin hillittyä haluni mennä pussaamaan tuota nuorta miestä! Ihana onnenpipana tuli koettua.
Köröttelimme aikamme ja kyytiin tuli nuori mies. En ensin huomannutkaan häntä, mutta ystäväni kuiskasi korvaani:
- Eikös tuo ole juurikin sen näköinen, että" Sou what!"
Katsahdin, ja totesin samaa. Veikkaisin iäksensä 15 vee, jolloin kaikki on souu what, tai vähintäänkin mitä välii ja entäs sitten...? Ai niin ja: Aivan sama!
Meitä ois jotenkin naurattanu, mutta ei vaan voinu, kun se näytti niiiin angstiselta. Ois voinu lukee sen ajatuksen: "Mitä v***uu noi mummot hirnuu?"
Hus hautaan siittä!

Hopsista! Täs oli vasta ensmäinen päivä, ja näin pitkään tuli horistua!
Täytynee pätkästä tähän ja kirjotella seuraavasta päivästä erikseen. Se kertoo sitte siittä, kun leikimme Hienoo Rouvvaa Kaivopuistossa!


Ihan asiasta kukkalaatikkoon.
Vanhempi pilttini kävi äsken luonani kaffella.
En muista mistä se alkoi, mutta hän ihmetteli yhtä asiaa.
- On se kumma, kun nykynuoriso tekee näin ja näin! Siittä kirjoitettiin jopa Metro-lehdessä!

Kääk ja apua! Pilttini puhuu nykynuorisosta! Vastahan se ite oli vaipoissa... tai siis nykynuorisoo!
Minä olen totisesti 100vuotias!

IHQUU WAPPUU KAIKILLE!

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Pukkaa muka kiirrettä ja semmosta...

Olen nyt ottanut epävirallista vapaata kirjoittamiseen, ja kommentoimiseen( jotkut huokaisevat helpotuksesta...jippijaijeee...) syventyäkseni aiheeseen:" Miten ratikkareissu Helsingin ympäri voi aiheuttaa positiivisia fiboja?". Huomenna on tarkoitus jatkaa ratikalla matkaa, ja leikkiä Hienoo Rouvaa hetkisen, joten palaan huomenna asiaan.
Odotan into piukeena, koska tänään koin niiin paljon hienoja asioita.

Huominen on yleensä eilistä parempi.... : )

.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Syyhypunkkeja ja muita sittiäisiä!

Seuraa Waroitus jota seuraa porkkana.

Tässä waroitus. Joku sanoi kerran että varmin tapa karkottaa mieslukijat, on kirjoittaa elukoista.
Kissoista ja koirista ja vaikka lampaista...
Ajattelin uhmata kohtaloa.
Ja täskohtaa
se porkkana. Tuonnempana tulee yks inttijuttu!

Minulla on ihan hirveä syyhy. Ei siis sitä oikeeta scabiesta jonka aiheuttaa syyhypunkki, vaan koira-sellainen. Pitäisi saada joku karvakasa, vaikka entisetkin pölisee vielä nurkissa. Parrakas mieskin voisi tulla kyseeseen...
Senverran on jo mennyt aikaa edellisistä, etten usko sortuvani vertailemaan.
Ex-puolisollani oli parta, ja koirani oli hyvinkin karvakas.....

Kokemukseni eläinmaailmassa on aika kattava. Alkaen kärpäsistä, leppäkertuista, satiaisista, lapamadoista aina tuonne lampaisiin, koiriin, kissoihin ja hevosiin.
Taitaa olla helpompi kun listaan ne, ja selitys perään.

1) Erilaiset pienet ötökät, kuten koppikset, hämppikset ja matoset.

Pieninä tyttöinä ja poikina oli jännää löytää joku nilviäinen ja katsoa kuka uskalsi pitää sitä kädessä. Olimme kovin innokkaita tutkimaan anatomiaa, ja koska se piti rajoittaa vain eläimiin piti tyytyä niihin, jotka oli helppo ikäänkuin nukuttaa. Tässä tarvittiin myöskin draaman tajua, ja saatettuamme tutkimukset loppuun päätimme pitää hautajaiset. Pläts, ja meillä oli vainaja.
Siinnä sitten kaivettiin kuoppa ja laskettiin öty hautaan. Pappi piti puheen, ja laulettiin virsi. Tikuista tehtiin tietty risti. Usein käytiin varmistamassa ylösnousemus seuraavana päivänä kaivamalla hauta auki. Harvinaisen moni oli noussut. Jotkut ei.

2) Kissa, koira, lapamato ja lammas

Kissaa en koskaan saanut, mutta ystäväni kissa kävi pissimässä yöllä kintuilleni. Heräsin siihen kun tunsin jotain märkää jaloissani. Ystäväni väitti ihan pokkana naurunsa lomassa, että mirri kävi merkkaamassa minut reviiriinsä kuuluvaksi! Pelkkä sanallinen ilmoitus olisi riittänyt!

Koiruuksia on ollut monta, mukaanlukien ystävieni koirat, joiden kanssa minulla on ollut hyvinkin läheinen suhe. Jostain syystä koirat tykkäävät pussailla kanssani. Olen aina vedonnut siihen, että koirilla on puhtaampi suu kuin isännillä. Ja sentään omat hampaat....

Lapamatoa en sentään pussaillut, mutta olen kyllä kylvettänyt semmoisen. Ja mitannut. Siitä tuli puhdas, ja se oli 137cm pitkä. Se ei saanu yhtään apgar-pisteitä. Se syntyi vessaan ja se vedettiin siittä alas toimenpiteiden jälkeen. Ette muuten usko, mutta tämä tapahtui oikeasti Naistenklinikalla! Opiskeluaikana.

Samaan syssyyn laitetaan satiaiset, syyhypunkit ja kärpäsentoukat.
Satiaisia olen jopa syöttänyt. Ensiapuasemalla. Otimme niitä koeputkeen ja seurasimme niiden touhuja. Isäntänsä ei niitä enää tarvinnut. Syyhypunkkeja olen hääätänyt armaista varusmiehistämme ainakin 389 kertaa, ellen useamminkin. Olen jopa kaivanut semmoisen esille käytävästä, jonka oli kaivertanut alokkaan käteen. Sitä oli veikeä tutkia mikroskoopilla. Se näytti ihan Alienilta.
Kärpäsentoukkia olen kaivanu puli ukkosen jalasta... ehkä siittä ei sen enempää...

Lampaat jäljellä. Paljastan nyt semmosen, että asun ja työskentelen saarella. Sinne tuli viime kesänä neljä lammasta töihin hoitamaan umpeenkasvanutta niemuketta. Meillä oli hoitorinki, jolloin kukin vuorollaan vaihtoi niille puhtaan veden ja seurusteli niiden kanssa. Minä huomasin piankin että olivat musikaalisia. Otin tavakseni laulaa niille ja pian ne oppivat tulemaan luokseni konsertin toivossa. Joku tosin väitti niiden tulevan rukoilemaan ETTEN laulaisi, koska kakkikasat viestivät niiden mahan menneen sekaisin. Lauloin silti sitä "Laula tyttö siiiniiisilmä, puuunaaposkiii ruusuuusuu...".
Muutama ikävä ihminen oli ostanut niistä osia, kun olivat menossa teuraaksi syksyllä. Kehoittivat minua syöttämään basilikaa, valkosipulia ja timjamia laulun sijaan...
Brutaalia. Minusta tuli kertaheitolla lammastyttö. Vieläkin muistan Welhon ja Pellen kauniit silmät.

Ai niin. Lisään tähän vielä hevosen. Ratsastin Espanjassa norsun kokoisella hevosella. Alku oli vähän hankalaa, koska pikkuruiset espanjalaiset miehet yrittivät punkea mua sinne konin selkään. Jäin makaamaan poikittain kuin jauhosäkki. Asiaa ei auttanut yhtään se kun mua nauratti niin hirveesti. Kaikki voimat katosi, enkä saanut autettua itse itseäni sinne satulaan. Seurassani olleet neljä kolleegaani valittivat, että olis pitäny varautua Tenoihin! Siittä on valokuvakin. Huomasin olevani aika iso ihminen, koska se heppa oli siittä keskikohdasta ihan notkollaan!


Oikeastaan olen aika haka näis elukois, joten pitäisköhän harkita alan vaihtoa?

Lampuri?

Paha vaihtoehto, koska oikeesti (salassa) alkaa kuola valumaan suupielistä..

ANTEEKSI WELHO JA PELLE!
Kevyet mullat teille :(

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Tänään on tämmönen päivä

Luin tänään erästä blogia, jota seuraan säännöllisesti. Kuinka ollakkaan, oli sinne kommentoitu jättämääni kommenttia(ei siis blogin omistaja)." Mikäs se tämmöinen Arjaanneli oikein on, joka käy sielsuntääl heittämässä tykkäämisestä jotain jne.jne..." ???

Kommentoin siis erästä musiikkiin liittyvää juttua.
En oikein ymmärtänyt tuota ihmettelyä, joten laitoin viestin jotta saa tulla katsomaan ihan itse. Oisin muuten laittanut hänelle viestin, mutta kun ei ole osoitetta mihin laittaa.
En tykkää käydä keskusteluita kommenttiloorassa, koska laatikkoon on nähdäkseni tarkoitus jättää viesti sille varsinaiselle blogin pitäjälle.

Tässä Ellan biisissä on aikalailla samanlaiset sanat, kuin mitä minun päässäni pyörii nyt.... kun siis ei oikein aina kaikkea/kaikkia heti ymmärrä.



Aurinkoista päivää!

psst.. Jos kävit, niin tämmöinen täällä sitten on. En väitä olevani ihan viisas, vielä vähemmän kaunis, enkä varsinkaan rohkea, mutta tämmöisillä eväillä täs joutuu etenemään.. No can do!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Hankkisinko elämän?

Joutilas kun olen, on aikaa miettiä kaikenlaisia tärkeitä asioita.
Ajattelin kerrankin etsiä joitakin positiivisia asioita sinkkuna olemisesta.
Kahvia kului muutama saavillinen, ja sain kuin sainkin listan aikaiseksi.
Toinen niistä kahdesta asiasta on se, että minulla on yksinoikeus kaukosäätimeen!


Saan siis ihan ite laittaa telkkarin päälle jos huvittaa, tai olla sammuttamatta sitä edellisen illan jäljiltä, ja jatkaa näppärästi sitä katsomista siitä sohvalta johon olin illalla nukahtanut, koska kukaan ei ole käskemässä/pyytämässä sänkyyn, saatika nukkumaan...
Noo, tuossa kaikki ei ole ehkä laskettavissa positiiviseksi ilmiöksi, mutta ei takerruta.

Eilen taas pääsin nauttimaan tästä oikeudesta, ja seikkailin ihan silkasta ilosta kanavalta toiselle.
PIM,ja olin ykkösellä, siittä kolmosen kautta FST:lle ja peruutus neloselle.
Haa! Olen heikkona nuihin uniformuihin, ja jäin katselemaan kun joku komea upseeri ja herrasmies deittaili kauniita ja rohkeita nuoria naisia.
Juoni meni jotakuinkin niin, että mies etsii naista jota voisi kosia, ja sit iso kasa naisia ilmoittautuu tositarkoituksella mukaan, koska ne haluaa että niitä kositaan.
Mies on tyly, ja lemppaa rumimmat pihalle, jolloin jää enää kaksi kissaa tappelemaan sormuksesta. Tähän kun on päästy, on menny tietty viikkokausia kaikenmaailman pudotusosioihin ja muuhun hörönlöröön, koska ei siinä muuten ois mitään jännitystä.
Oli kimppakivaa-treffejä ja kahdenkeskisii, joissa oli mukana ainoastaan upseeri ja yksi daami, ja kolmekymmentäviis kuvausporukkaan kuuluvaa...
Joka välissä naiset kirkuvat korkeella Ceellä: OU MAI GAAAAD...

No ne kaks viivalle päässyttä sitten laitto tukan hyvin, klänningin päälle ja menivät yksitellen kuulemaan, notta kositaanko täs nyt sit, vaiko eikö.
Se joka sit hävis, luikki kaikinpuolin murtuneena valkoseen limusiiniin ja auto ajoi auringonlaskuun.... Ja se hemmo itki ku ämmät siinä pihalla.
No, se niisti nokkansa ja asteli reippahasti panemaan sitä joka jäi jäljelle, tai siis sille sitä sormusta. Ja sitten ne pussaili ihan simona!
Ja ne pussaili lisää.
Sit ne teki jo kielareita, ja niistä lähti ÄÄNI.
Tiättekö kun on semmonen kuminen pumppu jolla auotaan vessanpyttyjä. Siittä lähtee semmonen ääni, niiko tällänen: Ssshhhmäääääshhhhtffff...PLOBB!

Tänään sitten piti katsoa se viimonen jakso. Ja eikäs mitä!
Ssshhhmääääshhhffff....PLOBB!
Juontaja kiemurteli... yritin piiloutua tyynyn taakse vaivautuneena. Hmmm...ja olin siis yksin.
Pari vitsaili, jotta tiesikö juontaja daamin olevan raskaana!
Hih hei! Vitsi vitsi! Ja kaikki yleisöä myöten nauroivat niiin makeasti.
Minä tollo en ymmärtäny nauraa.

Minä vaihdoin kanavaa.
KLIK
- .... Ariel tekee pyykistä entistäkin valkoisempaa! Koke...
KLIK
Ssshhhhmäää....
KLIK
- .... älä peru treffejä! Peru finni!
KLIK
-Ai lave juu sou mats! Mä tiesin heti alussa et se oot SÄ! (mut mun oli niiku ihan pakko kähmii noit muitaki. Eikai se haittaa RRRAKAS?)
- Ei RRAKAS,minä ymmärrän että se oli sinulle vaikeaa.

Perkele! Mun nielurisat tuntui irtoovan, vaikka niitä ei oo ollu enää viiteen vuoteen.
Joku voisi jälkiviisaasti kysyä, että miksi piti katsoa?

En minä tiedä.

En toDELLAkaan tiedä!


... höh!

Tätäkään ei ois tarttennu kärsiä, jos se säädin ois ollu jonkun MUUN kädessä.
Oltais katottu vaikka raveja!
Tai paljonko se uus diisseli vie satasella?

Ei tää sit kai ollukkaan niin positiivinen asia.
Meni lista uusiks!

Pikku-Lipponen sanoisi tähän:
"PIM! HANKI ELÄMÄ!"

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Kuka pelastaisi talkkarit?

Minä niin mieluusti osallistuisin noihin kuva-arvoituksiin ja runon punontoihin, mutta ilman kameraa ja runoiluun tarvittavia lahjoja joudun nyt inspiroimaan.
Ja voin sanoa että ei ollu muuten helppoa tuo piirtäminen ilman hiirtä!


Bongasin tänään tämmöisen! Näitä on ollu joskus keski-ajalla ja 70-luvulla.
Yleensä ne oli aika kivoja, mutta jotkut ei. Jotkut oli vihasia, jotkut...
Meillä oli aika vihanen.
Se oli yleensä vihanen vaikkapa siittä, jos jätti pyöränsä väärään paikkaan. Tai jos pomputti palloa väärään aikaan väärässä paikassa. Tai jos sattui rikkomaan kellarin ikkunan... vaikka minä se en ees ollu silläkertaa!
Talvella se oli poikkeuksellisesti kiltti. Se kasasi auratut lumet valtavaksi kasaksi, missä oli päheetä leikkiä. Ja kesälläkin se oli kerran kiltti, kun antoi meidän hyppiä sadettajan yli! Ja sillä oli muuten koko ison taloyhtiön ensimmäinen väritelkkari, ja me kakarat saatiin käydä kattomassa sitä kun se sääti niitä värejä. Sillä oli aluks vaan punasta ja vihreetä väriä.
Siittäkin se oli yleensä vihanen, jos oli unohtanu avaimet kotiin viidettä kertaa samalla viikolla... mutta se ei onneks maksanu mitään, koska mulla ei ois ollu rahaakaan.

Se oli kyllä hirmusen tarkka. Se näki kaikki pienetkin roskat ja se keräs niitä kokoajan, ja laitto meidät lapsetkin keräämään. Keväällä se siivosi hiekat heti lumien sulattua, jotta päästiin hyppäämään narua puhtaalla asfaltilla. Rappukäytävät oli puhtaammat ku meidän kodit, kun sen rouva piti niistä huolta. Sitten kun se kävi korjaamassa meidän vessanpyttyä, se muistutti ihan varoiks ettei sinne sitte pitäny tunkea mitään sinne kuulumatonta, niinku esimerkiks papiljottia..

Meidän talossa on nyt semmonen joka käy vaan sillontällön, ja kun se siivoo pihaa, sillä ei oo ees harjaa. Se puhaltaa semmosella putkella niitä hiekanmurusia kasaan. Eilen se puhalsi niitä ainakin kaks tuntia, eikä saanu kun pienen kasan aikaseks. Se jatkaa varmaan ylihuomenna...
Siitä pöntöstä (siis puhaltimesta) tulee muuten hirmusen kova ääni ja vähän ilmaa..
Ihan niinku huonosta hiustenkuivaajasta! Sillä pöhöttimellä se kerää syksyllä lehtiäkin, ja ihan yhtä tehokkaasti. Se ei käytä kuulosuojaimia, minkävuoks siltä on kai menny kuulo. Tai mä luulen niin, kun se ei vastaa jos sille sanoo päivää.

Niin tuo kuva-arvoituksen kaltainen mikätin oli siis naapurin pihalla!
Pitäisköhän sitä suojella?
...............

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Onks pakko nousta vaikkei taho?

Minulla on ongelma. Olen aamuisin vaaraksi ympäristölleni koska inhoan heräämistä, eikä minulle pidä puhua ennen kahvia ja leipäpinoa.
Jos joskus malttaisin, paistaisin pannullisen pekonia kyytipojaksi. Ei siis mitään kahta ohutta huitulaa, vaan koko paketillisen!


Poikkeuksellinen aamu. Ennen kahvia katsoin tv:stä ohjelman Kiehtova maailma: Omituiset länsimaiset.
Luulin että tässä nyt varmaankin wiisas valkoinen haluaa näyttää "ugalabugalalle" miten hienoa on olla "sivistynyt", ja olin jo teilaamassa koko ohjelmaa.
Viiden minuutin jälkeen olin jo aivan innoissani. Ennen kahvia!

Tarina olikin hienosti kerrottu papualaisen huli-heimon päällikön Mudeyan ja serkkunsa Polobin näkökulmasta ja kuten otsikkokin viittasi, ihmetyksen aihe oli ne omituiset länsimaiset. Mudeyan kertoo tarinaa heimollensa nuotion äärellä, ja heimolaiset heittävät väliin kysymyksiä.

Miehet olivat viettäneet neljä kuukautta ranskassa toimittaja Marcin seurassa, ja tutustuneet länsimaiseen elämään.
Tässä muutama mielestäni herkullinen oivallus siitä, miten erilailla asioita voi katsoa ja miten hassulta nämä kaksi miestä saivat länsimaisen arvomaailman näyttämään.

Miehet eivät pitäneet itseään rikkaina, mutta sanoivat jakavansa sen mitä heillä oli. He olivat "rikkaita" jos heillä oli possuja. Niillä saattoi maksaa mm.myötäjäiset.
Ranskassa he kävivät sikalassa jossa oli 600 possukkaa.
- Pidätkö itseäsi rikkaana, kysyivät päälliköt?
- En oikeastaan, vastasi sikalan pitäjä...
Tjaa, vaikka valkoisella miehellä olisi paljon sikoja, hän ei myönnä olevansa rikas; ihmettelivät miehet.

Miehet menivät kylään Marcin ystävän luokse. Kyseessä oli linna, ja isäntäperhe tuntui olevan hippasen "paremmista piireistä".
Rouva opetti miten pöytä katetaan kun vieraita oli tulossa.
Päälliköt halusivat auttaa ja ihmettelivät astioita. Rouva muisti varoittaa lasien käsittelystä, koskapa kaikki lasit olivat kristallia. Rouva varmisti tulkilta että miehet ymmärtäisivät olla varovaisia.
Työn jälkeen miehet kävivät piipulla linnan ikkuna-aukossa.
- Valkoisilla on omituisia tapoja. Heidän kanssaan ei ole helppoa syödä. Syömiseen tarvitaan yhtäpaljon välineitä kuin auton korjaamiseen, totesi toinen miehistä.
Tilaisuus meni ihan mallikkaasti, mutta kun päälliköt halusivat kunnioittaa tilaisuutta pukeutumalla parhaimpiinsa kuten muutkin vieraat, meinasi emännältä mennä oliivi väärään kurkkuun.
Miehet tulivat "kansallispuvuissaan" joihin kuului lehvistä tehty hamonen. Emännän katse liukui alas, ja ajatuksensa saattoi lukea... Mon dieu!

Miehet olivat tutustumassa kouluun. He katselivat suuresta ikkunasta pientä tyttöä, joka kirjoitti. Tuli mieleen, että osat olivat vaihtuneet eläintarhassa.
" Hän on pieni tyttö, vaikka näyttää päälliköltä, sanoi Mudeyan. Ihan pikkuisina ne osaavat jo kirjoittaa ja piirtää.
Polobi levitti käsiään.
- Kuolevat vielä tiedon paljouteen, hän sanoi huolestuneen oloisena".

Monen monta hienoa oivallusta tekivät nämä miehet matkansa aikana, ja aloin pikkuhiljaa tajuta kuinka hyvästä ohjelmasta sittenkin oli kysymys.
Meidän länsimaisen kulttuurimme penkominen ja kyseenalaistaminen lempeästi ihmetellen oli katsomisen arvoista.
Onneksi ohjelma on kaksiosainen...

Juu, ja katsottuani kahvin jälkeen ohjelman Kenen tekijänoikeus, laitan tähän tämän :

http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/2052557.asx?bitrate=1
Täältä on nuo lausahdukset poimittu. Suosittelen ohjelmaa lämpimästi kaltaisilleni laiskottelijoille, jotka vieroksuvat ajatusta lihojensa liikuttamisesta vapaapäivänä.


Mulle tuli taas näläkä, ja laitan tuosta potut uuniin. Toisin kuin mainoksen pikku-äiti, en laita hyppysellistä safffframia joukkoon, vaan valkosipulia, timjamia ja myskottia...

Mukavaa liikonvoppua!

....................

torstai 2. huhtikuuta 2009

Piipaa- kyytiä Epsanjassa!

Olen ollut muutaman kerran hoitajana Kanarialla. Potilaat olivat suomalaisia, ja he kävivät kahden viikon hoitomatkoilla saamassa aurinkoa, hoitoa ja vertaistukea. Valohoito on heille yksi tärkeimmistä hoitomuodoista, ja talvi onkin sitä pahinta aikaa tautinsa kannalta.
Tälläistä sattui yhdellä matkalla.


Potilaita oli kolmisenkymmentä ja lisäksi mukana oli nuorten ryhmä. Meitä oli neljä hoitajaa ja nuoriso-ohjaaja.
Täällä suomessa olimme " jakaneet " potilaat, ja minä sain heistä kymmenen iäkkäintä.
Tämä jako oli todettu sikäli toimivaksi, että varsinaisessa työssäni hoidin nuoria parikymppisiä ihmisiä, ja vaihtelu oli tervetullutta.
Lisäksi minun "omituisena ominaisuutenani" oli kyky saada ihmiset avautumaan. Kolleegat oli seuranneet miten lähes kaikki omat potilaani tulivat vastaanotoltani nenät punaisina ja tyrskien!
- Mitä ihmettä sä oikeen teet niille?
- En mitään. Kuuntelen. Ojennan nenäliinoja ja taas kuuntelen. Jään rikkomiseksi tarvitaan vain muutama pieni kysymys, ja se on yleensä siinä. On paljon helpompaa motivoida potilasta hoitoihin, jos se ei perustu pelkästään rasvaamiseen ja ohjeiden luettelemiseen. Saatan tarjota kahvit, ja siinä yleensä kuulen sitten ne muutkin murheet. Puolison kanssa ei mene ihan putkeen, lapset on hankalia, raha-asiat painaa, koira on kipeä, anoppi kiukuttelee, työkaverit ei ymmärrä poissaoloja....jne...

Tähän ryhmääni kuului eräs kohta eläkkeelle jäävä mies.
Kävi sitten niin, että vointinsa paheni, ja koska verenpaineetkin huitelivat pilvissä, olin lähettämässä hänet lääkäriin.
Mies ei puhunut englantia, joten lähdin mukaan tulkkaamaan. Käyttämämme lääkäriasema oli taksimatkan päässä ja siinä matkalla miehen vointi entisestään huononi.
Vieras maa,vaimoa ikävä, kuumuus, pienoinen paniikkihäiriö ja paha mieli saivat miehen pois tolaltaan.
Lääkärinä oli herttainen nuori nainen, joka päätti lähettää miehen naapurikaupungissa olevaan sairaalaan tutkittavaksi.
Olin jo pyytämässä taksia, kun tohtori tuli sanomaan että oli jo tilannut meille ambulanssin.
Miehen olo oli vähän kohentunut ja hän halusi odottaa ulkona olevalla terassilla.
Istuimme siinä kolmistaan ja katselimme kaupungin valoja.
Jostain alkoi kuulumaan ujellusta. Näimme vuoren rinteellä olevalla tiellä hälytysvalot, ja ihmettelimme miten hirmuista vauhtia uskalsivat ajaa siinä serpenttiinillä! Joku muukin siis tarvitsi ambulanssia.
Hetkisen kuluttua piipaa-auto kaarsi lääkäriaseman pihaan, ja meille valkeni!
Nuori tohtorimme nousi ylös, ja laittoi kauhistuneena kätensä suun eteen! Voi ei!
Hän oli ikäänkuin unohtanut sanoa, ettei kyseessä ollut hätätilanne.
Piipaa-sedät juoksivat paareinensa rappuja ylös.
Seurasi keskustelu, josta en ymmärtänyt mitään. Lääkäri kääntyi ja viittasi kädellään Miestä, joka siis edelleen istui rauhallisesti terassin tuolissa.
Oletteko muuten koskaan kuulleet miten Espanjaksi kiroillaan?
En minäkään, mutta se tuli kuitenkin aika selväksi, että sedät ripittivät tohtorimme perusteellisesti. Siinä sanat sinkoilivat ja kädet heiluivat.

Pääsimme kuitenkin kyytiin, ja alkoi huikea matka kohti sairaalaa. Pojat olivat päättäneet, että mennään nyt sitten vauhdilla, kun kerran alkuun olivat päässeet!
Yritimme olla urhoollisia. Potilas ja minä. Nyt pelotti ihan oikeasti. Turvavöistä huolimatta.
Sairaalan pihalla autosta tuli ulos kaksi kalpeaa yhden sijaan...
Menimme sisälle ja potilas pääsi sankyyn. Istuin siinä vieressänsä ja odotellessamme lääkäriä mies alkoi tärisemään. Kaikki jännitys ja muu purkautui tällätavoin. Otin kädestänsä kiinni ja kun en muuta keksinyt kysyin jotta laulanko?
Mies nyökkäsi ja minä aloitin. Mieleen tuli lähinnä suomalaisia kansanlauluja, ja niimpä siinä sitten hoilotin Yhtä ruusua laaksossa ja Karjalan kunnaita...
Olin juuri päässyt Oksalle yyylimmmäälle, kun mies vilkaisi taakseni ja hymyili.
Verhojen raosta tutkivat meitä kolmet iloiset kasvot. Kaksi hoitajaa ja päivystävä tohtori olivat tulleet ihmettelemään..
Juu... köh.. hei vaan..Hola hola!

Pääsimme muutamien tuntien jälkeen takaisin hotelliimme miehen voinnin kohennuttua.
Hotellimme ruokailu oli jo päättynyt, mutta kävin kysymässä keittiöpäälliköltä, jotta oisko mitään huikopalaa mahdollista saada kun emme olleet syöneet moneen tuntiin.
Eteemme tuotiin kokonainen grillattu broileri hervottoman ison pottuannoksen kera, ja talo tarjosi! Olivat pahoillaan moisesta tapahtumasta ja halusivat varmistaa että mies voisi hyvin.

Kaiken tämän jälkeen päätimme, että kun olemme kotimaassa, tapaamme konjakin merkeissä! Olimme mielestämme ne ansainneet.

Tapasin miehen ja puolisonsa heidän tullessaan Helsinkiin päiväksi, ja kävimme ottamassa ne konjakit.

Tjaa... otimme kahdet varmuuden vuoksi.
Mietimme siinä samalla, että mitä on pii-paa espanjaksi?

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Mitä kukakin makuuhuoneessaan säilyttää!

Olin äsken tuolla pihanperällä, ja tapasin sen komean kiinteistövälittäjän.
Otimme siinnä aurinkoa nokat taivasta kohden ja rupattelimme joutavia.
Jotenkin tuli puheeksi niinkin arkipäiväinen puheenaihe kuin ruoskat, käsiraudat ja...
En muuten muista miten ihmeessä me päädyttiin tuohon aiheeseen!

No, hän kertoi olleensa kerran näyttämässä asuntoa, jonka makuuhuoneen seinään oli maalattu omistajasta hienoja kuvia. Asuna sukkanauhaliiviä yms. hempeetä. Sängyn päädyssä oli ruoskia ja käsiraudat.
Eräs nuori nainen oli kovin ihastunut asuntoon, mutta isänsä oli kummasti nikotellut...
- Onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan viisasta... oli iskä yskinyt.

Tästä aiheesta kerroin sitten oman tarinani.

Nuorin pilttini oli juuri syntynyt, ja me olimme myymässä silloista asuntoamme.
Menimme näytön ajaksi kävelylle, ja kun tulimme takaisin olikin vielä yksi pariskunta katsomassa asuntoa.
Tervehdimme ja laskin piltin turvaistuimen lattialle.
Pariskunta teki lähtöä, ja mies katsoi hymyillen turvaistuimeen, ja sitten minuun.
- Jaa. Kaikesta huolimatta teille sitten syntyi lapsi!
- Ööö... niin, juu... niin syntyi???

Minä ihmettelin miehen kommenttia, ja varsinkin kun emme tosiaankaan tunteneet toisiamme, ja toiseksi kun lapsi tuli ihan sillee helposti ...
Mies hymyili edelleen vinkeenä, ja pariskunta poistui.

Ihmettelin siipalleni moista kommenttia ja menin makuuhuoneeseen.
Asia valkeni siinä samassa.
HERRANPIEKSUT! Ratkesin nauramaan, ja siippa tuli ihmettelemään...

Harrastin sukellusta, ja kuivapukuni roikkui vaatepuussa sängyn vieressä. Samana aamuna olin tyhjentänyt äitiyspakkauksen ja ihmettelin, jotta mihin laittaisin siellä olevan kondomipakkauksen.
Sillä ei totisesti olisi vähään aikaan käyttöä, jos koskaan.
Päädyin oivalliseen paikkaan saadakseni sen vain pois käsistäni, ja laitoin sen sukelluspukuni huppuun.
Sieltä se sitten iloisesti pilkotti...
Varsinaista turvaseksiä!


Että tälläsii me tuos pihalla äsken juttelimme ja tämä juttuseurani totesi hymyillen:
- Hmm... Ai sä tykkäät niiku tommosista. Jutskista... hmmm... joo joo!
- Äähh... en, ku.. tai no HÖH! Mun täytyy nyt mennä. Moi!

Käännyin kannoillani ja ajattelin pelastaa kasvoni vielä kun niissä olisi normaali väri. Tunsin nimittäin miten punastus levisi otsanahkaan asti..

Välittäjä vinkkasi silmää ja toivotti hyvää päivänjatkoa!


Pahus....!