keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Faktaa vaiko fiktiota?

Nainen on niiiiin kypsä!
Menemään vaikka erakoksi Lappiin,
pieneen punaseen tupaan koiruuden ja kirjojensa kanssa, että ei oo tosikaan!!


Paitti että puuttuu se tupa, punamaaali ja se pikkuruinen jutska, joka tekis tän maholliseks.
Oravannahat??

Ja heti seuraavaksi parenpi vaihtoehto ois se, että tää lähtis Irlantiin.
Jonnekkin huitulantuutinnevadaan,
lampaiden keskelle.
Pitämään lepokotia vanhoille menninkäisille ja keijukaisille.

Tai opettelemaan tinapillin soittoa.




" Nainen tunsi kuinka sydän löi ylimääräisiä lyöntejä,
ja veri pakeni kohti varpaita.
Voimattomuus levisi käsiin ja haarukka kolahti lautasen reunaan.
Hän tuijotti vastapäätä istuvaa miestä, eikä saanut sanaa suustaan.

Miehen pää roikkui laiskasti kun hän yritti kohdistaa katsettaaan naiseen.
Leuka jäi roikkumaan avoimeksi eikä silmäluomet avautuneet kuin puolitankoon.
Suupielessä kiilsi sylkipisaroita ja poskea koristi ketsuppiläntti.
Katse haritti jonnekin naisen taakse.

Hitaasti, h y v i n h i t a a s t i nainen veti henkeä,ja sanoi miehelle:
- Tämä jutttu on nyt taputeltu.
Tästä eteenpäin olet täysin omillasi!Tee mitä haluat.
Aivan sama miten lomasi vietät!

Nainen pyysi tarjoilijaa tuomaan laskun.

Kävelymatka hotellille tuntui kestävän ikuisuuksia, vaikka todellisuudessa siihen meni vain muutamia minuutteja.

Nainen manasi itseään.
Ja miestä.
Ja uudestaan itseään!
Halvatun TÖRPPÖ, sihisi nainen itseksensä.
Itselleen.

Miten hiivatissa olikaan mennyt niin kertakaikkiseen halpaan, ja uskonut ystävänsä vakuutteluita, että kaikki menisi hyvin, eikä entisiä ongelmia enää olisi.
Niitä, joiden vuoksi heidän oli mahdotonta olla yhdessä.

Nyt ei ystävyyskään enää ollut vaihtoehtona.
Sen vaihtoehdon oli mies juuri äsken vetänyt kurkusta alas.

Yksi lause oli saanut naisen vihdoinkin tajuamaan, että tuota ihmistä hän ei enää ikinä halunnut elämäänsä.
Ei edes ystävänä.
Tai varsinkaan ystävänä.


Nainen muisti, kuinka mies oli hurskaasti sanonut lopettaneensa juomisen.
Mitä nyt muutama kalja illassa.
Eihän sitä nyt etelään kannata lähteä juomaan... ja juu, ei ainakaan salaa joisi, vaan rehdisti sen, minkä joisi.

Mies vakuutteli kolmen soiton verran ennenkuin nainen suostui.

Muutama päivä meni mukavasti.
Oli jopa hauskaa.

Sitten ei enää ollutkaan.

Mies kehui pitävänsä aamu-uinneista ja lähti tormakkaasti ennen naisen ylösnousua altaalle uimaan.

Ei vaan sattunut tajuamaan, että nainen kuuli kuinka mies otti rahaa kämmeneensä ennenkuin lähti.

Hotellin uima-allas oli kyllä ilmainen.
Altaan baari ei.

Nainen istui parvekkeella kun mies tuli takaisin melkoisen pitkän ajan päästä.

Mies tuli naisen lähelle ja päästi suustaan maltaisen röyhtäyksen.

- Oot tainnu hörppiä sitä allasvettä vähän enemmänkin?
- Nooooh.. yhen pienen kaljan..kyllähän säkin otit sitä sun konjakkia...?

Tämä oli alku Naisen elämän helvetillisimmälle lomalle.
Ikinä!

Kaikki ne asiat, mitkä kuuluvat kuvaan silloin kun Jeppe juo, palasivat yksitellen miehen käytökseen.

Mies heräsi öisin vessareissulle useaan kertaan.
Ennen vessaa aukesi jääkaapin ovi, kuului sihahdus ja juomisen jälkeen mojova röyhtäisy.
Takaisin tullessa aukesi kaapin ovi, ja vuorossa oli konjakki.
Suoraan pullonsuusta.
Nainen ei malttanut olla hiljaa, vaan tokaisi:
- Onko ihan pakko suoraan pullosta?
Mies säpsähti, koska ei huomannut naisen näkevän kaiken vuoteestaan.

- Sulla ei oo kuule mitään varaa sanoa juomisesta;mies kivahti.
- No juu en lasiin sylje, mutta en myöskään vedä pohjia yötämyöten.

Aamulla mies meni taas harrastamaan "uimista".

Päivisin miehen puheet alkoivat jo olla melkoista tankkaamista ja jänkkäämistä.

Eräänä aamuna mies tuli parvekkeelle ja istui naista vastapäätä, kumartui ja alkoi rapsuttelemaan jalassansa olevaa kovettumaa.
Sai kuin saikin siitä palasen irti ja...
... pani saaliin suuhunsa.

Nainen kiljahti!
-Mitä herrantähden sä teit???

Mies katsoi naista laiskasti ja totesi:
- Kaikkihan rupia syö!

Alkuillasta mies halusi tietää milloin mentäisiin syömään.
Nainen halusi vielä odottaa, mutta katseltuaan miehen sameaa katsetta päättikin, että oli parasta lähteä vielä, kun mies olisi jaloillaan.

Ravintolassa mies tilasi vähän paremman filepihvin ja viitoi tarjoilijalle.
- Ich... I..no emmänyttiiä sitä sanaa, mut sitä punasta!
- Punasta...sun lasissas on jo viiniä; nainen sanoi.
- No ei ku sitä p u n a s t a... sitä maustetta!!
- Ketsuppia????
- Joooo just...LOS KETSUPPOS sammalsi mies!

Tarjoilija katsoi naista ja kohotti kumiaan...
- Juujuu, herralle ketsuppia sisäfileeseen, nainen huokaisi.
Tarjoilija kumarsi ja toi herralle mitä herra halusi.

Ruokailu sujui hiljaisissa merkeissä.

Mies ei jaksanut syödä kaikkea, vaan lopetti.
Otti pellavaisen lautasliinan, niisti siihen nenänsä ja laittoi sen puoliksisyödyn annoksen päälle.
Ja röyhtäisi.

Nainen ei voinut olla hiljaa, vaan ihmetellen miehen alkeellisia tapoja totesi, ettei lautasliinaan niistetä, eikä sitä ainakaan sen jälkeen tällätä lautaselle ruoan sekaan.

Mies tyhjensi täysinäisen viinilasinsa kerralla ja jäi tuijottamaan naista.

Tämän jälkeen hyvin sammaltavalla äänellä lausui sen yhden lauseen, jonka jälkeen kaikki oli ohi.
Mies oli arvostellut naisen läheistä.
Ykskaks vailla mitään pohjaa.

"Nainen tunsi, kuinka sydän löi ylimääräisiä lyöntejä, ja veri pakeni kohti varpaita....


Loppuloman nainen vietti itsekseen.
Ei voinut sietää miehen läsnäoloa, ei tuijottavaa katsetta, ei jatkuvaa kyselyitä mihin nainen meni, milloin tulisi, meinasiko nainen syödä tänään, huomenna, ylihuomenna....

Kerran nainen poikkesi päätöksestään olla missään tekemisissä, edes puheen asteella miehen kanssa.

Mies meni yölliselle vessareissulleen.
Äänistä päätellen miehellä oli ripuli.
Mies nousi pöntöltä ja tassutteli jääkaapille.
Avasi oluen ja....
- Onko sulla mahatauti; nainen kysyi?
- Noo vähä löysä...
- Voitko mennä takas, vetää sen vessan ja p e s t ä k ä t e s! Mä en halua mitään tautia kiitos!
Mies tassutteli takaisin vessaan.

Aamulla kun nainen meni sinne vuorostaan, häntä oksetti.
Hoitajan taustasta huolimatta.

Vessanpytyn takareunassa oli sitä itseään.

Samoin vessapaperirullan viimeisessä palassa.

Ja käsipyyhkeessä.


Nainen laski aamuja.

Kotimatkalla nainen ja mies istuivat eri puolilla konetta.

Kun kone vihdoin laskeutui lentokentälle ja nainen odotti matkalaukkuja, mies sanoi naiselle:
- Minä voin kyllä odottaa ja auttaa sen nostamisessa hihnalta kun se tulee..
- Ei kiitos tartte, mä pärjään. Mua tullaan hakemaan..
- SÄ ET SIIS HALUA ETTÄ MÄ OON TÄSSÄ, sanoi mies kovalla äänellä niin, että ihmiset kääntyivät katsomaan.
- Juu! En halua!

Mies kumarsi, kätteli, sanoi kiitos ja näkemiin.



Se on nyt taputeltu.


Sau!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

KÄÄÄÄÄKS!

Apuva!
Miten saan lukijat näkyviin, ko ovat näemmä kaik kaikonneet huitulankuuseen!
Vaikee uskoo, et kaik oisvat kerralla kaikonneet... vaik mist sitä tietää..

Sniifff...

...sau....

lauantai 7. toukokuuta 2011

Mahottoman jännää elämää....

Jännääminen alko jo eilen.

Jännäsin jotta moneltako yläkerran mies mahtaa hiffata, et sen stereot soi täysillä.
Kello yks yöllä.

Jännäsin, että soikohan se sama "Mää annan sut pooois, mää päästän sut poiiis vaikka saattuuu" taas koko yön?
Se on jännästi polttanu sellasen levyn, jossa sama biisi toistuu n.12tunnin sessioissa.
Jännäsin, että menisköhän se levy vaiks rikki!
Jännäsin sitä, et mitäjos mä pinkasen sinne aamutakissa ja Ainoissa ja syötän sen levyn sille alakautta!

Aamulla huomasin nukkuneeni jännittävistä kokemuksista huolimatta.

Mietin Sallia lenkittäessäni, et mitähän jännää se tänään löytää puskista.
Jonkun jättämän jännä-kakan?

Jännäsin sitte sitä, että olikohan se pesutupa mulle klo 12 vai 13?
Lisäjännitystä toi se, että sattuukohan se toimimaan se masiina.

Jännittävää kyllä, se toimi!

Jäin aatoksiini, ja tuijotin pakoputkesta tai mikälie letkusta tulevaa esipesuvettä.
Jännän väristä.

Jännästi sinne oli eksynny vääränvärinen pestävä.
Valkosten sekaan.
Jännitin sitä, että pääseekö mun suustani joitain jänniä sanoja, vai pysynkö vaiti.

Jännää, ku ihminen ei pysty hallitsemaan äänenkäyttöönsä!
Jännitin, että kuuliko pihalla istuva nainen lapsensa kanssa ne jännät sanat...

Kotiin tullessani jänskätti, et mitähän se Salli oli keksiny silläaikaa, kun tuijotin pesukoneen luukkua.

Jännästi se oli saanu kiskottua mun hupparin narikasta.
Taskuissa oli jännästi nakerretut reijät!

Mua jännitti eniten ehkä se, et ymmärsikö Salli et mitä tarkottaa lause "Perrrrkle mä teen susta rukkaset!!!"

On se jännää, et miten nopeesti koira pääsee pöydän alle!

Jännittäväks tän päivän teki myös se, etten muistannu käydä kaupassa eilen enkä tänään, ja nyt sitte on sellanen jännä tunne mahassa!

Siel on sellanen jännä tunne senkin vuoks, että mitähän se yläkerta tänäyönä soittaa?

Oikeestaan kaik muu menee, mutta jos se perkeles soittaa Aikuista naista, nii mä oikeesti meen, ja vedän sen rusetille!

Sen miehen!!

Tää mun elämä tuntuu jotenkin nyt niin älyttömän jännältä, et mua alko just äsken pelottaan...

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Saahan sitä unelmoida?

Tää sai sellasen IHAA-elämyksen!

Tietoon tuli, että olis kenties tarjolla talonen, jossa on :
Aa) Pönttöuunit
Bee) Puuhella
Cee) Oma piha!!!

Piän ko mikä, mutta just sellanen ko tääpää tahtois.

Tästä kovasti innostuneena toimitin Timolle, eli HorTTonin iskälle seuraavasti:

- Et viittis aatella semmosta että muuttasit mun kaa sinne, jos siis sen sais?
- ÖÖööö.... no en nyt ihan lämmenny aatokselle!
- Höh! Mie en sun elämään puuttus ja siel ois kaks kammarii joihin mahuttais ihan hyvin. Ja aatteles kuin ois kätevää koiruuksien hoito! Mä oon aina kotona kun en oo töissä ja niil ois kivaa keskenään!!! Ja mikä säästö ku laitettais vuokra puokkiin!
- Ööööö... niii... ei oikeen vieläKÄÄn houkuttele tuo...
- No persantti! Miepä meen tästä kotio ja mietin lisää tätä oiwallista ideaani! Kyl se viel sullekkin valkenee!

Yö meni ja ainuu mikä valkeni nii oli aamu.

Mulla oli ruokatunti, ja Timo oli luvannut ystäväni kanssa viedä Salli-The She Devilin lenkille, joten vein koiran heille.
Siinnä pihalla jutustelimme seuraavasti:

-Niii... jos et tienny, niin mä tein Timolle ehdotuksen yhteis-asumisesta. Se ei kovinkaan lämmenny aatokselle, mutta jos voisit vähä avittaa....?

Täs pitää selvittää senverta, että Timo seukkaa tän ystäväni kaa.

Ystäväni hymyili sillee kauniisti ja jotenki vähä yski.... tai jotai...

- No miten aattelit talvella, ku on lunta tai tulee vettä vaakatasossa? Portille on aika pitkä matka sieltä möksästä?
- NO EI HÄTÄÄ! Mua ei oo tehty sokerista ja hommaan vaikka potkukelkan!

Timo katsoi mua silleen h i t a a s t i....
- Oot juuri tienaannut ensimmäisen kirjaimen mummo-pelissä (hirsipuussa).
Ämmän!
- Jaa.. mitä?
- No äm kirjaimen! Ettäkö ihan oikeesti meinaat potkukelkalla suihkia? Ja se äm tarkottaa sen sanan ekaa kirjainta. Mummo!

Kesti vähäsen aikaa ennenkö kykenin vastaamaan.

- Tootte ihan TYHYMIÄ!

Käännyin ja lampsin kohti kotia.

Ja jos en ihan väärin kuullu, nii takaatani kuulu tirskuntaa...!

Perskantti! Mää mikään mummo oo!

Vai mitä???

Se on sau!

pssst...
Mua jänskättää ihan simona!

Nään Jorma-Kyllikin huomenna piiiiiiitkästä aikaa!
Se on ollu evakossa ystäväni kellarissa, ja nyt sitä on huollettu hänen ja Timon toimesta urakalla.Renkaita vaihdettu ja öljyä lisätty ja silleen.
Timo kyllä varotti, että etukumi saattaa kaivata vaihtoa, ja ettei hirmusesti piä rällätä jottei puhkeaisi hän.
Mua ei silleesti huolestuta renkaat, vaan lähinnä se että mitä se mulle sanoo...
En oo oikeen antannu sille aikaa ton Sallin tultua taloon ja vähä on arka fiilis tavata...

Mutta huomenna tuo nähään. Josko mulle anteeks antaa ja ikänä enää puhuu!
Pitäkää tarakoita pystyssä, että puhuis!

Arska

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kirje Papalle

Eilen oli Papan siunaustilaisuus.

Olin saanut valtuuden sisaruksiltani kirjoittaa siitä, minkälaisena me lapset Papan koimme.
Nuorimmaiseni oli lupautunut sen lukemaan muistotilaisuudessa, koska meistä ei siihen olisi ollut.

Tälläinen siitä tuli:


Meidän Pappa


Me päätettiin kirjottaa sulle kirje, mutta kun osoite on vähän hukassa, niin luetaan se nyt tässä ääneen.Tiedetään ettet kuitenkaan malta olla seuraamatta tätäkään tilaisuutta, joten lakkaa heiluttelemasta niitä koipiasi siinä reunalla ja kuuntele tarkkaan.

Jostain kumman syystä olet jatkuvasti tuossa silmäkulmassa, vain ajatuksen päässä.

Etkä millään malta olla hiljaa.
Eihän siinä mitään, mutta kun tuntuu siltä ettet osaa oikein ottaa vakavasti tätä tilannetta. Hyvä se sun on siellä toimittaa.
Ajateltiin, että koska Sinä olit kuitenkin niin positiivinen ihminen, ettet välttämättä pistä pahaksesi jos vähän kevennetään tätä muuten niin raskasta päivää.

Et muuten usko kuinka monta kertaa olemme joutuneet selittelemään kavereille, että miksi meillä on Pappa eikä isä.

Miksi meidän Papalla oli siilitukka, kun kellään muulla ei ollut.
Miksi meidän Pappa leipoo pullaa, tekee ruokaa, ompelee, siivoaa, pesee pyykkiä, hyppää narua, pelaa Monopolia ja veistää kaarnaveneitä, nauraa hekottaa piirretyille elokuville, loikkii pitkin Espaa vain kokeillakseen onko se niin hauskaa kuin luulee..

Kun muut pihan lapset huusivat ”Äitii tuu ikkunaan” niin meillä huudettiin Pappaa.
Jos joku valitti äidillensä tulleensa kiusatuksi, niin sen äiti tuli ripittämään epäillyn pihalle.
Meillä se meni niin, että jos tunsi itsensä kaltoin kohdelluksi,ei Pappa ottanut sen enempää kantaa, kuin että lähetti takaisin pihalle saatesanoilla: Anna sille takasin!
Ja vaikka et ihan kehoittanut käyttämään voimakkaampia konsteja, niin sanoit meidän omaavan kaksi kättä.
Kun kompuroimme pihalla, niin Pappa puhalsi, laittoi laastarin ja patisti takaisin.
Meillä oli oma kampaaja ja parturi.
Pappa.
Vaikka olit monessa asiassa taitava, niin saanemme valittaa tässä kohdassa tyylitajuasi..
Otsatukka leikattiin melkein takaraivolle asti, ja letitit hiuksemme niin kireille leteille, että silmät menivät vinoon.

Ja miten meitä sitten kasvatit?
Hmmm... ethän sinä oikeastaan mitään varsinaisia kasvatuksellisia puheita pitänyt, vaan ikäänkuin ohjasit meitä valitsemaan sen oikean vaihtoehdon. Kannustit ajattelemaan omilla aivoillamme, eikä meidän tarvinnut olla suinkaan aina samaa mieltä kanssasi asioista, kunhan suostuimme perustelemaan kantamme.

Kun olimme tehneet tyhmyyksiä ja niitähän riitti, sinä reagoit kolmella tavalla:
A) Jos rike oli pieni, totesit lakonisesti: Justiinsa! Kyl sie oot fiksu!
B) Keskipahaan rikkeeseen tuhahdit pää hiukan kallellaan: Kyl sie sitte oot tavallinen torvi!
C) Kunnon hölmöilyyn lausuit posket kireinä: Jufenaut pentu! Kyl sie oot oikeen varsinainen TÖRPPÖ!

Nuorin meistä mietti aika usein, että mitä se Jufenaut oikein tarkoittaa?


Sellainenkin piirre sussa oli, että löysit monesti asioista sen hauskan puolen, vaikka muut ei.

Olit hankkinut meille mangetofonin, ja siihen tallentui muutama hauska juttu.
Muunmuassa se, kun Eira ja Hannu tulivat kotiin ja ihmettelivät jotta mikä laite se on. Väitit matkalaukuksi.
Arja lauleskeli taustalla Oolannin sotaa jonka olit opettanut.
Yht,äkkiä taustalta kuuluu äidin kiljaisu, että ”Tääll on nyt mun hajuveteni!”
Laulu vaikeni ja sinä kysyit jotta mitä on tapahtunut. Se selvisi hetkessä...

Eiralla ei liiemmälti ollut kiinnostusta nukkeihin, vaan vesipyssy oli paljon rakkaampi lelu.
Arja oli nähnyt kuinka pyssy täytetään, mutta liika lyhkäsenä ei ylettynyt lavuaarille. Sinun Saksasta tuomasi tuliainen oli kuitenkin sopivalla korkeudella ja niin se toimitti veden virkaa pyssyn sisältönä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului nauhalta sinun tukahdutettu tirskaus Hi hih!

Hiljaa siksi, koska äitiä se ei kovastikkaan naurattanu.


Niinkuin kaiketi kaikilla perheillä, oli meilläkin omat jutut, joita kerrottiin uudestaan ja uudestaan.
Kuten se miksi meillä usein kaikui laulu Petteri Punakuonosta.

Tykkäsit laulaa sitä Eiralle. Arjasta se oli mukava laulu, eikä se oikein ymmärtänyt miksi sisko aina hermostui Papan soolosta.Selvisihän tuo sitten, että Pappa viittasi laululla Eiran erääseen ominaisuuteen, joka ilmeni aina ulkoota tullessa. Se liittyi nenään.
Sinusta se oli mahdottoman mukavaa.
Eirasta ei.
Rakkaaksi muistoksi se kuitenkin näköjään osoittautui, koska ensimmäisestä lapsenlapsestasi tuli Petteri.

Hannu kertoi äskettäin jutun, jota ei oltu kylläkään levitetty muiden jakoon.

Olit ripittänyt Hannua jostain asiasta, ja vaikka Hannu totesi että jo riittää olit jatkanut.
Ja jatkanut.
Lopulta Hannulta olivat päreet palaneet, ja käteen osunut tyhjä pullo oli lentänyt sinua kohti. No nyrkkeilijän ketteryys oli tallella ja väistit näppärästi. Näppärästi päätyi myös heitetty pullo takanasi olevaan oveen.
Pystyyn.

Olit napannut pullon irti ja päättänyt palauttaa sen heittäjälle ja koska isältä saatu oppi ei ollut mennyt hukkaan, osasi Hannukin väistää ketterästi.
Ja muistatko mihin se pullo päätyi?
No juu.
Siihen Hannun takana olevaan oveen.
Pystyyn.
Kaksi reikää samalla kertaa!Olitte kuulema hakeneet Plastic Padinkia kaapista, ja syvän hiljaisuuden vallitessa paklanneet kumpikin omaa oveansa. Toisiaan vilkuilematta ja varoen visusti minkäänlaista kommunikointia.
Asiasta ei kuulema sen koommin keskusteltu.

Ja niin, täytyy antaa pientä palautetta.

Se, että perheessä on vene, ei välttämättä ilahduta teini-ikäisiä lapsia. Varsinkaan silloin, kun heillä ei ollut vaihtoehtoja jotta lähdetäänkö merelle vai ei. Eikä sekään, että aina etsittiin saari, jossa ei takuuvarmasti ollut muita! Sinänsä purjehtiminen oli hauskaa, kun sitä jälkeenpäin on miettinyt, mutta olisi ollut hauskaa joskus kokeilla mökkielämääkin. Siellä oli sentään yleensä vessa, lämmintä ja monessa jopa jääkaappi!
Sillä ei ollut kovinkaan hauskaa taiteilla potan kanssa kun sitä yritti pitää toisella kädellä kiinni seinästä ja toisella potan kahvasta. Meillä kun ei moisen takia matkaa keskeytetty kovallakaan kelillä, että olisi edes piihin vedetty..

Ja jääkaapin autuutta haikailimme varsinkin niinä parina kesänä, jolloin meillä syötiin sissimuonaa koska se kuulema säilyi niin hyvin!
Sitä merimiespihviä ja kaalilaatikkoa emme ikinä konsaan voi unhoittaa!
Siitä jäi elin-ikäiset kulinaariset arvet sielujemme sopukoihin!

Joskus satuttiin protestoimaan sitä, että kun KAIKILLA muilla oli mökki, niin miksi meillä ei?
Totesit siihen, että aatelkaas kuin meil on kuulkaa hyvin asiat:Kaikilla muillapa ei oo venettä!
Se siitä miehistön kapinasta.

Monta muutakin juttua pyörii mielessä, kuten se tekemäsi rahkapiirakka jota ei syönyt edes naapurin labradorin noutaja, mutta koska sen jutun kohdalla olit aina niin sensitiivinen etkä nauranut sille juurikaan yhtään (olihan se oma mokasi), niin antaa olla kertomatta.
Ja juorutaan nyt sekin, että koska pidit kunnia-asiana sitä, että satamaan tullaan aina kunnialla mitään mokaamatta, niin muistatko kerran Hangossa?
Jaa et?
No silloin ei mennyt ihan nappiin ja painelit hyttiin vihaisena kuin ampiainen, vaikka ystävällinen kippari naapuriveneestä tuli kutsumaan kuumalle totille rankan laituriin tulon päätteeksi. Tästäkään jutusta et niin kovastipaljoa halunnut puhua sen koommin.
Kieliköhän se huumorintajun puutteesta?

Jos hypätään lapsuudesta aikuisuuteen, niin voimme kaikki kolme pentua olla samaa mieltä siitä, että vaikka et juurikaan lotossa voittanut ahkerasta yrittämisestä huolimatta, sait kuin saitkin elämäsi lottovoiton!
Kaisun!
Oli liikuttavaa nähdä sitä iloa ja rakkautta, mitä Kaisu toi elämääsi ja samoin meidän lasten elämään.Roolit vaihtuivat kertaheitolla, ja Sinä itse olit muuttunut mukamas-aikuisesta miehestä ihan kakaraksi !
Huru-Ukko monessakin mielessä!

Näimme myös, että Ukkina olit lämmin ja lempeä, sylissäsi oli aina joku ipanoista ja usein teidät nähtiin milloin mitäkin yhdessä puuhastelemassa. Milloin maalaamassa, soutelemassa,marjassa, kaloja narraamassa tai muuten vaan puuhastelemassa vaikka työkalupakin tai hiekkalaatikon äärellä.

Ja sekin on hienoa, että vaikka varsinkin meitä likkoja vahditkin kaikenmaailman kolleilta, et appena koskaan asettunut poikkiteloin, etkä kyseenalaistanut valintojamme. Se on hieno taito!
Nyt tarttee lopettaa, koska muuten tätä tekstiä ei jaksa kukaan lukea.

Kiitos Rakas Pappa että olit olemassa! Meille jää ihan suunnaton ikävä!

Hannu, Eira ja Arja

p.s.Ja vaikka Sie luulet, ettei me nähdä sinne, niin kyllä me nähtiin...Istuit Anitran pinnassa ja täytit piippua!
Paree olla sytyttämättä, koska jos et muista, niin lopetit aikoja sitten.
Muuten saattaa olla niin, että me kerrotaan Kaisulle!
Ai niin, yks asia vielä.
Jos siellä yläkerrassa sattuu olemaan autokoulu, niin Pappa kiltti... ota pari ajotuntia....