Seminaari onnellisesti ohi, ja kaiketi tuli jotain saatua aikaankin.
Täytynee samalla varoittaa. Teksti saattaa aiheuttaa voimakkaita reaktioita nuorissa ihmisissä. Mummoikäisenä seksin harrastaminen on todellakin peloittavaa, ja joskus jopa vaikeaa. Se voi olla myös vaarallista.
Noloudesta puhumattakaan....
Siellä kylpylässä kävin sitten niin, etten mattimyöhäisenä saanut aikaa muuhun kuin meikkiin.
Varauspisteessä oli oikein ystävällinen palvelu, ja kosmetologi yritti tosissaan etsiä minulle sopivaa aikaa. Halusin sitten sen meikin, koska olin menossa illalla rehveille ja ajattelin että sopiva naamiointi peittää pahimmat puutteeni ja loiventaa mahdollista järkytystä jonka rehvikaveri saattaa kokea.
Aikoja oli vähän, ja yritin sanoa, että minulle riittäisi vaikka puolentunnin aika, kunhan vain saisin sen.
Täti-kosmetolooki katsoi minua hetken, ja totesi:
- Hmmm... juu ei se kyllä riitä. Täytyy olla vähintään 45min ja mielummin enemmän...
Olin siis TODELLAKIN sen meikin tarpeessa. Vaikutti siltä, että minun pitäisi mennä rautakaupan kautta ja viedä kulmahiomakone ja kevytbetonit mukanani sinne hoitolaan.
Istahdin sitten siihen kosmetolookin penkille, ja hän teki kuntokartoituksen.
Tajuan nyt, miltä vanhasta autosta tuntuu kun sitä syynätään.
Tai rintamamiestalosta....
-Olet tilannut kevyen päivämeikin.
-Kyllä kiitos, mutta saiskohan sen kestämään iltaan asti?
-No, minäpä laitan vähän vahvemman pohjustuksen, niin se sitten samalla peittää näitä kröh.. juonteita..
- Kiitos kovasti! Pohjatyöhän on kaiken a ja o, ja saisko sitten noihin silmiinkin jotain eloa? Oma meikkaustaitoni riittää juurikin ripsivärin laittoon. En nimittäin nää meikata ilman klasejani, ja onnettomat yritykseni saada aikaiseksi jonkinlaisia rajauksia tai simmosia päätyy aina katastrofiin. Lopputuloksena on Ella Eronen-look.....
- No eiköhän se onnistu. Täytyy nyt kysyä, että sopisiko mitenkään nyppiä noita kulmakarvoja? Avartuisi tuo katse....
- Juu sopiihan se. Minun ystävättäreni motkottavat niistä alituiseen. Se on nyt jotenkin vaan jääny.
Kovasti teki hän töitä, ja kysyi välillä, että miltä näyttää.
- En tiedä, kun en nää, mutta luotan sinuun täysin. Anna mennä vaan!
Lopputulokseen olin tyytyväinen! Näytin oikeastaan ihan sirkeältä, ja ainakin 15minuuttia nuoremmalta!
Tämä jaaritus oli pohjustusta siihen tulevaan iltaan ja kuinka mummo menee kumoon.
Menin siis rehveille.
Oikein oli mukavaa seuraa ja hyvää ruokaa. Ja juomaa.
Ja sitä juomaa tuli sitten vähän lisääkin.
Sehän saattaa jopa loppua, jos ei sitä vetele kaksinkäsin...
Välillä piti käydä tarkastamassa, oliko se meikki vielä siellä missä pitikin, vaiko olinko jo syönyt senkin.
Osa siittä oli kyllä shelväshtikin seuralaiseni olkapäässä... ja kauluksesshä... tai jossain..
Hävisin kiivaan taistelun siittä, jotta mennäänkö meille vai teille.
Minä oisin menny meille, ja olin sitämieltä että hänen olisi mentävä heille.
Ei siksi, että seuransa olisi ollut epämieluisaa, vaan siksi, että näihin harvinaislaatuisiin tilaisuuksiin pitäisi jotenkin valmistautua. Ja sitäpaitsi
Näillä vuosilla mieluiten viikon etukäteen.
Harmittelin, että pahuksen pahus!
Miksen sittenkään ollut mennyt jalkahoitoon, kokovartalokuorintaan, sheivaukseen, luomienkohotukseen, virkistävään rasvaimuun, ruusukylpyyn, hampaidenvalkaisuun, kampaajalle..... tai ees johonkin mistä olisi ollut jotain oikeeta hyötyä.
Rajaukset luomissani eivät peittäisi kaikkia puutteitani millään muotoa.
Ja hyvät sisaret. Uskokaa nyt, että AIKUISEN naisen pitää varustautua moiseen tilanteesee, mitä myös ihmeeksi voidaan sanoa seuraavalla tavalla:
A) Älä milloinkaan lähde ulos pukeutumatta kalsongeihin, jotka ovat edes jollaintapaa samaa sarjaa kuin tissipussisi.
B) Mustat polvisukat EI näytä eroottisilta. Riisu ne mielellään jo junamatkalla.... tai bussissa. Niiden aiheuttama raja siinä polven alapuolella häviää noin kahdessa tunnissa.
C) Ota herrantähden edes hiusharja kassiin. Ja hammasharja. Ja nitrot. Ja varakalsarit.
Ja henkivakuutus.
Kävi nimittäin niin, että lankesin jo ennen makuuhuonetta.
Kävelimme pimeähkössä yössä enkä sitten muistanut varoa.
Pikkuruinen kuopanpoikanen töppösen alla, ja TUMPSIS!
Kaikki tuntui käyvän kuin hidastetussa elokuvassa. Yritin vimmatusti räpytellä käsiäni, jos se saisi hidastettua väistämätöntä tömähdystäni. Tunsin kuinka vasemmasta reidestäni irtosi jotain .
Esimerkiksi iso kasa reisilihakseni kiinnitysjutskia. Tyylikäs alastulo muutoin, mutta jalastani kuului myös ilkeähö ääni. Kruntss!
Makasin älyttömän viehättävällä tavalla siinä isänmaan povella päästäen naisellisen perkeleen perkeleen helkkarin haukkoen samalla ilmaa kitusiini.
Seuralaiseni katsoi hämmästyneenä, jotta mihin oikein katosin.
Seurasi ähellystä ja kirosanoja ja nosto-operaatio. Liikuntakyvystäni oli jäljellä enää 80% ja linkutin urhoollisesti käskynkässä loppumatkan. Olin tehnyt kyllä niin jo alkumatkallanikin, koska kinttuni olivat rakoilla edellisillan korkokengistä.
No. Yö meni ihan mallikkaasti muutamaa hankaluutta lukuunottamatta.
Se on nimittäin semmonen juttu, että jos kintut on leikattu neljään otteeseen, lonkka ollut sijoiltaan ja kiukutellut vuosikausia ja reisilihas repeytynyt noin tunti sitten, on aika vaikeaa ellei mahdotonta harrastaa niiku mitään sillai viehkosti....
Se että sydän käy täysillä vielä rippikoulua ei riitä siihen, että kroppa ei läpäise ees vanhanajan apukoulua.
Se on perin harmittavaa.
Aamulla sitten huomasin loputkin tuhot.
Peilistä kurkistavat kasvot olivat muuttuneet sitten eilisillan.
Rajaukset olivat siirtyneet poskipäihin. Huolella tehty pohjustus kasaantunut jonnekkiin korvien ja niskan välimaastoon. Tukka takussa kuin hoitamattomalla puudelilla. Korvis kadoksissa. Polvet mustelmilla. Rytmihäiriöt puskemassa päälle. Hammasharjasta ei tietoakaan. Takkujen suorimiseen olisi pitänyt olla kaksi ammattitaitoista kampaajaa ja keritsimet.
Minulla oli vielä sovittu tapaaminen kaupungilla, enkä ehtisi "loisimispaikkaani" ennen sitä.
Selvisin jotenkuten kaupunkiin. Kävimme ystäväni kanssa stokkan terassilla, ja onneksi sieltä sai jääkylmää juotavaa, joka siirsi rytmihäiriöt tähän aamuun. Otimme siinä samalla aurinkoa ja vetelin vielä kaula-aukkoa suuremmaksi, että varmasti polttaisin dekolteeni.
Tulimme kotiin, vaihdoimme lötkövaatteet ja istuimme pöydän ääreen.
Ystävälläni on äärettömän kauniit siniset silmät. Ne hymyilevät yleensä ennen kuin suu ehtii mukaan.
Nyt hän katseli minua jotenkin hassusti.
Hymy oli silmissä kauan ennen suuta.
- Sulla taisikin olla ihan kiva ilta?
- Juu oli. Äskenhän siitä juteltiin. Kuinka niin?
- Eeei mitään, mutta ootko kattonu peiliin?
- No en oo kerenny, ku vastahan me tultiin.
- Jaa jaa. No, aattelin vaan, kun nuo jäljet,jotka alkavat korvistasi ja päättyvät tonne jonnee paidan sisään muistuttavat kovasti teinivuosista....
Syöksyin vessaan!
HERRANJESTAS!
Uikutin ystävälleni, että miten ihmeessä voin mennä maanantaina kokoukseeen, jossa mun pitäis olla tärppästikkelinä ja ainakin jollaintapaa siistin näköisenä. Tai ainakin vakuuttaa olevani aikuinen mukamas ihminen.
Ystäväni ojensi minulle poolopaidan ja sanoi:
-Korviin ei auta kuin korvaläpät, mutta tää peittää loput....
En enää ikinä juo viskiä.
Enkä valkoviiniä.
Enkä guinnesia.
Enkä enää koskaan mene kylpylään.
Treffeille saatan joskus mennä.
Vanhainkodissa.
Rypyt peittää mahdollisesti tulleet mustelmat.
Enkä kenties enää ymmärrä edes nolostua. Noistahan saa kenties vaan plussapisteitä.
Siellä vanhainkodissa.
Asiasta kukkalaatikkoon.
Olen saanut kirjoituksistani huolimatta ihania pystejä ja semmosia merkkejä.
Olen niistä sydämellisesti otettu :)
Jospa vaan joku taas kerran auttaisi plondia pulassa, ja kertoisi miten ne sillee sais tänne näkyville.
Mulle on kyllä se kerran kerrottu, mutta ku pää on kun siffilä, nii se tieto ei oo pysyny siellä.
Ja toinen vaiko kolmas asia on se, että kun nyt kerran olen TYÖ-elämässä takaisin, en kerkiä halustani huolimatta kirottaa juurikaan mitään. Eniten kyllä harmittaa se, etten ole ehtinyt lukemaan ja kommentoimaan muiden kirjoituksia. Siitä olen vilpittömästi pahoillani.
Se on ollut elämäni suurin mielihyvän aiheuttaja pitkän aikaa...
Ja sitten vielä yksi asia.
Ihan vinkkinä.
Voin täysin rinnuksin suositella blogia Elämän juoksutuksia!
Enkä taaskaan tajuu miten sen saa tähän suoraan näkyville sillai klikkaamalla.
Siinä juttu joka on kirjoitettu 14.5.2009 Ripatin Renttupalvelu sai aikaiseksi paljon hyvää mieltä ja kikatuksia.
On niil tai teil miehilkii omat ongelmansa.
Ja ilon aiheensa.
Lopetan raporttini täältä Helsingistä tähän.
..