Eilen oli Papan siunaustilaisuus.
Olin saanut valtuuden sisaruksiltani kirjoittaa siitä, minkälaisena me lapset Papan koimme.
Nuorimmaiseni oli lupautunut sen lukemaan muistotilaisuudessa, koska meistä ei siihen olisi ollut.
Tälläinen siitä tuli:
Meidän Pappa
Me päätettiin kirjottaa sulle kirje, mutta kun osoite on vähän hukassa, niin luetaan se nyt tässä ääneen.Tiedetään ettet kuitenkaan malta olla seuraamatta tätäkään tilaisuutta, joten lakkaa heiluttelemasta niitä koipiasi siinä reunalla ja kuuntele tarkkaan.
Jostain kumman syystä olet jatkuvasti tuossa silmäkulmassa, vain ajatuksen päässä.
Etkä millään malta olla hiljaa.
Eihän siinä mitään, mutta kun tuntuu siltä ettet osaa oikein ottaa vakavasti tätä tilannetta. Hyvä se sun on siellä toimittaa.
Ajateltiin, että koska Sinä olit kuitenkin niin positiivinen ihminen, ettet välttämättä pistä pahaksesi jos vähän kevennetään tätä muuten niin raskasta päivää.
Et muuten usko kuinka monta kertaa olemme joutuneet selittelemään kavereille, että miksi meillä on Pappa eikä isä.
Miksi meidän Papalla oli siilitukka, kun kellään muulla ei ollut.
Miksi meidän Pappa leipoo pullaa, tekee ruokaa, ompelee, siivoaa, pesee pyykkiä, hyppää narua, pelaa Monopolia ja veistää kaarnaveneitä, nauraa hekottaa piirretyille elokuville, loikkii pitkin Espaa vain kokeillakseen onko se niin hauskaa kuin luulee..
Kun muut pihan lapset huusivat ”Äitii tuu ikkunaan” niin meillä huudettiin Pappaa.
Jos joku valitti äidillensä tulleensa kiusatuksi, niin sen äiti tuli ripittämään epäillyn pihalle.
Meillä se meni niin, että jos tunsi itsensä kaltoin kohdelluksi,ei Pappa ottanut sen enempää kantaa, kuin että lähetti takaisin pihalle saatesanoilla: Anna sille takasin!
Ja vaikka et ihan kehoittanut käyttämään voimakkaampia konsteja, niin sanoit meidän omaavan kaksi kättä.
Kun kompuroimme pihalla, niin Pappa puhalsi, laittoi laastarin ja patisti takaisin.
Meillä oli oma kampaaja ja parturi.
Pappa.
Vaikka olit monessa asiassa taitava, niin saanemme valittaa tässä kohdassa tyylitajuasi..
Otsatukka leikattiin melkein takaraivolle asti, ja letitit hiuksemme niin kireille leteille, että silmät menivät vinoon.
Ja miten meitä sitten kasvatit?
Hmmm... ethän sinä oikeastaan mitään varsinaisia kasvatuksellisia puheita pitänyt, vaan ikäänkuin ohjasit meitä valitsemaan sen oikean vaihtoehdon. Kannustit ajattelemaan omilla aivoillamme, eikä meidän tarvinnut olla suinkaan aina samaa mieltä kanssasi asioista, kunhan suostuimme perustelemaan kantamme.
Kun olimme tehneet tyhmyyksiä ja niitähän riitti, sinä reagoit kolmella tavalla:
A) Jos rike oli pieni, totesit lakonisesti: Justiinsa! Kyl sie oot fiksu!
B) Keskipahaan rikkeeseen tuhahdit pää hiukan kallellaan: Kyl sie sitte oot tavallinen torvi!
C) Kunnon hölmöilyyn lausuit posket kireinä: Jufenaut pentu! Kyl sie oot oikeen varsinainen TÖRPPÖ!
Nuorin meistä mietti aika usein, että mitä se Jufenaut oikein tarkoittaa?
Sellainenkin piirre sussa oli, että löysit monesti asioista sen hauskan puolen, vaikka muut ei.
Olit hankkinut meille mangetofonin, ja siihen tallentui muutama hauska juttu.
Muunmuassa se, kun Eira ja Hannu tulivat kotiin ja ihmettelivät jotta mikä laite se on. Väitit matkalaukuksi.
Arja lauleskeli taustalla Oolannin sotaa jonka olit opettanut.
Yht,äkkiä taustalta kuuluu äidin kiljaisu, että ”Tääll on nyt mun hajuveteni!”
Laulu vaikeni ja sinä kysyit jotta mitä on tapahtunut. Se selvisi hetkessä...
Eiralla ei liiemmälti ollut kiinnostusta nukkeihin, vaan vesipyssy oli paljon rakkaampi lelu.
Arja oli nähnyt kuinka pyssy täytetään, mutta liika lyhkäsenä ei ylettynyt lavuaarille. Sinun Saksasta tuomasi tuliainen oli kuitenkin sopivalla korkeudella ja niin se toimitti veden virkaa pyssyn sisältönä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului nauhalta sinun tukahdutettu tirskaus Hi hih!
Hiljaa siksi, koska äitiä se ei kovastikkaan naurattanu.
Niinkuin kaiketi kaikilla perheillä, oli meilläkin omat jutut, joita kerrottiin uudestaan ja uudestaan.
Kuten se miksi meillä usein kaikui laulu Petteri Punakuonosta.
Tykkäsit laulaa sitä Eiralle. Arjasta se oli mukava laulu, eikä se oikein ymmärtänyt miksi sisko aina hermostui Papan soolosta.Selvisihän tuo sitten, että Pappa viittasi laululla Eiran erääseen ominaisuuteen, joka ilmeni aina ulkoota tullessa. Se liittyi nenään.
Sinusta se oli mahdottoman mukavaa.
Eirasta ei.
Rakkaaksi muistoksi se kuitenkin näköjään osoittautui, koska ensimmäisestä lapsenlapsestasi tuli Petteri.
Hannu kertoi äskettäin jutun, jota ei oltu kylläkään levitetty muiden jakoon.
Olit ripittänyt Hannua jostain asiasta, ja vaikka Hannu totesi että jo riittää olit jatkanut.
Ja jatkanut.
Lopulta Hannulta olivat päreet palaneet, ja käteen osunut tyhjä pullo oli lentänyt sinua kohti. No nyrkkeilijän ketteryys oli tallella ja väistit näppärästi. Näppärästi päätyi myös heitetty pullo takanasi olevaan oveen.
Pystyyn.
Olit napannut pullon irti ja päättänyt palauttaa sen heittäjälle ja koska isältä saatu oppi ei ollut mennyt hukkaan, osasi Hannukin väistää ketterästi.
Ja muistatko mihin se pullo päätyi?
No juu.
Siihen Hannun takana olevaan oveen.
Pystyyn.
Kaksi reikää samalla kertaa!Olitte kuulema hakeneet Plastic Padinkia kaapista, ja syvän hiljaisuuden vallitessa paklanneet kumpikin omaa oveansa. Toisiaan vilkuilematta ja varoen visusti minkäänlaista kommunikointia.
Asiasta ei kuulema sen koommin keskusteltu.
Ja niin, täytyy antaa pientä palautetta.
Se, että perheessä on vene, ei välttämättä ilahduta teini-ikäisiä lapsia. Varsinkaan silloin, kun heillä ei ollut vaihtoehtoja jotta lähdetäänkö merelle vai ei. Eikä sekään, että aina etsittiin saari, jossa ei takuuvarmasti ollut muita! Sinänsä purjehtiminen oli hauskaa, kun sitä jälkeenpäin on miettinyt, mutta olisi ollut hauskaa joskus kokeilla mökkielämääkin. Siellä oli sentään yleensä vessa, lämmintä ja monessa jopa jääkaappi!
Sillä ei ollut kovinkaan hauskaa taiteilla potan kanssa kun sitä yritti pitää toisella kädellä kiinni seinästä ja toisella potan kahvasta. Meillä kun ei moisen takia matkaa keskeytetty kovallakaan kelillä, että olisi edes piihin vedetty..
Ja jääkaapin autuutta haikailimme varsinkin niinä parina kesänä, jolloin meillä syötiin sissimuonaa koska se kuulema säilyi niin hyvin!
Sitä merimiespihviä ja kaalilaatikkoa emme ikinä konsaan voi unhoittaa!
Siitä jäi elin-ikäiset kulinaariset arvet sielujemme sopukoihin!
Joskus satuttiin protestoimaan sitä, että kun KAIKILLA muilla oli mökki, niin miksi meillä ei?
Totesit siihen, että aatelkaas kuin meil on kuulkaa hyvin asiat:Kaikilla muillapa ei oo venettä!
Se siitä miehistön kapinasta.
Monta muutakin juttua pyörii mielessä, kuten se tekemäsi rahkapiirakka jota ei syönyt edes naapurin labradorin noutaja, mutta koska sen jutun kohdalla olit aina niin sensitiivinen etkä nauranut sille juurikaan yhtään (olihan se oma mokasi), niin antaa olla kertomatta.
Ja juorutaan nyt sekin, että koska pidit kunnia-asiana sitä, että satamaan tullaan aina kunnialla mitään mokaamatta, niin muistatko kerran Hangossa?
Jaa et?
No silloin ei mennyt ihan nappiin ja painelit hyttiin vihaisena kuin ampiainen, vaikka ystävällinen kippari naapuriveneestä tuli kutsumaan kuumalle totille rankan laituriin tulon päätteeksi. Tästäkään jutusta et niin kovastipaljoa halunnut puhua sen koommin.
Kieliköhän se huumorintajun puutteesta?
Jos hypätään lapsuudesta aikuisuuteen, niin voimme kaikki kolme pentua olla samaa mieltä siitä, että vaikka et juurikaan lotossa voittanut ahkerasta yrittämisestä huolimatta, sait kuin saitkin elämäsi lottovoiton!
Kaisun!
Oli liikuttavaa nähdä sitä iloa ja rakkautta, mitä Kaisu toi elämääsi ja samoin meidän lasten elämään.Roolit vaihtuivat kertaheitolla, ja Sinä itse olit muuttunut mukamas-aikuisesta miehestä ihan kakaraksi !
Huru-Ukko monessakin mielessä!
Näimme myös, että Ukkina olit lämmin ja lempeä, sylissäsi oli aina joku ipanoista ja usein teidät nähtiin milloin mitäkin yhdessä puuhastelemassa. Milloin maalaamassa, soutelemassa,marjassa, kaloja narraamassa tai muuten vaan puuhastelemassa vaikka työkalupakin tai hiekkalaatikon äärellä.
Ja sekin on hienoa, että vaikka varsinkin meitä likkoja vahditkin kaikenmaailman kolleilta, et appena koskaan asettunut poikkiteloin, etkä kyseenalaistanut valintojamme. Se on hieno taito!
Nyt tarttee lopettaa, koska muuten tätä tekstiä ei jaksa kukaan lukea.
Kiitos Rakas Pappa että olit olemassa! Meille jää ihan suunnaton ikävä!
Hannu, Eira ja Arja
p.s.Ja vaikka Sie luulet, ettei me nähdä sinne, niin kyllä me nähtiin...Istuit Anitran pinnassa ja täytit piippua!
Paree olla sytyttämättä, koska jos et muista, niin lopetit aikoja sitten.
Muuten saattaa olla niin, että me kerrotaan Kaisulle!
Ai niin, yks asia vielä.
Jos siellä yläkerrassa sattuu olemaan autokoulu, niin Pappa kiltti... ota pari ajotuntia....
