Käväsin Hangossa.
Siellä missä kävin hoitamassa epäkuntoista päätäni.
Nyt olin koiranvahtina. Tai oikeastaan pidin silmällä kolmea 15v.neitokaista jotka hoitivat koiruuden ulkoiluttamisen.
Tosiasiassa tytöt olivat niin muruja, ettei heitä tarvinnut pitää millään tavalla silmällä.
Sellaisiakin murkkuja on vielä olemassa!Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin koira hoiti minua.
Miimu-koira on pieni hurmaava Chesky-terrieri jolla on selkeä tehtävä.
Se hoitaa ihmisiä. Paremmin kuin yksikään pilleri, lääkäri tai terapeutti.
Se on vieraita kohtaan vähän varautunut, eikä ihan heti huiskaa häntäänsä tuntemattomille, mutta tutuille sen pieni muumipeikon häntätupsukka viuhtoo sitäkin innokkaammin.
Meillä on ihan omanlaisensa suhde.
Se ei yleensä mene ihmisten syliin, eikä juurikaan ketään nuolaise. Olen kuulema poikkeus.
Se tulee ihan kaulalle asti ja suukottelee.
Olen tästä kunniasta hyvin otettu!
Nyt varsinkin, kun oma Minttu-koirani ei ole enää hoitamassa sitä virkaa.
Olimme lenkillä auringon paistaessa ja merituulen tuoksuessa. Satama-alue on minulle tuttu jo ihan ipanasta lähtien, ja suuntasimme sinne.
Lenkillä-sana on ehkä hieman liioiteltua, koska Miimu ei ole enää niin kovin innokas lähtemään puistoa pidemmälle.
Minä halusin rantaterassille istumaan.
Miimu oli toista mieltä.
Jouduin vähän houkuttelemaan.
Tai no vähän ja vähän...
Miimu iski liinat kiinni, ja kynnet kipunoivat kuin lumiaura hiekkaisella asfaltilla sen pistäessä hanttiin....
- EIII...minä haluan kotiin! Olen pieni, vanha ja väsynyt!
- Ja MINÄ haluan terdelle! Olen iso, vanha ja janoinen! Ja sitäpaitsi molemmille tekee hyvää nuuskia merta.
- Ja HAH! Sinä haluat nuuskia sitä valkoviiniä! Minä haluan kotiin sohvalle....Epistä kun ei koiran sana paina mitään!
- Mennään vaan yhdelle ja sitte kotiin. Saat patukan.....?
- No okei! Mutta vaan yhdelle.
Lopulta kumpikin sai tahtonsa läpi.Kävimme terassilla ja kotona Miimu sai patukan.
Illalla menin sänkyyn. Se on ihmeellistä, koska yleensä nukun soffalla jaksamatta siirtää luitani sänkyyn saakka.
Miimu taapersi perässä ja jäi istumaan sängyn viereen.
Sammutin valon ja huokaisin.
- Hei! Yks juttu unohtu.
- No mikä?
- Minä olen vielä täällä lattialla. Voisko rouva olla ystävällinen ja nostaa minut sinne petiin?
- Ai juu, anteeksi.En muistanut, että täällä koira saa nukkua sängyssä. Minttu ei saanut....
- Niimpä! Minttu oli asiasta aika näreissään. Eihän sitä koira voi ymmärtää miksi sen pitäisi nukkua lattialla, kun emäntä posottaa peiton alla.
- Juu, mutta Minttu oli hippasen isompi ja karvaisempi kuin sä, ja sillä oli aina puoli metsää vatsakarvoissa roikkumassa. Punkeista puhumattakaan...
Koira nostettiin petiin, ja se kieppui aikansa etsien hyvää asentoa.
Se löytyi viimen selkäni takaata, ja se asettui tiiviisti ihooni kiinni.
Huokauksia ja murinaa ja suun maiskuttelua kesti aikansa ja sitten hiljaisuus.
Makasimme lusikka-asennossa ja jaoimme toisillemme lämpöä.
Minulle tuli ykskaks hirmuinen ikävä Minttuani! Tunsin kuinka kuuma kyynel tirahti tyynylle.
- No mitä nyt?
- Ei mikään. Nuku vaan... sniif...
- Huokaus! Ihan vaan huvikseenko siinä tiriset?
- No en, kun tuli niin ikävä Minttua.
- Jaa jaa..no minä olen tässä. Vähän pienempi ja vähemmän karvainen, mutta josko lohduttaisin silti?
- Okei.
...ja kiitos!
- Nukutaan nyt, kun täs on kauhee homma hyppiä sun jalkojen yli aina kun käännyt.
- Joko sä nukut...?
- hmmmm....
- Eikö ku aattelin jotta voisiksä vähän rapsuttaa tuolta selästä?
- Jösses!Nuku nyt!
- Ihan vähän vaan...jooko...?
- Etkö sä pahvi tajua, ettei koirat osaa rapsuttaa ihmistä?
Huokaus....
- Voitasko me laulaa...?
- Tä?
- Tähän sopis toi "Vanhoja narttuja viiksekkäitä..."
- Sä oot ihan pöljä.....Mut okei. Laulat sitte hiljaa että mä saan nukkua.
Olin jo jahtaamassa sammakkoa....ja se pääs nyt pakoon. Kato vaikka Mintusta unia...
Tässä Minttu karvoineen kaikkineen....