sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Käy sisään!



Mietin jotta listaisinko vanhan vuoden plussat ja miinukset.
Mutta sitte aattelin etten sittenkään.
Muistelunhan pitäis tuottaa mielihyvää ja ne miinukset ei sitä totisesti ois tehny.

Sensijaan aattelin niitä plussia.


Ilman viimevuotta en olisi kokenut näitäkään:

Tammikuun viidestoista.
Ensimmäinen kirjoitus :)
Kaksi kommenttia, joista toinen mun omani...

Kevättä, jonka yleensä haluaisin viettää peiton alla muristen kaikelle ja kaikille.
Nyt löysin harrastuksen.
Kuvaamisen.
Omanlaisia otoksia, joilla ei ole mitään tekemistä osaamisen kanssa.
En edes ymmärtäny, jotta mitä nappuloita ois pitäny painaa.
Pääasia että taltioi tunnelman.

Kesää, jolloin sain uudenlaisen kosketuksen saareen.
HorTTonin ja Jorma-Kyllikin kanssa.
Ja niiden kovasti rakkaiden ystävien kanssa.
Osa heistä oli jo ollu olemassa.
Osa ilmestyi kuin enkeleinä juuri, kun vähiten osasin odottaa.

Hienoja hienoja hetkiä milloin missäkin ja kenenkin kanssa.
Keskusteluita, joista ammennan lopun elämäni.
Pieniä herkkiä tilanteita, jotka koostuivat milloin mistäkin.
Pienestä sanasta, eleestä tai posken sipaisusta. Halaamisesta ja hymystä.
Sellaisesta katseesta.

Kirjoittamisen tuomasta ilosta.
Uusien blogiystävien tuesta ja aikaansaamistaan lukukokemuksista.

Kortinpeluusta ja elämälle rätkättämisestä.
Yhdessä tekemisestä.
Aamupalan syönnistä ja tanssimisesta.
Näkkileivän lainaamisesta ja pyykinpesusta.
Saunomisesta ja tuleen tuijottamisesta.
Koirankuolasta ja pässinkakasta.

Joskus jopa toranpoikasesta, joka loppui ennenkuin alkoi.
Siitä, että ystävän kanssa voi jopa suutahtaa.
Loukkaantumatta.

Välittämisestä, jonka tuntee ytimissä asti.
Villasukista.
Rakkaudella kudotuista.

Punatukkaisen tytön lämpöisistä sanoista ja sydämellisestä halauksesta.
Tuntemattoman miehen avunpyynnöstä:)
Ystävän aamulla poskelle jättämästä hellästä suukosta.Ystävänä.
Halauksista.

Siskon huolenpidosta.
Ja pankkitilistä:)

Pentusista kaikkineen!!!


Tuo kaunis vanha portti on tullu hassun tärkeäksi.
Sen sisäpuolelta löytyi elämäniloa.
Ja keijukaisia ja menninkäisiä.
Metsän henkäyksiä ja sammaleen tuoksuja.
Ja jos en väärin nähnyt, niin joku peikkokin:)

Joten astukaa sisään!
Mielikuvituksella jos ette muuten...


Mukavaa tammikuuta!

pssst..piän täs vähän lomaa.
Laitan omaa pesääni kuntoon ja jynssään yläpölyjä.
Asunnostani siis.
En päästäni:)

40 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Kuulostaa mukavalta vuodelta. Eikös olekin ihanaa kun on ystäviä?! Monenlaisia, niitä jotka on lähellä ja sitten näitä 'virtuaalisia', vaikka oikeita ihmisiähän täälläkin on ;)
Kiitos sinulle tästä blogista, herätät aina ajatuksia!

Harakka kirjoitti...

Kyllä olet oikein huomannut, että kannattaa hakea niitä hyviä puolia ennenkuin huonoja1
Ja kyllä niitä sulla löytyikin, ja ystävät ovat ihania olemassa aina!
Hyvää tammikuuta!

arleena kirjoitti...

Niitä ne ovat, hyvän hetken, onnen murusia.
Niitä ilman olisi vaikea elää.

Demetrius kirjoitti...

Selvästi portti Narniaan, onneksi ei tarvitse sitä tulla saaresta etsimään vaan voi blogisi kautta sinne pujahtaa milloin tahansa.

Hienoja hetkiä on vuoteesi mahtunut, ennenkaikkea onnittelut pässinkakasta ;-P

stansta kirjoitti...

Oikein tuli silleen haikea mieli, hyvällä. On todellakin antoisampaa listata noita ihania plussia kuin viheliäisiä miinuksia. Ne kulkee mukana listaamattakin.
Tahdon minäkin kiittää sua tästä ihanasta blogistasi! Vaikkei aina tulisi ajatuksia, niin tuntemuksia sitäkin enemmän.
Antoisaa taukoa, siivousenergiaa ja kaikkea parasta alkaneeseen vuoteen!!! Hyvää, joskin nyt toooosi kylmää, tammikuuta! :)

Jael kirjoitti...

Hyviä juttuja sulla oli vuoden aikana ja toivottavasti on tänäkin vuonna,niin että jaksat niistä kirjoitella:-)

Famu falsetissa kirjoitti...

Ystävät ovat tärkeitä. Myös blogiystävät. Olen kuluneen vuoden aikana saanut paljon iloa ja hyvää mieltä blogistasi. Kävelin sisään tuosta portista koska kaipaan jo nyt kesää.

Anttu kirjoitti...

Ja hyvää blogia oletkin pitänyt! Monet illat on pissat housuissa naureskellut, eikun siis arvostanut kaikkea mistä osaat iloita.
Toivotetaan hyvää ja tapahtumarikasta uutta vuotta sinne suuntaan!

mm kirjoitti...

Elämälle pitääkin välillä rätkättää.

Millan kirjoitti...

Minä jo tuosta lopusta vähän säikähdin,että päätäänkö se meinaa tuulettaa. Siivotessa nimittäin saattaa jotain tärkeätä joutua hukkaan ja siitä olisi näiden tekstien laatu saattanut kärsiä. Toivottavasti sinulla on edessä edellistäkin parempi vuosi ja meillä edelleen näitä tekstejä ja mukavia kommenttejasi luettavana.

Amalia kirjoitti...

Kiitos kutsusta. Täällä ollaa tukevasti. Oikein ihanaa Uutta Vuotta. Toivottavasti se on yhtä antoisa kuin edellinenkin.

Anu kirjoitti...

Miten tässä nyt kävi... meikäläinen kuivaa silmäkulmia. Ihanasti kirjoitit. Teet aivan oikein, kun jätät ikävät asiat listaamatta. Kannattaa keskittyä muistelemaan hyviä asioita - vaikka vain pieniäkin. Niistä pienistä kertyy iso läjä.

Kiitos sinulle, kun olet kirjoitellut juttujasi. Muistan elävästi sen, kun tänne ensimmäisen kerran eksyin. Ihmettelin silmät suurina juttujasi. Ne olivat niin erilaisia kuin muilla - ovat toki yhä. Toivottavasti kirjoittelet jatkossakin.

Oikein onnellista ja antoisaa tätä vuotta sinulle!!!

Tuula kirjoitti...

Kiitos vilpittömästä kirjoituksestasi. Olishan maailmankirjat olleetkin sekaisin jos olisit negatiivisia asioita alkanut listaamaan ^_^
Pidetään jatkossakin blogistanian plusmerkkinen vire yllä!

Crane kirjoitti...

Paljon hyvää ja uutta on sinunkin vuoteesi mahtunut... ja joskus vaan on hyvä ottaa se positiivinen!
Me lukijat olemme ehdottomasti olleet saamapuolella sinun blogia lukiessamme, olet antanut meille naurun! Se on valtava lahja, kiitos sinulle siitä!
Siivoaminen tekee ihmeitä, mielellekin! Paljon iloa sinulle!

karjalaine kirjoitti...

Sie muistat paljo ja kauniist, ossaisinpa miekii tuon.

Liekki kirjoitti...

Sitä saa, mitä tilaa. Uskoisin. Sinä uskallat antaa itsestäsi muille, joten saat jotain myös takaisin. Ystävyyttä ja hymyä, niitä pieniä enkeleitä.♥

Upeaa alkanutta vuotta sinulle!

Mk kirjoitti...

Vuosi täyttä ja täynnä elämää.
Voisiko sen paremmin elääkkään?
Kiitos kuluneesta vuodesta, blogisi totisesti pidentää ikää.
Aurinkoista tammikuun jatkoa!

aimarii kirjoitti...

Kiitos. Mielelläni noita kiviportaita tuosta portista polulle astelen. Uskon viihtyväni.
Hyvät muistot pönkittävät uskomattoman paljon. Vähemmät hyvät voivatkin haalistua pikku hiljaa.
Ystävyys, herkkyys ja ilo yhdessä naurun kanssa ovat valtava voimavara.

Sirokko kirjoitti...

Minä allekirjoitan kaikki kommentit mitä edellä on sanottu.Itselleni jäi positiivisesta listastasi päällimmäiseksi sana välittäminen. Puolin ja toisin, se on tuiki tärkeää.
Ihanan portin jätit auki, olen astunut sisään jo jokin aika sitten ja lueskellut sieltä ponnahtelevia juttujasi mielenkiinnolla. En hevin sieltä poistu joten pidä portit auki vastaisuudessakin.

Hanni kirjoitti...

Voi mikä kirjoitus <3 Kiitos kun sain lukea :)

BLOGitse kirjoitti...

Taalla oli kova tungos joten tulin vasta tanaan! :)
Aika hassua etta me aikuiset ihmiset hullaannumme bloggaamisesta ja virtuaaliystavista. En olisi voinut kuvitella mitaan tallaista 20v sitten.
Ja kuinka paljon siella taalla kiertaminen antaa!
Niin iloa kuin ajattelemisen aihetta.

Kaikkea mukavaa tammikuulle,
kohta se kevataurinko yllattaa ja siitakos ilo irtoaa! Ihan pian!

Janice / Dancing with Sunflowers kirjoitti...

Hello Arja, Happy New Year to you! And is that a photo of you in the previous post? Not a Bad Hair Day at all!
Janice.

Kutri kirjoitti...

Bloggaamisen kautta olen itse löytänyt aivan ihania ihmisiä! Varmasti internetillä on nurjatkin puolensa, mutta kyllä sillä on hyvätkin puolensa!!! :-)

isopeikko kirjoitti...

Kaikenlaisia piäniä ajatuksia on joka puolella. Ne on mukava huomata ja antaa kasvaa hyväksi oloksi. Oikein huomasit, luulee peikko :)

Kutuharju kirjoitti...

Jokos sinullakii aika kulkee taaksepäin, kun syksyyn olet jo kutsumassa? Vastahan siitä päästiin :)
Tuonne sinun saarelles tulisin tosi mielelläni nostalgoimaan nuoruuden maisemia.

Sinulla on ollut hyvä ja hellä vuosi, voi että ku kuulosti makialta. Ihan samaa hyvää toivon sulle jatkossakin!

Siivousrauhaa, ei mitää kiirettä, kyl myö täällä varrotaan.

Pyriitti kirjoitti...

Kiitos rakas kun olet olemassa. <3

räpättäjä kirjoitti...

Hieno vuosi!!!

vilukissi kirjoitti...

Mukavia hetkiä olit kirjannut ylös ja tuo porttisi on todellakin portti jonnekin satumaahan ja sadun kirjoittamiseen. Jos ei suruakin olisi, ei ilo ilolta tuntuisi.

Mulla olisi kanssa yläpölyjen pyyhkimistä, että jos joskus vaikka pääsisi alapölyihinkin, keskipölyt ovat jo ottaneet paikkansa jommasta kummasta. Mukavaa pölynpyyhkimisaikoja ja Loppiasita ja koko loppuvuotta!

Liisu kirjoitti...

Tulin katsomaan, mitä olet tällä kertaa saanut aikaan, Arjaaneli!

Paljonhan täällä on asiaa, muisteloita. Niitä on paljon ja kivasti listattuina.

BLOGitse kirjoitti...

THANK YOU!
for supporting me in my struggle for achieving justice for my rights to my pictures. RESPECT!
KIITOS!

Inkivääri kirjoitti...

Portaat suorastaan houkuttavat astumaan ylös ja peremmälle - tulen varmasti edelleen:) Oikein ihanaa tätä vuotta sinulle ja teille kaikille, Horttonille ja Jormakyllikille!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Olet saanut paljon enemmän irti itsestäsi kuin ikuna uskoit, tuskin osasit edes haaveillakkaan.

Oman polun löytäminen auttaa väistämään turhat kuopat loukkaamatta silti muita.
Toiselta nimeltä sitä kuulutaan sanottavan itsetunnoksi.

Arjaanneli kirjoitti...

Nyt täytyy kiittää teitä kaikkia näin yhteisesti!
Kirjoitin äsken 32 vastausta kommentteihin, ja tää KIKKAREEN kone vei ne jonnee Huitulan Nevadaan!!

Mua harmittaa ja ketuttaa nyt niin ässästi, että GRRRR...!!!

Niitä kirjoittaessa ei kyllä harmittanu yhtään, vaan tuli oikein hyvä ja lämmin mieli!
En halunnu nyt tyrskiä, ku silmät on muutenkin niin arat.
No vähän niiskin, mut sitä ei lasketa.

Ei näin lämpöisiä ajatuksia saa ihminen monesti saatika yhdelläkertaa:)
Mä meen nyt niistää tän nokkasen ja hymyilen ittekseni:)

Ja Janicelle enkuks:
Very Happy New Year to YOU too!
It was me, but I was quite boldheaded then:)
...and seems that going to be again...!

Anonyymi kirjoitti...

Pidä kiinni hyvistä asioista. Ja varmasti pidätkin.

Iisi

Lastu kirjoitti...

Kiitos kutsusta, astun portista, totta kai!

Mitä näen?

Plussavuosi oli sinulla 2009, plussavuosi on myös 2010. Ja niin kauas kuin silmä siintää, plussaa riittää :):):):):)

Onnea & Iloa

liskonainen kirjoitti...

niin, mutta kun minä haluan tietää mitä sinulle NYT kuuluu, tänä vuonna?
ja harleybparkinson kyselee jorma-kyllikkiä. ihan kohtahan on taas kesä.

vilukissi kirjoitti...

Ikävä!

pilvikki kirjoitti...

Kiitos, tuostahan portista pompottelin sisään hyvin mielin!
Ja hauskaa, kun kävit mut nappaamassa mukaasi, muutenhan olisin jäänyt tuonne ja moni hyvä juttu olisi jäänyt lukematta.
Oltiin sitten molemmat toistemme 56 lukija : )

Ofelia kirjoitti...

No mihkäs sä nyt oot kadonnut?? Tuu takaaaas!

Arjaanneli kirjoitti...

Iisi:
Juu, mie piän:)

Lastu:
Plussaa näkyvillä, ja allekirjoittajahan on kuin plussapiste itsekkin:)

liskonainen:
Kiitos, hyvää kuuluu:)
Jorma-Kyllikki on vähän kohmeessa, kun joutuu olemaan ulkona...
Mutta talvi on ihanaa aikaa!!!

vilukissi:
No nyt mie tulin.
Tai siis oon paikalla:)

Taru:
Huomasin saman:D
Pompitaan eessuntaas jatkossakin!

Ofelia:
Hautauduin soffan uumeniin pälläämään telkkua.
Täst tää taas lähtee!
Jahka viel saan työhuoneen muuton poikkee...