Siellä missä kävin hoitamassa epäkuntoista päätäni.
Nyt olin koiranvahtina. Tai oikeastaan pidin silmällä kolmea 15v.neitokaista jotka hoitivat koiruuden ulkoiluttamisen.
Tosiasiassa tytöt olivat niin muruja, ettei heitä tarvinnut pitää millään tavalla silmällä.
Sellaisiakin murkkuja on vielä olemassa!
Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin koira hoiti minua.
Miimu-koira on pieni hurmaava Chesky-terrieri jolla on selkeä tehtävä.
Se hoitaa ihmisiä. Paremmin kuin yksikään pilleri, lääkäri tai terapeutti.
Se on vieraita kohtaan vähän varautunut, eikä ihan heti huiskaa häntäänsä tuntemattomille, mutta tutuille sen pieni muumipeikon häntätupsukka viuhtoo sitäkin innokkaammin.
Meillä on ihan omanlaisensa suhde.
Se ei yleensä mene ihmisten syliin, eikä juurikaan ketään nuolaise. Olen kuulema poikkeus.
Se tulee ihan kaulalle asti ja suukottelee.
Olen tästä kunniasta hyvin otettu!
Nyt varsinkin, kun oma Minttu-koirani ei ole enää hoitamassa sitä virkaa.
Olimme lenkillä auringon paistaessa ja merituulen tuoksuessa. Satama-alue on minulle tuttu jo ihan ipanasta lähtien, ja suuntasimme sinne.
Lenkillä-sana on ehkä hieman liioiteltua, koska Miimu ei ole enää niin kovin innokas lähtemään puistoa pidemmälle.
Minä halusin rantaterassille istumaan.
Miimu oli toista mieltä.
Jouduin vähän houkuttelemaan.
Tai no vähän ja vähän...
Miimu iski liinat kiinni, ja kynnet kipunoivat kuin lumiaura hiekkaisella asfaltilla sen pistäessä hanttiin....
- EIII...minä haluan kotiin! Olen pieni, vanha ja väsynyt!
- Ja MINÄ haluan terdelle! Olen iso, vanha ja janoinen! Ja sitäpaitsi molemmille tekee hyvää nuuskia merta.
- Ja HAH! Sinä haluat nuuskia sitä valkoviiniä! Minä haluan kotiin sohvalle....Epistä kun ei koiran sana paina mitään!
- Mennään vaan yhdelle ja sitte kotiin. Saat patukan.....?
- No okei! Mutta vaan yhdelle.
Lopulta kumpikin sai tahtonsa läpi.Kävimme terassilla ja kotona Miimu sai patukan.
Illalla menin sänkyyn. Se on ihmeellistä, koska yleensä nukun soffalla jaksamatta siirtää luitani sänkyyn saakka.
Miimu taapersi perässä ja jäi istumaan sängyn viereen.
Sammutin valon ja huokaisin.
- Hei! Yks juttu unohtu.
- No mikä?
- Minä olen vielä täällä lattialla. Voisko rouva olla ystävällinen ja nostaa minut sinne petiin?
- Ai juu, anteeksi.En muistanut, että täällä koira saa nukkua sängyssä. Minttu ei saanut....
- Niimpä! Minttu oli asiasta aika näreissään. Eihän sitä koira voi ymmärtää miksi sen pitäisi nukkua lattialla, kun emäntä posottaa peiton alla.
- Juu, mutta Minttu oli hippasen isompi ja karvaisempi kuin sä, ja sillä oli aina puoli metsää vatsakarvoissa roikkumassa. Punkeista puhumattakaan...
Koira nostettiin petiin, ja se kieppui aikansa etsien hyvää asentoa.
Se löytyi viimen selkäni takaata, ja se asettui tiiviisti ihooni kiinni.
Huokauksia ja murinaa ja suun maiskuttelua kesti aikansa ja sitten hiljaisuus.
Makasimme lusikka-asennossa ja jaoimme toisillemme lämpöä.
Minulle tuli ykskaks hirmuinen ikävä Minttuani! Tunsin kuinka kuuma kyynel tirahti tyynylle.
- No mitä nyt?
- Ei mikään. Nuku vaan... sniif...
- Huokaus! Ihan vaan huvikseenko siinä tiriset?
- No en, kun tuli niin ikävä Minttua.
- Jaa jaa..no minä olen tässä. Vähän pienempi ja vähemmän karvainen, mutta josko lohduttaisin silti?
- Okei.
...ja kiitos!
- Nukutaan nyt, kun täs on kauhee homma hyppiä sun jalkojen yli aina kun käännyt.
- Joko sä nukut...?
- hmmmm....
- Eikö ku aattelin jotta voisiksä vähän rapsuttaa tuolta selästä?
- Jösses!Nuku nyt!
- Ihan vähän vaan...jooko...?
- Etkö sä pahvi tajua, ettei koirat osaa rapsuttaa ihmistä?
Huokaus....
- Voitasko me laulaa...?
- Tä?
- Tähän sopis toi "Vanhoja narttuja viiksekkäitä..."
- Sä oot ihan pöljä.....Mut okei. Laulat sitte hiljaa että mä saan nukkua.
Olin jo jahtaamassa sammakkoa....ja se pääs nyt pakoon. Kato vaikka Mintusta unia...
Tässä Minttu karvoineen kaikkineen....
28 kommenttia:
Koirat on parhaita terapeutteja. :-) Täällä yksi koirahullu...
Koirat antavat tosi paljon eivätkä paljoa pyydä.Minttusi oli hellyttävän näköinen. Oletko harkinnut uuden koiran ottamista?
Näköjään se koira joillekin sopii, aika sympaattista että toista koiraa kaivatessa se vähemmän karvainen ja pienempi yrittää antaa kaikkensa, ettei paha mieli muistaisi jatkua.
Itsellä on lapsuudesta asti kamalat traumat karvaturreista, kun äitini lemmikillä oli tapana tulla ja hinkata itseään tyytyväiseksi minua vasten, ehkä olin juuri passelin kokoinen siihen tarkoitukseen. Tai kyllähän se sitä vieläkin yrittää tehdä silloin tällöin, vanha mies...
Okei. Hormonit. Aloin parkua vähän. Helppo samaistua ikävään, vaikka ei vielä ajankohtainen olekaan.
Sattunesta syystä sun Minttu harmaine kuonoineen liikuttaa allekirjoittanutta vieläpä erittäin syvästi. Todella kaunis tyttö.
terapeutti-terrieri on maailman paras rotu.
nimim. viides samaa lajia ja rotua menossa.
Mäyräkoira on myös hyvä terapeuttirotu.
Ja takuulla myös yhtä itsepäinen ja herkuilla lahjottavissa kuin lainakoirasikin.
On teillä ollut antoisat hetket yhdessä. Mikä parasta,että teillä on yhteinen kieli ja ymmärrätte toisianne. Todella erikois asemassa olet :)
Tuli ihan hirveä ikävä edesmennyttä Popoa. Se oli rakastettava olento. Mintulla on tuossa kuvassa ymmärtävä ilme.
Ihana juttu ja vuoropuhelu!! Näin teidät mielessäni käpertymässä vieretysten tuhisten, viiksekkäät leidit....Minttusi on ollut i-ha-na! Mä olen hulluna isoihin koiriin, koskaan en ole yhtäkään omistanut. Vain ainoastaan 2 luppakorvakääpiökania, jotka suuttuessaan, jos niitä töni tyynyltä pois yöllä, niin poistuessaan saattoivat pisaista...vaikka muuten olivat täysin sisäsiistiä eläimiä. Mutta tapansa kullakin kostaa töniminen pois sängystä.Ne eivät halunneetkään ymmärtää, miksi minä yritin omia oman tyynyni. Ja kun uneen pääsi, niin samainen kaveri toi näkkileipänsä korvan juureen tyynylle ja aloitti yöaterioinnin...mutta terapeuttisia kaikki eläimet on. Tai ei oo käärmeet eikä sellaiset liskot!
"Tai ei oo käärmeet eikä sellaiset liskot!"
anteeksi arjaanneli, tekee kovasti mieleni vastata vilukissille.
olet oikeassa, kaikki eläimet ovat terapeuttisia. myös matelijat ja alalaji reptiilit. myös kilpikonnat ja akvaariokalat. näiden, samoin kuin karvaistenkin, otusten edesottamusten seuraaminen on parasta viihdettä joka saa arjen kurjuuden edes hetkeksi kaikkoamaan.
elin yli viisitoista vuotta päivägekkojen varassa kun astmani oli niin äkeänä etten voinut edes lapsuudenkotiini mennä kissojen ja koiran vuoksi.sittenmmin hoito kehittyi ja lääkkeet myös, nyt pääsen nauttimaan taas kehräävästä kissasta tyynyllä pääni päällä. no onhan minulla toki vielä tapani kansa...
kiitos aa, että sain lainata laatikkoasi.
Ymmärrän oikein hyvin, etei Minttu saanut nukkua vieressäsi. Oli se silti väärin koirapoloa kohtaan... Ei päässyt meidän Manu-vainaakaan, mutta Viivi on poispilattu. Ja rontti vielä nukkuu poikittain, ja käy pari kertaa yössä lipaisemassa poskea ja tarkistamassa, että mamma hengittää, ja aamuseitsemältä kiljaisee: Aamu! Aamu!
ihanaa yhteislekoilua toisianne lammittaen...
parempi karvainen koira kuin...no, kylla sina tiedat mita tarkoitan! :)
Kaunis, suloinen Minttu. Ei ihme, että tuommoinen on jättänyt ison tyhjän kohdan sydämeen. Onneksi sinulla on noita pienempiä pörrökavereita..
Onhan paljon koiria, joista hyötyä
ja tosiaan pitävät huolen.
Liskonainen: olet oikeassa, mulla oli liian kapea katsantokanta. Johtunee käärmenäyttelystä ja siitä kuinka mut poistettiin sieltä...sielä ei saanutkaan huutaa kauhusta. Se yksi lisko peljätti mut...
"Vanhoja narttuja viiksekkäitä" aiheutti ääneennauramista ;DD, tarina itse söötti, vähän tuli ikävä nuorena nukkunutta putkikoiraani, seelai gorgi ko on enkun kuningattarellakin, shkettukoira=)
Voi että. Mua jotankin niin herkisti nuo vuoropuhelut, niisk. Iiiiihanaa!
*halaan kun vaan tuntuu siltä nyt ja tässä*
Joskus on vaikea tietää kuka ketä hoitaa:)
Liityn tähän joukkoon saumattomasti muistelemaan omia koiria.
Thaimaassa koiramme puhui ainoastaan suomea, vaikka olikin rodultaan theikoira. Thaimaalaisille se vain ärisi.
Kissat tykkäävät enemmän minusta kuin koirat, mutta koirissakin on tosi hyviä tyyppejä.
Koirat ovat näköjään hyviä keskustelijoita, hih...
Annie:
Hulluutta parhaimmillaan :)
Yaelian:
Olen harkinnut, mutten voi vielä toteuttaa :(
Elefantti Anttu:
Hinkkaaminen on kieltämättä kiusallista, mutta siihen pitää aikuisen puuttua. Sehän on koiran tapa yrittää alistaa...
Capri:
Mikä on se sattunut syy?
Mäkin parkusin eikä oo ees hormooneja mitä syyttää..
liskonainen:
Terrierit ja muut kuonokkaat ovat itseoppineita terapeutteja!
Mk:
Kaikki on loppupeleissä lahjottavissa.... paitsi poliisikoirat!
Olen yrittänyt.
Amalia:
Meillä synkkaa hyvin :)
Paitsi silloin kun näytän sille harjaa....
Famu:
Popo on hauska nimi!
Minttu ymmärsi kaikkia ja kaikkea.
Paitsi sitä kyytä joka purasi sitä nokkaan viime kesänä.
Se katsoi mua ihmetellen, kuin kysyen että miten tuo mulle noin teki?
vilukissi:
Sen demokraattisen skitsofrenian lisäksi, olen jutellut koirille jo pitkään....
Minttu oli kuin Aku Ankan Pulivari.
Se rakasti laajalla sydämmellä!
Voin kuvitella kanin järsimässä knäkkebröödiä korvanjuuressa...
Ystävälläni on pupu jolle syötän rusinoita. Ei rousku!
liskonainen:
Se taitaa olla selkäytimessä se inhotus, mutta olen minäkin oppinut sietämään lemmikkikäärmeitä. Oikeat liiskaan ihan ilman minkäänlaisia tunnontuskia!
Ole hyvä. Saat lainata jatkossakin.
Hanni:
Tuijottaako Viivi aamulla sentin päästä kasvoistasi, jotta millonka heräät?
Edellinen koiruus sai nukkua sängyssä, kunnes tyynylläni käveli norsun kokoinen punkki!
BLOGitse:
Tiedän mitä tarkoitat, mutta en ole ihan varma olenko samaa mieltä :)
Millan:
Pörrökavereita on onneksi aika monella ystävälläni. Saan rapsutella mielinmäärin!
Jos ei ole tuttu, niin rapsuttelen kaikki mahdolliset vastaantulevat...
Hannele:
Hyvä esimerkki on vanhainkodeissa ja sairaaloissa käyvät terapeutti-koirat!
Jos ei ole allerginen.
Hevoinen:
Mua ei oikein naurata ne viikset... se kun on iän tuoma riesa.
Very Ladylike....
Tunnen yhden gorgin. Se on ihana.Sen nimi on Kessu ja se on jo 14vee!
Stansta:
Kiitos, niisk, ja kaik halaukset otetaan vastaan!
Inkivääri:
Ihminen luulee hoitavansa, vaan koirapa tietää asian oikean tolan:)
mm:
Koirat on ihmeellisen kielitaitoisia!
Sama tuo vaikka svahilia puhuisi, ne näyttävät ymmärtävän silti..
Katja Tanskanen:
Loppujenlopuksi on sama onko se kissa, koira vai gerbiili...
Rakastavat ne omalla tavallaan jokainen.
Kärpäsetkin.
Minä keskustelen kukillekkin... ja oon autollekkin joskus puhellut. Se oli kyllä painokelvotonta tekstiä...
Hiano koeratarina. Niin peikon mieluinen, että. Koirien kanssa on sitten mukava jutella, ne ovat monesti kaikkein järkevimpiä otuksia...
Kaunista Juhannusta siulle =)
Kaverin olet löytänyt.
Aurinko kultaisia säteitään luo läpi Mintun karvojen. Sulla taitaa olla erityislahjoja koirien suhteen ja suhteeseen.
Oi joi joi.. Olipas ihana tarina. Minun, kuten monen muunkin mieleen tuli elävästi entiset koirani. Ne saivat nukkua sängyssä - kaikki kolme. Joskus oli kieltämättä melko tiivis tunnelma, kun samassa sängyssä oli kaksi ihmistä ja kolme saksanpaimenkoiraa.
Isopeikko:
Koerat ON viisaita.
Niin se vaan on.
No, ihmiset yrittää kovasti niitä tyhmentää jalostamalla niitä mielens mukaisiksi!
Haaveilija:
Myöhästyneet Kauniit Sinullekkin!
Minttu:
Ei ne kai erityisiä ole. Olen oma itseni. Koirat on niin viisaita, että aattelevat tän oudon otuksen kaipaavan erityistä huolenpitoa:)
Anu:
Meillä on ollu saksanpaimenkoiria yhteensä neljä. Söin samalta ruokakupilta pentuna :)
Siinä kaiketi syy tähän koirahulluuteen...
Hitsi miten ihania juttuja! Mä kierin täällä lattialla, naurusta ... ja sitten taas huojun haikeudesta niin että nikamat natisee ...
Lähetä kommentti